Betty Grable

Elizabeth Ruth Grable syntyi 18. joulukuuta 1916 Saint Louisissa, Missourissa.^[1][2][3] Hänen vanhempansa olivat John Conn (1883–1954) ja Lillian Rose Grable (omaa sukua Hofmann, 1889–1964). Elizabeth Ruth, jota jo lapsuudessa kutsuttiin lempinimellä ”Betty”, oli nuorin kolmesta lapsesta.^[2] Bettyn kaksi vanhempaa sisarusta olivat Marjorie (1909–1980) ja John Karl (tai kirjoitusmuoto Carl,^[1] 1914–1916), joka kuoli jo varhaislapsuudessa. Useimmat Grablen sukujuuret olivat Amerikasta, mutta kaukaisimmat olivat myös hollantilaisia, iiriläisiä, saksalaisia ja englantilaisia.^[1]

Grable aloitti kolmivuotiaana Clark’s Dancing Schoolin^[4] ja kävi Mary Institute and St. Louis Country Day Schoolia asuessaan vielä Saint Louisissa.^[3] Tanssin lisäksi Grable kävi laulu- ja saksofonitunneilla.^[2]

Kaliforniassa vietetyn perheloman jälkeen vuonna 1929 Lillian päätti muuttaa osavaltioon tyttärensä kanssa. Motiivina oli pyrkimys saada Betty elokuviin ja lopulta eri studioihin. Betty jatkoi koulunkäyntiä Hollywood Professional Schoolissa, otti tanssitunteja Ernest Blecher -akatemiassa ja oli valmennuksessa Albertina Rosch Schoolissa. Ensimmäisessä elokuvassaan Onnellisia päiviä (1929), jonka ohjasi Benjamin Stoloff, Betty oli vasta 12-vuotias, mutta hänet oli maskeerattu tummaihoiseksi kuorotytöksi, eikä hänen oikeaa ikäänsä voitu päätellä. Seuraavaan elokuvaan Lillian yritti saada häntä väärennetyllä henkilöllisyystodistuksella, jonka mukaan Betty oli 15-vuotias, mutta he jäivät kiinni. Kuitenkin jo vuonna 1930 Betty sai suuren roolin musikaalikomediassa Hääkellot, jonka pääosassa on Eddie Cantor. Samalla hänestä tuli yksi ensimmäisistä The Goldwyn Girlseistä, joka oli tuottaja Samuel Goldwynin luoma tanssijakokoonpano. ^lähde?

Grable teki tasaisen runsaasti sivurooleja elokuvissa koko 1930-luvun, kuten musiikkikomedioissa Härkätaistelija (1932), Purjehdus paratiisiin (1933), Fred Astairen ja Ginger Rogersin tähdittämässä Continental – hupainen avioero (1934) ja komediassa Mustanlesken murhat (1935). Grable pääsi vuonna 1937 20th Century Foxin listoille. Hän sai jo samana vuonna naispääosan musikaalista This Way Please, jonka ohjasi Robert Florey. ^lähde?

 

Grablen ura lähti nousuun komedian Million Dollar Legs ansiosta, joka ilmestyi heinäkuussa 1939 ja jossa hän näytteli ensimmäisen aviomiehensä Jackie Cooganin kanssa. Musiikkikomedian Man About Town (1939) kuvausten aikana Grablen terveydentila oli romahtanut ja hänet vietiin sairaalaan umpilisäkkeen tulehduksen takia.^[5] Million Dollar Legs -elokuvan jälkeen Grable näytteli Alice Bartonia Broadway-musikaalihittissä DuBarry Was a Lady, joka sai ensi-iltansa 6. joulukuuta 1939. Roolista Grable sai myöhemmin samana vuonna huomiota nousevana tähtenä. Näytelmä suljettiin 12. joulukuuta 1940 408 näytöksen jälkeen. DuBarry Was a Ladystä tehtiin vuonna 1943 elokuvaversio, jossa pääosassa on Lucille Ball.

Vuonna 1940 Grable sai sopimuksen 20th Century Foxin kanssa. Samana vuonna hän sai Glenda Crawfordin pääroolin romanttisesta musiikkikomediasta Tanssi, senorita, jossa näyttelivät myös Don Ameche ja Carmen Miranda. Elokuva oli menestys ja sai erinomaiset arvostelut sekä teki Grablesta suuren tähden. Elokuva oli myös kolmen Oscarin ehdokkaana. Seuraavassa elokuvassaan Kadun sävelmä (1940) Grable näytteli Alice Fayen kanssa, ja naisista tuli elinikäiset ystävät. Kadun sävelmä voitti parhaan musiikin Oscarin vuonna 1941. Kadun sävelmän jälkeen Grablen uralla seurasi tauko. Hän matkusti Chicagoon viikoksi kirjailija ja viihdyttäjä Ken Murrayn kanssa tutustuakseen Chicago Theateriin.^[5] Matkalla oli mukana myös Victor Mature, jonka kanssa Grable on seurustellutkin.^[5] He myös näyttelivät yhdessä film noir -elokuvassa Silmukka kiristyy vuonna 1941. Yhdessä he menivät College Inniin kuuntelemaan Dick Haymesia, joka myös esitteli Grablen tulevalle aviomiehelleen Harry Jamesille, joka oli kuuluisa orkesterinjohtaja ja jazztrumpetisti. Kaivatun tauon jälkeen Grable palasi takaisin Hollywoodiin ja alkoi kuvata seuraavaa elokuvaansa Kesäloma Miamissa, jossa hänen vastanäyttelijänään oli toisen kerran Don Ameche sekä Robert Cummings.

Vuonna 1945 Grable teki June Haverin kanssa elämäkerrallisen musikaalidraaman Dolly-sisarukset (1945), joka sai Oscar-ehdokkuuden. Vuonna 1947 ensi-iltaan tuli suosituin Betty Crable-elokuva, musikaali Kevytmielinen äitini (1947), jossa hänen vastanäyttelijänään oli Dan Dailey. Grable on myös maininnut Daileyn suosikkikollegakseen. Kevytmielinen äitini oli ehdokkaana kolmeen Oscariin, joista se voitti yhden. Grablelta ilmestyi seuraavana vuonna fantasiakomedia Kärpännahkaviitta (1948), jossa hänen vastanäyttelijänään oli Douglas Fairbanks Jr. Elokuva oli myös Oscar-ehdokkaana.

 

Grable on novellin Betty Grable and the House with the Iron Shutters ihannoitu sankaritar, jonka teki kirjailija Kathryn Heisenfelt ja julkaisi Whitman Publishing Company vuonna 1943. Vaikka novellissa sankaritar samaistuu kuuluisaan näyttelijättäreen, tarinat ovat kuitenkin täysin keksittyjä. Kirja on mitä ilmeisimmin nuorisolle suunnattu novelli ja muistuttaa Paula Drew’n seikkailuja Neiti Etsivä -kirjoissa. Se on osa 16 kirjan kokoelmaa, jotka julkaistiin vuosien 1941–1947 välillä. Kaikissa kirjoissa Grable on päähenkilö ja sankaritar.

Grablen suurimpana pin-up-kilpailijana pidetään Rita Hayworthia, vaikka Grable oli kiistaton pää-pin-up-tyttö amerikkalaisille sotilaille. ^lähde?

Grable palasi yhteistyöhön Victor Maturen kanssa Oscar-ehdokkaana olleessa musikaalissa Chicagon Venus vuonna 1950, joka oli uudelleenfilmatisointi Grablen omasta elokuvasta Tivolin kaunotar (1943). Dan Daileyn kanssa Grable palasi valkokankaille musiikkidraamassa Sinitaivas (1950), jossa näyttelivät myös Jane Wyatt ja Mitzi Gaynor, sekä musikaalissa Seikkailu Tokiossa (1951). Studiopäällikkö Darryl F. Zanuck lainasi tähteään kalliisiin Technicolor-elokuviin ja piti hänet kiireessä; Grable teki lähes 25 musikaalia ja komediaa 13 vuodessa. Viimeinen Foxille tehty suurmenestyselokuva sekä viimeinen pääosa oli komedia Kuinka miljonääri naidaan vuodelta 1953, jossa näyttelivät myös aikansa tähti Marilyn Monroe sekä Lauren Bacall. Grablen myöhempi ura oli huomattavaa taistelua studiopomojen kanssa. Kerran erään riidan keskellä Zanuckin kanssa Grable repi palasiksi sopimuksensa ja ryntäsi ulos Zanuckin toimistosta. Vuonna 1953 Zanuck oli huolitellut Monroen syrjäyttämään Grablen Foxin vakinnaiselta seksisymbolin paikalta. Grablen ja Monroen välillä ei kuitenkaan tiedetä olleen koskaan kilpailua.

Kuinka miljonääri naidaan -elokuvan kulisseissa Grable sanoi Monroelle kuuluisan lauseensa:

»Go and get yours, honey! I’ve had mine” (suom. Mene ja saat omasi, kulta! Minä sain jo omani).»

Heistä tuli kuvauksien aikana ystävät. Samoihin aikoihin Grable menetti isänsä Conn Grablen vuonna 1954, joka kuoli 71-vuotiaana.

Kuinka miljonääri naidaan -elokuvan jälkeen Grable näytteli viimeisessä musikaalissaan Kahteen rakastunut, jossa hän esiintyi Jack Lemmonin kanssa. Kahteen rakastunut oli myös Grablen toiseksi viimeinen elokuva. Hänen viimeiseksi elokuvakseen jäi komedia Vaalea viettelys vuodelta 1955, jossa hän näytteli jälleen Robert Cummingsin kanssa. Marilyn Monroe oli aiemmin hylännyt Vaalean viettelyksen kun sitä oli tarjottu hänelle, sillä hän etsi dramaattisia ja haastavia rooleja yrittäen laajentaa skaalaansa.^[5] Sen jälkeen roolia tarjottiin Grablelle ja tämä hyväksyi sen sanoen: “Yes, for a price.”^[5] (suomeksi ”Kyllä, hinnasta”), vaikka ei halunnutkaan tehdä kyseistä elokuvaa. Grable ei pitänyt elokuvasta, eikä Vaalea viettelys saanut kriitikoiltakaan paljon huomiota. Hänen loistokas Hollywood-uransa oli jo päättymässä.

 

Vaalean viettelyksen jälkeen Grable toivoi varmistavansa vielä neiti Adelaiden roolin Enkeleitä Broadwaylla -musikaalin elokuvaversiossa, joka tuli ensi-iltaan vuonna 1956. Kun tuottaja Samuel Goldwyn sai tietää, että Grable sivuutti tapaamisen hänen kanssaan koiran sairastumisen takia, Goldwyn oli suuttunut ja poisti Grablen rooliharkinnasta. Osa annettiin lopulta Vivian Blainelle, joka oli tehnyt musikaalin alkuperäisen roolin Broadwaylla.

Grable oli uransa loppuvaiheessa stressaantunut ja tähteyteen kyllästynyt ja poistui elokuvamaailmasta kokonaan. Hän siirtyi Las Vegasiin television pariin, näytteli Broadwaylla ja esiintyi yökerhoissa 1950-luvun lopulla.^[2] Hän esiintyi televisiossa vuosina 1954–1973 sarjoissa Shower of Stars, Ford Star Jubilee, Andy Williams Show, The Lucy-Desi Comedy Hour ja What’s My Line?.

Joulukuussa 1962 Grable ja hänen suosikkikollegansa Dan Dailey avasivat Dunes Hotelissa teatterituotannon Enkeleitä Broadwaylla. Se kesti aina kesään 1963 asti. Grablen Lillian-äiti kuoli vuonna 1964 75-vuotiaana.

Tammikuussa vuonna 1964 Grable aloitti Hello, Dolly!-kiertueen, joka avattiin Chattanoogassa, Tennesseessä. Esityksiä pidettiin useissa kaupungeissa ja viimeiseksi näytelmää esitettiin Las Vegasissa. Musikaali esitettiin Rivera Hotelissa ensimmäisen kerran 23. joulukuuta.^[5] Näytelmä suljettiin Riverassa syksyllä 1966. Sen jälkeen sitä esitettiin Chicagossa Schubert Theatressa kahden kuukauden ajan. Musikaali suljettiin kokonaan 12. kesäkuuta vuonna 1967. Grable korvasi kesäkuussa 1967 Martha Rayen Broadwayn Hello, Dollyssa ja pysyi roolissaan marraskuuhun 1967 asti. Elokuussa vuonna 1968 Grable näytteli Billie Dawnia Born Yesterday -tuotannossa. Tätä näytelmää esitettiin kaksi viikkoa Chicagossa ja Houstonissa.

Vuonna 1969 Grable sai roolin, josta hän oli innoissaan: Belle Starr, joka avattiin Skotlannissa ja jota esitettiin myös Lontoossa. Näytelmä oli synkkä epäonnistuminen ja se suljettiin 16 esityksen jälkeen. Kriitikot pitivät näytelmää sivistymättömänä. Palattuaan Yhdysvaltoihin Grable kiersi jälleen Born Yesterday -tuotannossa. Se avattiin Illinoisissa vuoden 1969 lopulla ja kesti puolitoista vuotta, vuoteen 1971 asti.

Vuonna 1972 Grable hyväksyi kutsun vuoden Oscar-gaalaan, jonne hän meni vanhan ystävänsä Dick Haymesin kanssa. He avasivat yhdessä kirjekuoren, jossa oli parhaan musikaalin pisteet. Esiintymisen aikana Grable havaitsi oudon tunteen rinnassaan.^[5] Kun he olivat matkalla lentokentälle palkintojenjaon jälkeen, hänelle tuli hengitysvaikeuksia.^[5] Grable kiirehti Saint Johnin sairaalaan Santa Monicassa, jossa hänellä diagnosoitiin keuhkosyöpä. Grable sai laajaa hoitoa, jonka jälkeen hän päätti palata takaisin teatteritöihin.

Grable jatkoi Born Yesterday -tuotantoa. Näytelmä avattiin uudelleen 24. tammikuuta 1973 Alhambra Dinner Theatressa Jacksonvillessa, Floridassa.^[5] Sitä esitettiin aina maaliskuun puoliväliin asti.

 

Grable solmi ensimmäisen avioliittonsa entisen kuuluisan lapsitähden Jackie Cooganin (1914–1984) kanssa 20. marraskuuta vuonna 1937,^[3][1] jonka hän oli tavannut kesällä 1935. Cooganilla oli stressiä oikeudenkäynnistä, jota hän oli käynyt vanhempiaan vastaan omaisuudesta, jonka hän oli ansainnut mykkäelokuvapäivillään. Tämä oli osasyynä parin eroon. Ero myönnettiin 9. lokakuuta vuonna 1940.^[1][3]

Grable meni toisen kerran vihille big band -johtaja ja jazztrumpetisti Harry Jamesin (1916–1983) kanssa aamuyöllä 5. heinäkuuta 1943.^[1]Häät olivat rauhallinen seremonia Las Vegas Stripin varrella sijaitsevassa The Little Church of the Westin hääkappelissa Paradisen kaupunginosassa Las Vegasissa, Nevadassa.^[5] Häämatkalle ei ollut aikaa, kun Grablen piti kiirehtiä elokuvan Pin up -tyttö kuvauksiin. Pari sai kaksi tytärtä: Victoria Elizabeth Jamesin, joka syntyi kotona 4. maaliskuuta 1944^[1][3] ja Jessica ”Jessie” Jamesin, joka syntyi 20. toukokuuta 1947.^[1][3] Harryn edellisestä avioliitosta Louise Tobinin kanssa. Grable ja James erosivat vuoden 1965 aikana ja heidän avioeronsa myönnettiin 8. lokakuuta vuonna 1965.^[1] He olivat naimisissa 22 vuotta; aviovuosia piinasivat alkoholismi ja uskottomuus.

Grable seurusteli toisen avioliittonsa jälkeen tanssija Bob Remickin kanssa, joka oli Grablea useita vuosia nuorempi. Vaikka he eivät menneet naimisiin, romanssi kesti aina Grablen kuolemaan saakka.

Grable oli somnambulisti eli unissakävelijä ja hän kärsi myös demofobiasta eli väkijoukkopelosta.

Grablen oli tarkoitus matkustaa työn perässä Tampaan, Floridaan maalis-huhtikuussa 1973, mutta hän kärsi toistuvista kivuista ja joutui jälleen sairaalahoitoon. Syöpä oli levinnyt. Leikkauksen jälkeen Grable kykeni vielä viettämään aikaa Las Vegasin kodissaan, mutta hänen tilansa heikkeni nopeasti ja hänet otettiin uudelleen Saint Johnin sairaalaan Santa Monicassa.

Betty Grable kuoli keuhkosyöpään 56-vuotiaana 2. heinäkuuta 1973 kello 17.15 Saint Johnin sairaalassa Santa Monicassa, Kaliforniassa.^[5][3][1]

Grablen hautajaiset pidettiin kolme päivää myöhemmin Beverly Hillsissä All Saints Episcopal -kirkossa 5. heinäkuuta, tasan 30 vuotta hänen ja Harry Jamesin hääpäivästä. James puolestaan kuoli hautajaispäivästä tasan kymmenen vuotta myöhemmin 5. heinäkuuta vuonna 1983, mikä olisi ollut hänen ja Grablen 40. hääpäivä. Kappeli oli täynnä punaisia neilikoita, jotka olivat Grablen lempikukkia. Hautajaisissa soitettiin Grablen suosikkilauluja. Seremonian aikana monet huomasivat, että urkuri soitti kappaleen ”I Had the Craziest Dream”. Hänen hautajaisiinsa osallistuivat muiden muassa Harry James, Dorothy Lamour, Shirley Booth, Mitzi Gaynor, Johnnie Ray, Cesar Romero, George Raft, Alice Faye ja Dan Dailey. Grable haudattiin Kalifornian Inglewoodin kaupungissa sijaitsevalle Inglewood Park -hautausmaalle,^[3][1] Golden Westin mausoleumissa sijaitsevaan Dawnin pyhäkköön, johon on haudattu myös hänen vanhempansa. Sisar Marjorie Grable-Arnold haudattiin perhekryptaan vuonna 1980 kuoltuaan 71-vuotiaana. ^lähde?

Grable sai 8. helmikuuta 1960 elokuvaurastaan tähden Hollywood Walk of Famelle, osoitteeseen 6525 Hollywood Boulevard.^[3] Hän on myös saanut 20. toukokuuta 1990 tähden Saint Louis Walk of Famelle, osoitteeseen 6350 Delmar.^[4][3] Grable on myös nimitetty Hall of Famous Missouriansiin Jefferson Cityyn, Missouriin vuonna 2009. Grable painoi käden- ja jalanjälkensä ja kirjoitti nimikirjoituksensa märkään betonilaattaan Grauman's Chinese Theatren edustalla 15. helmikuuta 1943. ^lähde?

Jayne Mansfield esitti Grablea George Raftia koskevassa elämäkertaelokuvassa Gangstereiden vallassa (The George Raft Story, 1961), jossa hänen nimensä oli Lisa Lang. ^lähde?

Hugh Hefner, Playboyn perustaja, totesi National Public Radion Morning Editionissa 23. huhtikuuta 2007 Terry Grossin haastattelussa Grablen olleen hänen inspiraationsa Playboy-imperiumin perustamiselle. ^lähde?

 

Pääartikkeli: Betty Grablen filmografia ja teatteriesiintymiset

• Kesäloma Miamissa (1941)
• Dolly-sisarukset (1945)
• Kevytmielinen äitini (1947)
• Kuinka miljonääri naidaan (1953)

 

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Betty Grable.

• Betty Grable TCM Movie Databasessa (englanniksi)
• Betty Grable Discogsissa. (englanniksi)
• Betty Grable Internet Broadway Databasessa (englanniksi)