Charleston (Etelä-Carolina)

Englanti hallitsi Pohjois-Amerikan itärannikkoa 1600-luvun puolivälin jälkeen, ja kun Kaarle II oli palannut valtaan, hän läänitti 1663 nykyisten Etelä- ja Pohjois-Carolinan alueet omaa nimeään (Kaarle on latinaksi Carolus) kantavaksi hallintoalueeksi Carolinan siirtokunta. Pian alueelle saavuttuaan siirtolaiset perustivat 1670 parhaaseen satamapaikkaan kaupungin, joka jälleen nimettiin Kaarle-kuninkaan (engl. Charles) mukaan. Siitä oli määrä tulla suuri satamakaupunki, ja näin kävikin. Siirtolaisten määrä kasvoi nopeasti, ja siirtokunnan pääkaupunki Charleston oli kasvun keskipiste. Jo 1690 sen väkiluku ylitti 1 200 asukasta.

Kaupungin ensimmäiset siirtolaiset olivat englantilaisia, mutta sen hyvä sijainti alkoi pian houkuttaa muitakin, erityisesti skotlantilaisia ja irlantilaisia, mutta myös ranskalaisia hugenotteja ja Välimeren maiden sefardijuutalaisia. Vaikka kaupunki olikin siis pääasiassa protestanttinen, tuli sinne jo varhain merkittävät katolilaiset ja juutalaiset vähemmistöt. Ison-Britannian siirtomaavallan aikaan Charlestonilla oli myös läheiset suhteet pohjoisen Massachusettsin siirtokunnan keskuksen Bostonin kanssa, jopa niin, että rikkaat saattoivat viettää kesät Bostonissa ja talvet Charlestonissa.

Charlestonista tuli 1700-luvulla brittien eteläisten siirtokuntien (Virginia, Carolina, Georgia) suurin kaupunki, ja kulttuurillinen ja taloudellinen keskus. Kauppa kulki sen kautta, ja koska eteläisten siirtokuntien talous oli riippuvainen orjuudesta, oli se Pohjois-Amerikan tärkein orjakaupan keskus. Yli puolet Charlestonin asukkaista oli orjia. Kaupunki oli mantereen viidenneksi suurin, sen edellä olivat ainoastaan Boston, New York, Philadelphia sekä Kanadan Quebec. Siirtolaisuus Charlestoniin ja sen kautta Carolinan siirtokunnan maaseudulle oli edelleen suurta, mutta lisäksi myös pohjoisista siirtokunnista tapahtui maata myöten muuttoa Carolinan sisämaahan. Tämä herätti kiistaa Charlestonin ja sitä ympäröivien alamaiden sivistyneen eliitin, sekä kauempana Charlestonista olevien ylämaiden "maalaismoukkien" välille. Tavallaan tämä ilmeni jo niin aikaisin kuin 1729, kun Pohjois-Carolina erosi omaksi siirtokunnakseen.

 

Charleston oli yksi itsenäisyysliikkeen merkittävimpiä keskuksia Amerikan vallankumouksen ja Yhdysvaltain itsenäisyyssodan aikana. Sota päättyi siirtokuntien voittoon ja ne irtautuivat Britanniasta. Etelä-Carolinasta tuli nyt osavaltio, ja sen pääkaupunki siirrettiin pois rannikon Charlestonista osavaltion keskelle tätä tarkoitusta varten perustettuun Columbiaan 1786. Yhdysvallat jakautui suhtautumisessaan mustien orjuuteen kahtia; pohjoisen vapaisiin ja etelän orjavaltioihin. Näiden kahden pääalueen yhteiskunnalliset ja taloudelliset rakenteet erosivat toisistaan. Koska Charleston oli etelän suurin kaupunki ja satama, se pysyi itsenäisenkin Yhdysvaltain alkuaikoina orjakaupan pääporttina, mikä vaurastutti sitä entisestään.

Charleston menetti tämän suhteellisen valta-asemansa 1800-luvun alkuvuosina useista syistä: 1803 Yhdysvallat osti Ranskalta suuren Louisiana-nimisen alueen Mississippi-joen länsipuolelta. Alueen keskus New Orleans oli tästä lähtien etelän suurin kaupunki, jossa kauppareitit kohtasivat. Samaan aikaan toisaalla vapaan talouden pohjoisvaltiot pystyivät houkuttelemaan Euroopasta paljon enemmän uusia siirtolaisia kuin orjatalouden etelävaltiot, mikä heikensi niiden suhteellista asemaa niin poliittisesti kuin taloudellisesti. Lisäksi 1807 Iso-Britannia kielsi Afrikan orjakaupan Atlantin ylitse ja kuninkaallinen laivasto ryhtyi valvomaan kieltoa; niinpä tästä lähtien Yhdysvaltoihin ei enää tuotu uusia orjia maan rajojen ulkopuolelta ja Charleston lakkasi rikastumasta orjientuonnilla entiseen tapaan.

Tästä kaikesta huolimatta Charleston kuitenkin jatkuvasti kasvoi ja vaurastui. Kaupungin ja koko osavaltion yhteiskunta perustui plantaasitalouteen ja erityisesti puuvillan viljelyyn. Tämä tuottava viljelymuoto vaati paljon työvoimaa, joka saatiin orjista. Sekä vapaiden että orjien lukumäärä kasvoi Carolinassa, enimmäkseen luonnollisen väestönkasvun eli syntyneiden enemmyyden ansiosta. Alamailla, erityisesti rannikkoa lähimpänä olevilla alueilla, plantaasitalous oli tuottavinta, kun taas ylämailla sillä ei ansainnut niin hyvin. Niinpä alamailla orjien osuus väestöstä oli hyvin suuri, joissakin piirikunnissa enemmän kuin kaksi kolmasosaa, ja Charlestonissakin mustia oli yli puolet. Charlestonin erityispiirre, jossa se poikkesi muusta Carolinasta, oli vapaiden mustien melko suuri määrä; he saattoivat jopa toimia itsenäisinä kauppiaina. Maaseudun plantaasiorjien tavoin suurin osa kaupungin mustistakin oli silti orjia, vaikka he työskentelivätkin mitä erilaisimmissa tehtävissä.

Menestyvä puuvillatalous ja kauppa pitivät Charlestonin Yhdysvaltain itärannikon eteläosan tärkeimpänä kaupunkina halki 1800-luvun alkupuoliskon. Muut kaupungit, edes Georgian Savannah, eivät kyenneet kilpailemaan sen kanssa. Charleston hyötyi myös maan sisäisestä orjakaupasta: lännessä Yhdysvaltoihin liitettiin uusia orjavaltioita, joissa oli pulaa työvoimasta puuvillapelloille, kun taas pohjoisen orjavaltioissa kuten Virginiassa, joissa puuvilla ei juuri menestynyt, orjat lisääntyivät liikaa. Niinpä pohjoisen ylimääräisiä orjia myytiin länteen ja etelään aina Teksasiin saakka, ja yksi pääreiteistä kulki Charlestonin sataman kautta. Etelä-Carolina puolestaan ei itse vienyt orjia, sillä kukoistava talous ja puuvillan tuotanto tarvitsivat kaiken mahdollisen työvoiman, ja osavaltiossa olikin suurin orjien osuus kokonaisväestöstä. Tämä vaati tiukkaa kuria, ja valkoiset olivat hyvin epäluuloisia.

Vapautensa ostanut orja Denmark Vesey suunnitteli Charlestonissa vuonna 1822 orjakapinaa, jonka tavoitteena olisi ollut polttaa kaupunki ja vapauttaa sen orjat. Mahdollisesti jopa 9 000 orjaa oli mukana kapinan suunnittelussa. Suunnitelma kuitenkin paljastui, ja yhteensä 130 mustaa pidätettiin. Vesey hirtettiin 34 muun henkilön ohella.^[4]

Pitkän ja monipuolisen historiansa ansiosta Charleston pysyi etelän kulttuurisena ja aatteellisena keskuksena. Sinne suuntautui jo tuolloin jonkin verran matkailua, ja siten siitä tuli myös eräänlainen etelävaltioiden näyteikkuna, kun Euroopasta asti saapuneet matkailijat ihmettelivät tätä eriskummallista puoliteollista yhteiskuntaa, joka perustui puuvillapelloilla raatavien orjien pakkotyöhön ja jossa orjia ostettiin ja myytiin satamassa ja torilla. Etelä-Carolina oli ehkä enemmän kuin mikään muu etelävaltio myös tiukasti liittovaltion vahvistamista vastaan. Carolinalaisten mielestä Yhdysvallat oli perustettu valtioliittona, jossa osavaltioilla tuli olla omiin asioihinsa mahdollisimman suuri itsemääräämisoikeus. Etelä-Carolinassa vastustus keskittyi erityisesti liittovaltion perimiin tulleihin, joissa heidän mukaansa valtio vei carolinalaisten rahoja täysin perusteettomasti. Toinen huolenaihe oli vapaiden pohjoisvaltioiden pyrkimys joskus tulevaisuudessa lakkauttaa orjuus liittovaltion päätöksellä. Etelävaltioiden vaatimukset itsemääräämisoikeudesta kiristivät näiden kahden osavaltioryhmän välejä 1800-luvun puolessa välissä.

Jo 1820-luvulla Etelä-Carolina oli noussut Yhdysvaltain liittovaltiota vastaan mitätöintikriisiksi kutsutussa tapauksessa. Osavaltio piti oikeutenaan kumota joitakin liittovaltiotasolla säädettyjä lakeja.^[5] Nimenomaan tuontitullit olivat tällainen asia, sillä ilman niitä ulkomailta tuodut teollisuustuotteet olivat halvempia kuin pohjoisvaltioista tuodut. Eteläcarolinalaiset katsoivat liittovaltion pyrkivän hyödyntämään pohjoista etelän kustannuksella ja samaten haittaavan Charlestonin sataman toimintaa.

Kriisi huipentui liittovaltion lähetettyä sotalaivojaan Charlestoniin 1832^lähde?, mutta poliittisesti Etelä-Carolina perääntyi vasta sen jälkeen, kun senaattori Henry Clay ehdotti kongressissa tuontitullien asteittaista alentamista.^[5] Tuossa kriisissä eivät muut etelävaltiot olleet tukeneet sitä, ja Etelä-Carolina pyrkikin tämän jälkeen yhdistämään etelää.^lähde? Kaupungissa järjestettiin maaliskuussa 1838 kokous, johon osallistui edustajia Etelä-Carolinasta ja naapuriosavaltioista ja jossa etsittiin vaihtoehtoista tapaa kaupankäyntiin Euroopan kanssa. Kokousten sarja jatkui myöhemmin myös muissa kaupungeissa. Myös mitätöinnin kannattajat pysyivät poliittisesti merkittävänä voimana.^[5]

Charlestonista tuhoutui suuri osa tulipalossa 27. huhtikuuta 1838. Tuli tuhosi muun muassa vain muutamaa päivää aikaisemmin valmistuneen hotellin ja liki uuden teatterin, suurimman osan torialueesta ja kaupungin kirkon. Vahinkojen rahalliseksi arvoksi laskettiin noin kolme miljoonaa dollaria aikakauden rahassa. Etelä-Carolinan hallitus antoi kaupungin asukkaille noin kaksi miljoonaa dollaria avustuksena.^[5][6]

 

Ennen vuoden 1860 presidentinvaaleja Yhdysvaltain demokraattinen puolue piti puoluekokouksensa Charlestonissa. Kokouksessa yritettiin löytää yhteisymmärrys etelän ja pohjoisen demokraattiedustajien välille, ja kun tässä epäonnistuttiin, hajaantuivat osapuolet kannattamaan eri ehdokkaita syksyn vaaleissa. Tämän hajaannuksen seurauksena vaalit voitti uuden republikaanisen puolueen ehdokas Abraham Lincoln. Tämä johti Yhdysvaltain sisällissotaan.

Etelä-Carolina erosi Yhdysvalloista 20. joulukuuta 1860. Se oli ensimmäinen näin tehnyt osavaltio, ja ilmoitti syyksi sen, että presidentiksi valittiin orjuudelle vihamielinen henkilö. Nyt itsenäisen Etelä-Carolinan valtion alueella oli Yhdysvaltain sotilastukikohta: Fort Sumter Charlestonin satamassa. Kun liittovaltio lähetti laivan vahvistamaan tukikohtaansa 9. tammikuuta 1861, Etelä-Carolinan joukot tulittivat sitä ja estivät täydennykset: Tätä kutsutaan joskus sisällissodan ensi laukauksiksi. Talven aikana etelävaltiot muodostivat konfederaation, ja 12. huhtikuuta Etelä-Carolina hyökkäsi linnoitukseen, joka antautui seuraavana päivänä. Sisällissota saattoi alkaa.

Charlestonin satamaa suojasi koko sodan ajan sen omien joukkojen miehittämä Sumterin linnoitus, ja kaupunki kukoisti, vaikka kauppa kärsikin pohjoisvaltioiden merisaarrosta. Kaksi vuotta myöhemmin, 1863, liittovaltion joukot tekivät ensimmäisiä hyökkäyksiään jotka torjuttiin helposti. Syksyllä 1863 liittovaltio aloitti Fort Sumterin laajamittaiset pommitukset, mutta linnakkeen muurit korjattiin aina uudelleen, ja se pysyi etelävaltioilla. Hyökkäykset ja pommitukset jatkuivat lähes kahden vuoden ajan tuloksettomina. Charlestonin sataman puolustus oli tehokasta. Kuuluisin tapaus on helmikuulta 1864, kun etelävaltioiden sukellusvene H. L. Hunley (joskus myös CSS Hunley) upotti pohjoisvaltioiden sotalaivan USS Housatonicin; vaikka sukellusveneitä oli käytetty ennenkin, tämä oli ensimmäinen kerta, kun sellaisella saavutettiin merivoitto. Konfederaatio evakuoi Sumterin ja Charlestonin helmikuussa 1865, ei pommitusten takia, vaan koska pohjoisvaltiot olivat vallanneet Georgian suuret kaupungit ja etenivät pohjoiseen, mikä olisi saartanut kaupungin sisämaasta käsin. Sota päättyi etelän tappioon samana keväänä.

 

Sodan jälkeen Charlestonin, kuten koko etelän, talous oli romahtanut. Orjat vapautettiin ja jälleenrakennus alkoi. Liittovaltion joukot miehittivät Etelä-Carolinaa vuosikymmenen ajan. Kaupunkiin alkoi vähitellen syntyä teollisuutta ja yhteiskunta alkoi nykyaikaistua. Vapaat mustat kärsivät kuitenkin köyhyydestä ja räikeästä syrjinnästä, joten monet heistä muuttivat pohjoiseen.

Republikaanisen puolueen George I. Cunningham toimi Charlestonin pormestarina vuodet 1873–1877. Hänen pormestarikautensa aikana kaupungissa esiintyi poliittisia väkivaltaisuuksia, kuten vuonna 1876 tapahtunut Cainhoyn mellakka, jossa mustat ja valkoiset asukkaat ottivat yhteen poliittisessa kokoontumisessa.^[1]

Kaupungille oli kova isku vuoden 1886 maanjäristys, joka tuhosi suuren osan kaupunkia. Toisaalta jälleenrakennus järistyksen jäljiltä mahdollisti uuden kehityksen vaiheen.

Demokraattisen puolueen Joseph P. Riley Jr. toimi Charlestonin pormestarina vuosina 1976–2015.^[1]

Nykyään Charleston on Yhdysvaltain etelän vauraimpia kaupunkeja.

 

 

Charlestonin nykyisistä 150 227 asukkaasta noin 73,5 % on valkoisia ja 17,0 % mustia.^[2] Charlestonissa aikoinaan puhuttu englannin kielen murre erosi huomattavasti muun etelän murteista, ja sen erityispiirteiden on sanottu periytyvän ranskalaisilta hugenoteilta sekä alueelle muuttaneilta sefardijuutalaisilta.

Charlestonin vieressä on North Charlestonin eli Pohjois-Charlestonin kaupunki, ja ympäristössä on useita muita asutuskeskuksia. Tällä löyhällä suurkaupunkialueella on yhteensä runsaat puoli miljoonaa asukasta.

Kaupungin siirtokunta-ajoilta peräisin olevat rakennukset ovat yhdysvaltalaisiksi poikkeuksellisen vanhoja. Yksi tärkeimmistä on 1771 rakennettu vanha tullikamari. Myös sisällissodan ajan vahva linnoitus Fort Sumter on nykyään merkittävä nähtävyys.

Suosittu 1920-luvulla syntynyt tanssi charleston on nimetty kaupungin mukaan. Charlestonissa tapahtuu myös 1930-luvulle sijoittuva amerikkalainen ooppera Porgy ja Bess.

Charleston on edelleen merkittävä satamakaupunki, ja Yhdysvaltain itärannikon eteläosan suurin satama. Turismi on myös merkittävä tulonlähde. Kaupunkialueen suurimmat työnantajat ovat Etelä-Carolinan lääketieteellinen yliopisto sekä Yhdysvaltain laivaston sodanjohtojärjestelmät. Lääketieteellisen lisäksi kaupungissa on useita muita korkeakouluja, tunnetuimpina Charlestonin College, joka on yksi Yhdysvaltain vanhimmista yliopistoista, sekä maanpuolustuskorkeakoulu The Citadel, joka koulutti Etelä-Carolinan upseeriston Yhdysvaltain sisällissodan aikana.

Matkustajalaivaliikenne Charlestonista on nykyään erittäin vähäistä. Kaupungissa on kuitenkin kansainvälinen lentokenttä, ja päätiet kulkevat Columbiaan, Savannahiin sekä Pohjois-Carolinaan.

Charlestonissa on yksi harvoista yhdysvaltalaiskaupungeista, jossa on runsaasti suojeltuja historiallisia rakennuksia. Kaupungin omaleimainen arkkitehtuuri on saanut vaikutteita sekä Euroopasta että Barbadokselta. Moniin Charlestonin vanhoista kartanoista pääsee myös tutustumaan. Entisöityjä ja suosittuja kartanomuseoita ovat Nathaniel Russell House ja Edmondston-Alston House sekä entisöimättömässä tilassa säilytetty Aiken-Rhett House.^[7]

Charlestonin rantapuisto White Point Garden on suosittu nähtävyys sotamuistomerkkeineen. Puistosta on näköala kaupungin edustalla saarella olevalle Fort Sumterin linnoitukselle, jonne pääsee tutustumaan veneretkellä.^[7]

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Charleston (Etelä-Carolina) Wikimedia Commonsissa

• Kaupungin kotisivu (Arkistoitu – Internet Archive)
• Kaupungin historiallisia nähtävyyksiä (Arkistoitu – Internet Archive)
• Charlestonin satama
• Charleston, SC Vacation Guide - lomailla johdattaa Charleston