Alppimurmeli

 

 

Alppimurmeli voidaan jakaa kahteen alalajiin. M. m. marmota on kahdesta alalajista yleisempi ja sitä tavataan Alppien länsiosissa. M. m. latirostris esiintyy toisesta alalajista erillään Slovakian ja Puolan Tatravuorilla. Ulkonäöltään alalajit eivät juuri poikkea toisistaan.^[2] Matala-Tatralla ja Apenniineilla on istutusten takia myös kahden alalajin risteymiä.^[1]

Alppimurmelien ruumiin pituus on 500–600 mm ja hännän pituus 150 mm. Painoa niillä on 2 500–5 000 g. Murmelien väritys voi vaihdella huomattavasti. Selkäpuoli vaihtelee harmaanruskeasta ruskeaan ja punaisenruskeaan. Vatsapuoli on vaaleampi ja vaihtelee väritykseltään valkosiesta keltaiseen ja oranssiin. Joskus vatsapuolen väritys yltää selkäpuolelle saakka satulakuviona. Pää on ruskea tai tummanruskea. Kuonon ja leuan seudulla on kermanvalkoinen laikku. Häntä on yleensä vaalea juurestaan ja tummenee kohti tummanharmaata hännänpäätä. Jotkin yksilöt saattavat olla albiinoja.^[2]

Alppimurmelin levinneisyysalue käsittää osia Italiasta, Itävallasta, Puolasta, Ranskasta, Saksasta, Slovakiasta, Sloveniasta ja Sveitsistä. Levinneisyysalueen ytimen muodostavat Alppien länsiosat. Korkea-Tatralla ja Alpeilla lajia on tavattu ainakin viimeisen jääkauden lopusta saakka. Istutuksien takia alppimurmelia tavataan nykyisin myös Romaniassa, Espanjassa ja Andorrassa. Istutuksia on tehty Karpaateilla, Pyreneillä, Ranskan keskiylängöllä, Juralla, Vogeeseilla, Apenniineilla ja Schwarzwaldissa.^[1]

Lajin elinympäristö käsittää vuoristoniittyjä tavallisesti 1 200 – 3 000 metrin korkeuksilla merenpinnasta. Usein niitä tavataan erityisesti vuorten etelärinteillä.^[1]

 

Alppimurmeli on päiväeläin.^[2] Sitä esiintyy yhdyskuntina syvine pesäkoloineen.^[1] Pesäkololla voi olla pituutta 3–10 metriä ja sen pääkammio sijaitsee 1–2 metrin syvyydessä. Pesän käytäväverkkoon kuuluu monia sisäänkäyntejä. Kesäisin eri sisäänkäynneille muodostuu polkuja runsaan käytön takia. Pesäkolojen lisäksi murmeleilla on myös erityisiä pakokoloja, joihin on yleensä vain yksi sisäänkäynti. Murmeliryhmän ytimen muodostaa lisääntyvä uros ja naaras, sekä niiden alle 3-vuotiaat jälkikasvut. Ryhmän jäseniin suhtaudutaan ystävällisesti esimerkiksi muita tervehtien ja sukien. Sen sijaan ryhmän ulkopuoliset yksilöt ajetaan pois aggressiivisesti. Ryhmästä toiseen liikkuvat urokset saattavat syrjäyttää perheryhmän uroksen, jolloin ne tappavat aikaisemman uroksen jälkikasvun. Murmelit horrostavat 6–7 kuukautta yhdessä oman perheryhmänsä kanssa. Horrostaminen alkaa syyskuussa.^[2]

Parittelu tapahtuu yleensä nopeasti horroksen päättymisen jälkeen huhtikuun lopulla tai toukokuun alussa. Suurin osa poikasista syntyy perheryhmän täysikasvuiselle parille, mutta noin 30–33 % on vieraiden urosten siittämiä. Vuosittain täysikasvuisista naaraista lisääntyy noin 50 %. Lisääntymisen onnistumisen todennäköisyys riippuu positiivisesti terveydestä ja aikaisemmasta kokemuksesta. Tiineys kestää 33–34 päivää. Poikasia on kerrallaan 2–4. Poikaset elävät perheryhmässään kolmivuotiaiksi saakka, jolloin ne muuttavat pois. Keskenkasvuisten murmelien vuosittainen selviytymisprosentti on 50–65 %. Aikuisilla vastaava lukema on 50–90 %. Kuolemat ovat yleisimpiä horrostamisen aikana.^[2]

Alppimurmelin ravinto koostuu esimerkiksi heinistä, sipuleista, kukista ja muista kasveista.^[2] Tutkimusten perusteella alppimurmelit hyödyntävät erityisesti ravintokasveja jotka sisältävät runsaasti tyydyttämättömiä rasvahappoja, joita nisäkkäiden elimistö ei pysy luontaisesti tuottamaan^[3]. Alppimurmelin pääasiallisia saalistajia ovat koiraeläimet ja suuret petolinnut. Alppimurmelit tarkkailevat ympäristöään usein kahdella jalalla seisoen. Vaaran uhatessa ne antavat hälytysäänenä vihellyksen. Vihellysten tiheys kiihtyy havaitun vaaran kasvaessa.^[2]

 

Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto eli IUCN on määritellyt alppimurmelin elinvoimaiseksi lajiksi. Etenkin alalaji M. m. marmota on omalla esiintymisalueellaan yleinen, ja sillä ei ole huomattavampia uhkia. Alalajin M. m. latirostris kannat ovat kuitenkin pienempiä ja esiintymisalueet rajallisempia.^[1]

Alppimurmeleita on historiallisesti metsästetty niiden lihan, turkkien ja rasvan takia. Rasvaa on käytetty lääkkeisiin ja kosmetiikkaan. Metsästys on edelleen sallittua, mutta se on nykyisin muodoltaan enimmäkseen vapaa-ajanmetsästystä. Kantojen uskotaan sietävän metsästystä sen nykyisellä tahdilla. Itävallassa kantojen elinympäristöjä saattaa uhata karjan laidunnus. Tulevaisuudessa alalajia M. m. latirostris Korkea-Tatralla saattaa uhata risteytyminen toisen alalajin kanssa.^[1]