Arvid Järnefelt

Järnefeltin isä oli kenraaliluutnantti, maaherra Alexander Järnefelt ja äiti baltiansaksalaiseen Clodt von Jürgensburgin aatelissukuun kuulunut vapaaherratar Elisabeth Järnefelt. Hänen sisaruksiaan olivat Jean Sibeliuksen puoliso Aino Sibelius, taidemaalari Eero Järnefelt ja säveltäjä Armas Järnefelt.

Järnefelt avioitui Jyväskylässä Emilia Fredrika Parviaisen (1865–1937) kanssa vuonna 1884. Parviaisen vanhemmat olivat paikallinen varakas kauppias Mikko Parviainen ja Katarina Charlotta Pundani. Järnefeltit saivat viisi lasta: Eero (1888–1970), Liisa (1893–1978), Anna (1898–1899), Maija (1900–1986) ja Emmi (Lillan) (1902–1941). Tyttäristä Liisa avioitui juristi Matti Piipposen kanssa.

 

Pietarin kaupunkiin nykyään kuuluvassa Pulkkalan kylässä syntynyt Järnefelt kirjoitti vuonna 1885 ylioppilaaksi Helsingin Suomalaisesta Alkeisopistosta ja suoritti vuonna 1890 molempain oikeuksien kandidaatin tutkinnon Helsingin yliopistossa.^[2] Hän kuului yliopiston Savo-karjalaiseen osakuntaan ja oli innokkaasti mukana suomenmielisten ylioppilaiden toiminnassa. Järnefelt lauloi veljensä Eeron tavoin Ylioppilaskunnan Laulajissa^[3]. Vuonna 1889 Järnefelt perusti ystäviensä Eero Erkon ja Juhani Ahon kanssa nuorsuomalaista aatetta kannattaneen Päivälehden, joka on nykyisen Helsingin Sanomien edeltäjä.

Järnefelt oli aatelissäädyssä edustaja valtiopäivillä 1891.^[4]

Tolstoilaisuudesta Järnefelt kiinnostui osaksi äitinsä Elisabethin kautta^[5]. Ollessaan vuodesta 1891 lähtien Vaasassa hovioikeuden auskultanttina hän tutustui Leo Tolstoin teksteihin ja koki uskonnollisen murroksen, jota hän myöhemmin kuvasi vuonna 1894 ilmestyneessä teoksessa Heräämiseni. Tolstoilaisuus oli näkynyt jo edellisvuonna ilmestyneessä esikoisromaanissa Isänmaa. Järnefelt oli Tolstoin kanssa kirjeenvaihdossa vuodesta 1895 lähtien ja kävi myös tapaamassa häntä Venäjällä vuosina 1899 ja 1910. Tolstoilaisuuden vaikutuksesta Järnefelt jätti lakimiehen työnsä ja siirtyi maanviljelijäksi Lohjan Virkkalassa sijainneelle Rantalan tilalle, jossa Järnefelt vietti suurimman osan loppuelämästään.^[6] Hän halusi osoittaa, ettei tolstoilaisuus ollut pelkästään eristäytymistä ja haaveellista mietiskelyä, vaan lähimmäisten ja koko maailman rakastamista ja käytännön tekoja. Järnefeltistä tulikin vankien, köyhien ja sorrettujen auttaja.^[5] Tolstoin ansiosta hän tutustui amerikkalaisen taloustieteilijän Henry Georgen näkemyksiin maan omistusoikeudesta ja otti tämän luoman georgismin innoittamana kantaa muun muassa vuonna 1907 tapahtuneisiin Laukon torpparihäätöihin.^[6] Seuraavalla vuosikymmenellä Järnefelt radikalisoitui entisestään, ja häntä voidaan pitää ajattelultaan jopa anarkistina.^[7]

 

Venäjän vallankumouksen aiheuttaman yhteiskunnallisen kuohunnan levittyä Suomeen Järnefelt kannattajineen toukokuussa 1917 osallistui niin sanottuihin Helsingin kirkkomellakoihin, joiden toisena päähahmona oli anarkisti Jean Boldt. Toukokuun aikana hän piti pappien kiellosta huolimatta helsinkiläisissä kirkoissa kolme puhetilaisuutta,^[8] joita oli kuulemassa jopa monituhatpäinen kannattajajoukko.^[9] Järnefelt käsitteli muun muassa yhteiskunnallista tasa-arvoa ja pasifismia sekä esitteli omia uskonkäsityksiään.^[10] Tilaisuuksissa ilmeni myös levottomuuksia, ja Järnefeltin kannattajia syytettiin väkivallasta. Porvarillinen lehdistö kutsui heitä muun muassa huligaaneiksi, sen sijaan työväenlehdet antoivat tukensa yhteiskunnallisiin epäkohtiin huomiota kiinnittäneelle kirjailijalle.^[8] Lisäksi Järnefelt sai ymmärrystä muun muassa runoilija Eino Leinolta sekä sisarensa Ainon puolisolta Jean Sibeliukselta.^[9]

Järnefeltin kirkkopuheet julkaistiin kirjana vielä saman vuoden aikana. Niistä seurasi lopulta vankeustuomio, joka päättyi valtionhoitaja Mannerheimin armahdukseen vuonna 1919.^[11] Vuodesta 1922 lähtien Järnefelt matkusteli paljon ulkomailla ja aloitti uuden luomiskauden, jonka aikaista tuotantoa pidetään hänen parhaimpanaan.^[6]

Kauden tuotantoon sisältyi myös tolstoilaisia piirteitä sisältävä psykologis-filosofinen rikosromaani Minun Marttani. Romaani perustuu alkuvuonna 1927 Turun Vartiovuorenmäellä tapahtuneeseen surmatekoon: Åbo Akademin kirjaston johtaja murhasi morsiamensa kanssa turkulaisen kauppiaan, jonka he kokivat esteeksi rakkaudelleen.^[12]

 

Järnefeltin mukaan on nimetty Lohjan Virkkalassa sijaitseva Järnefeltin koulu sekä Virkkalan liikekeskustassa sijaitseva Arvid Järnefeltin aukio^[13].

• Valtion kirjallisuuspalkinto 1901

• Isomaa, Saija: Heräämisten poetiikka. SKS, 2009.
• Niemi, Juhani: Arvid Järnefelt: Kirjailija ajassa ja ikuisuudessa. SKS, 2005.
• Kodin suuret klassikot -kirjasarja, Arvid Järnefelt, osa I. Weilin+Göös, 1986.
• Järnefelt, Maija: Muistelmia. Kirjayhtymä, 1982.

• Kopponen, Tapio: ”Järnefelt, Arvid (1861–1932)”, Suomen kansallisbiografia, osa 4, s. 586–590. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-445-2 Teoksen verkkoversio.

 

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Arvid Järnefelt.

•   Sitaatteja aiheesta Arvid Järnefelt Wikisitaateissa
•   Lisää luettavaa aiheesta Arvid Järnefelt on Wikiaineistossa
• Arvid Järnefelt Kansallisgallerian kokoelmissa
• Vapaasti ladattavia Arvid Järnefeltin e-kirjoja Projekti Lönnrotissa sekä Project Gutenbergissa.
• Kotuksen tekstikorpuksia: Arvid Järnefelt.
• Järnefelt, Arvid hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
• Arvid ja Emilia (Emmy) Järnefeltin talo Rantala Lohjan Virkkalassa, Museovirasto, Historian kuvakokoelma (Finna)
• Vierailu Rantalassa syksyllä 1999, Järnefeltin yhtenäiskoulun sivut
• Elsa Heporauta : Arvid Järnefeltin mailla, Kansan kuvalehti, 24.02.1933, nro 9, s. 10, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot