Chick Corea

Corean isä Armando oli trumpetisti, joka johti dixieland-musiikkia soittanutta yhtyettä Bostonin alueella 1930- ja 1940-luvuilla. Hän laittoi poikansa pianon ääreen tämän ollessa neljävuotias.^[3] Corea kasvoi jazzmusiikin ympäröimänä, ja hänen tärkeitä vaikuttajiaan olivat bebopia edustaneet suuret hahmot, kuten Dizzy Gillespie, Charlie Parker, Bud Powell, Horace Silver ja Lester Young. Kahdeksanvuotiaana Corea oli alkanut soittaa myös rumpuja ja saada pianotunteja konserttipianisti Salvatore Sullolta. Hänen kauttaan Corea tutustui enemmän myös klassiseen musiikkiin ja kiinnostui säveltämisestä.

High school -aikoinaan Corea alkoi tehdä esiintymiskeikkoja, ja hänellä oli myös trio-kokoonpano, joka soitti Horace Silverin kappaleita paikallisella jazzklubilla. Näihin aikoihin lyömäsoittaja Bill Fitch tutustutti Corean latinomusiikkiin, josta tuli hänelle tärkeä vaikutin. Corea piti varsinkin kuubalaista tanssimusiikkia hyvänä ”vastalääkkeenä” hänen soittamiensa jazztyylien vakavuudelle. Corean suurimpien latinosuosikkien joukossa oli Tito Puente yhtyeineen. Latinomusiikin lisäksi Corea viehättyi kohta myös espanjalaisesta flamencomusiikista. Corea lähti opiskelemaan musiikkia New Yorkiin, jossa hän opiskeli yhden kuukauden Columbian yliopistossa ja alle puoli vuotta Juilliard Schoolissa.^[5] Hän ei innostunut opiskelemaan laitoksissa, mutta New Yorkin musiikkipiireistä tuli silti hänen ammatillisen muusikkouransa lähtökohta.

 

Ammattiura alkoi 1960-luvulla trumpetisti Blue Mitchellin sekä latinomusiikin suurten nimien kuten Willie Bobon ja Mongo Santamarian yhtyeissä. Corean ensimmäinen soololevy, Tones for Joan's Bones, ilmestyi vuonna 1966, ja se sisälsi tuolle ajalle ominaista hard bopiksi kutsuttua jazzia. Lopullinen läpimurto tapahtui levyllä Now He Sings, Now He Sobs (1968), jossa hän soittaa basisti Miroslav Vitoušin ja rumpali Roy Haynesin kanssa. Kyseistä levyä pidetään edelleen jazzin tärkeimpiin pianotrio-levytyksiin kuuluvana. Corea soitti 1960-luvun lopussa Miles Davisin kuuluisimmilla fuusiolevyillä In a Silent Way ja Bitches Brew sähköpianoa, ja perusti sen jälkeen basisti Dave Hollandin kanssa avant-garde jazzia soittaneen yhtyeen nimeltä Circle. Tämän vahvasti free jazziin nojaavan kauden keskeisiä levyjä ovat esimerkiksi vapaata kollektiivista improvisointia sisältävä Is (1969) sekä Hollandin ja rumpali Barry Altschulin kanssa tehty trio-levy The Song of Singing (1970). 1970-luvun alussa Corea kuitenkin viehättyi skientologiasta, josta tuli hänen uskontonsa. Kääntymyksensä seurauksena Corea sanoi halunneensa ”kommunikoida” ihmisten kanssa eli tehdä suositumpaa musiikkia. Tämän seurauksena hän jätti avantgarde-jazzin ja perusti fuusioyhtyeen nimeltä Return to Forever.

Pääartikkeli: Return to Forever

Return to Foreverin kaksi ensimmäistä levyä, Return to Forever (1972) ja Light as a Feather (1973) olivat sähköistettyä lattari-vaikutteista jazzia. Bassossa oli tuolloin vielä tuntematon Stanley Clarke, laulajana toimi Flora Purim, rummuissa oli Floran aviomies Airto Moreira, ja mukana oli myös multipuhaltaja Joe Farrell. Kahden lattarivaikutteisen levyn jälkeen Corea muutti Return to Foreverin jazz-vaikutteista rockia soittavaksi kokoonpanoksi. Stanley Clarkea lukuun ottamatta vanhat jäsenet saivat poistua, ja rumpuihin tuli nyt Lenny White ja kitaristiksi otettiin Bill Connors, jonka ensimmäisen levyn jälkeen korvasi Al Di Meola. Tämän rock-kauden tuloksena syntyivät levyt Hymn of the Seventh Galaxy (1973), Where Have I Known You Before (1974), No Mystery (1975) ja Romantic Warrior (1976). Stanley Clarkesta ja Al Di Meolasta tuli 1970-luvulla soittimiensa vaikutusvaltaisimpia taitajia. Corea itse kehitti jazzpianotyylinsä rinnalle persoonallisen tavan käyttää syntetisaattoreita.

Vuonna 1976 Corea julkaisi espanjalaisvaikutteisen fuusiolevyn My Spanish Heart, joka usein luetaan hänen parhaisiin julkaisuihin. 1970-luvun lopussa ja 1980-luvun alussa Corea teki yhteistyötä perinteisemmän jazzin merkeissä muun muassa rumpali Steve Gaddin, basisti Eddie Gomezin ja saksofonisti Michael Breckerin kanssa. Tuon ajan kenties merkittävimmät levyt olivat Friends (1978) sekä Three Quartets (1981). Corea jatkoi myös jo aikaisemmin aloittamaansa yhteistyötä Gary Burtonin kanssa. Lisäksi Corea innostui klassisesta musiikista ja levytti Mozartia pianisti Friedrich Guldan kanssa.

Pääartikkeli: Chick Corea Elektric Band

Vuonna 1986 Corea perusti Chick Corea Elektric Bandin, joka koostui nuorista, lahjakkaista muusikoista. Tämän lähinnä fuusiojazzia soittavan yhtyeen kautta tulivat tunnetuiksi esimerkiksi rumpali Dave Weckl, basisti John Patitucci, kitaristi Frank Gambale sekä saksofonisti Eric Marienthal. Elektric Band julkaisi lukuisia suosittuja, tyyliltään vaihtelevia fuusiolevyjä kuten Elektric Band (1986), Light Years (1987), Eye of the Beholder (1989) ja Inside Out (1990). Vastapainoksi Elektric Bandille Corealla oli Patituccin ja Wecklin kanssa myös Akoustic Band -niminen trio, joka julkaisi ainoan studiolevynsä vuonna 1989. Vuonna 1992, Elektric Bandin jälkeen, Corea perusti oman levymerkkinsä, Stretch Recordsin. Sen alaisuudessa ovat levyttäneet myös muut jazzmuusikot.

 

Corea ei ole jäänyt lepäämään laakereillaan, vaan on levyttänyt akustista ja sähköistä jazzia tasaiseen tahtiin usein nuorien, lupaavien muusikoiden kanssa. 1990-luvun lopussa hän muodosti Origin-nimisen yhtyeen, jossa soittivat esimerkiksi basisti Avishai Cohen ja rumpali Jeff Ballard, joiden kanssa hän muodosti 2000-luvun alussa uuden pianotrio-kokoonpanon. Vuonna 1999 Corea levytti pianokonserttonsa Lontoon filharmonisen orkesterin kanssa. Työtään taidemusiikin parissa hän on jatkanut säveltämällä esimerkiksi jousikvarteton, joka esitettiin ensi kertaa vuonna 2004. Corea sai 2000-luvullakin Grammy-palkintoja sekä julkaisi kunnianhimoisia, perinteisestä jazzista ja fuusiosta ammentavia teema-albumeita kuten esimerkiksi To the Stars (2004) ja The Ultimate Adventure (2006).

Corea kuoli 9. helmikuuta 2021 harvinaiseen syöpään 79-vuotiaana. Syöpä oli löydetty vain vähän aikaa ennen kuolemaa.^[6]

Corea vieraili ensimmäisen kerran Suomessa 31-vuotiaana Pori Jazz -festivaaleilla kvintettinsä kanssa 1972.^[7][8] Muita esiintymisiä Porissa ovat olleet Chick Corea Quartet 1981, Chick Corea & Origin 1998, Chick Corea New Trio 2001 sekä Return to Forever 2008.^[9] Corea esiintyi The Vigil -yhtyeensä kanssa Finlandia-talossa maaliskuussa 2013^[10][11] sekä vuonna 2015 kulttuuritalolla.^[12]

• Janis Ian: Night Rains (1979)

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Chick Corea Wikimedia Commonsissa

• Chick Corean viralliset sivut
• Chick Corean muistokirjoitus Helsingin Sanomissa