Buddhalaisuus Japanissa

Buddhalaisuus saapui Japaniin 500-luvulla, minkä jälkeen se on ollut synkretisoituneena eli sekoittuneena Japanin etniseen uskontoon šintolaisuuteen. Pariskunnat saattavat mennä naimisiin šintolaisittain, mutta hautajaiset ovat buddhalaisia.

 

Perimätiedon mukaan buddhalaisuuden toi Japaniin Bodhidharman (japaniksi Daruma) oppeja noudattavat munkit. Darumaa esittävät nuket ovat edelleen suosittuja Japanissa.^[2]

Buddhalaisuus saapui Japaniin ensiksi mahajana-suuntauksen muodossa. Mahajana tarkoittaa suurta vaunua. Sen keskeisimpiä oppeja ovat Tripitakan eli buddhalaisuuden pyhimmän kirjallisuuden arvostus, Buddhan opetus ja esimerkiksi Mahajana-sutrien kuten Lootussutran lukeminen, jossa kerrotaan moraalista ja viisaudesta. Myös valaistumisen tavoittelu buddhaluonnon kautta, bhaktin suorittaminen ja buddhapatsaiden arvostus ovat osana uskontoa. Mahajana-buddhalaisuudessa ei uskota, että on olemassa vain yksi Buddha, Gautama, vain uskotaan, että on muitakin buddhia ja boddhisattvoja. Mahajana-buddhalaisuus on aiemmin erkaantunut theravada-buddhalaisuudesta ja yhtenä syynä on se, ettei mahajanassa hyväksytä arhateja.^[1]

Puhtaan maan koulukunnat ovat osana Mahajana-buddhalaisuuden suuntauksia. Tämä suuntaus levisi Japaniin 1100-luvulla ja keskeisen johtajan Amitabhan nimi korvattiin japanilaisella muodolla "Amida". Puhtaan maan koulukunnat nousivat Japanissa merkittävimmän uskonnon rooliin jakaessaan ajatusta, että kaikki ovat tasa-arvoisia Amidan edessä.^[1][3]

Nichiren-buddhalaisuus saapui Japaniin 1200-luvulla ja siinä pääpalvonnan kohteena on Lootussutra.^[4]

Soka Gakkai on liike, joka muodostui nichiren-buddhalaisuudesta. Muista buddhalaisista liikeistä poiketen Soka Gakkai harjoittaa lähetystyötä. Se luokitellaan uusiin uskontoihin, joihin usein kuulu poliittisia piirteitä.^[5] Soka Gakkai -liikkeen tarkoituksena on saada Japanista yhden uskonnon maa. Oppeihin kuuluu valaistumisen mahdollinen saavuttaminen.^[1] Soka Gakkai on sidoksissa japanilaiseen Kōmeitō-puolueeseen.^[6]

Zen-buddhalaisuus rantautui Japaniin 1100-luvulla Kiinan chan-buddhalaisuuden myötä. Japanissa chan-buddhalaisus sai nimen zen-buddhalaisuus. Zen-buddhalaisuus on jakautunut kahteen osaan, jossa toisessa, satorin eli valaistumisen saavuttamiseen tarvitaan mielen harjoittelua ja toisessa suuntauksessa ainoastaan uskominen riittää valaistumiseen. Zen-buddhalaisuutta kutsutaan myös kulttuurizeniksi, sillä se liittyy läheisesti moneen taiteenlajiin kuten teeseremonioihin, ikebanaan eli kukkienasettelutaiteeseen ja japanilaiseen puutarhaan.^{[1] [7]}

Zen-buddhalaisuus on hiljalleen alkanut ottaa vaikutteita taiteesta ja muuttunut pikkuhiljaa kulttuurizeniksi. Munkit ovat kirjoittaneet esimerkiksi runoja.^[1]

Japanilainen puutarha edistää ajattelumallia, että puhtaassa maassa on kaikki hyvin. Tätä mielikuvaa pyritään havainnollistamaan puutarhojen virtaavalla vedellä ja lammella sekä kivillä.^[1]

Ikebana tarkoittaa buddhalaisten munkkien perinteisiin perustuvaa kukka-asetelmien tekemistä. Perinteisin kukka-asetelma on kolmen oksan periaate.^[1]

Japanilainen teetaide on perinteinen taiteellinen rituaalimuoto, jossa munkit valmistavat ja juovat teetä. Alun perin teetä juotiin vain siksi, että munkit pysyisivät hereillä pitkissä meditaatioistunnoissa.^[1]

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Buddhalaisuus Japanissa Wikimedia Commonsissa