Aino Kallas

Aino Kallas syntyi suomalaiseen älymystöön kuuluvaan Krohnin perheeseen. Hänen isänsä oli runoilija, fennomaani ja kielitieteilijä Julius Krohn, joka käytti myös kirjailijanimeä Suonio. Kallaksen äiti oli Maria Wilhelmina Lindroos (Minna), joka oli ennen avioitumistaan Suomalaisen Tyttökoulun ensimmäinen johtaja. Äiti oli ahkera kirjoittaja, joka julkaisi runoja ja kertomuksia Pääskynen-lastenlehdessä^[2][3]. Veli Kaarle Krohn ja sisaret Helmi Krohn ja Aune Krohn kirjoittivat työkseen.^[4] Myös äitinsä sisaren miehen, yliopiston saksan kielen lehtorin B. F. Godenhjelmin, Aino Kallas mainitsi myöhemmin yhdeksi kirjalliseksi opettajakseen muistellessaan etelähämäläisessä kesäkodissa Lopen Syrjässä vietettyjä kesäiltoja, jolloin Godenhjelm luki lapsille ääneen maailmankirjallisuutta ja kotimaisia teoksia.^[5] Perheen kotikieli oli suomi isän Julius Krohnin vaatimuksesta ja jo hänen ensimmäisessä avioliitossaan. Kaikki lapset oppivat sen siten ensimmäisenä kielenään.^[6] Julius Krohnin äidin Julie Dannenbergin suvun toinen puoli oli taustaltaan baltiansaksalainen, toinen inkeriläinen.^[7]

Lapsuusvuodet kuluivat pääasiassa Helsingissä, missä Aino kävi Helsingin suomalaista tyttökoulua (1894). Kesät hän kuitenkin vietti perheen kanssa Kiiskilän sukukartanossa Viipurinlahden rannalla. Muistoja tästä ajasta Kallas kuvasi teoksessaan Katinka Rabe. Vuonna 1888 isä Julius Krohn hukkui purjehdusmatkalla Ainon ollessa 10-vuotias, ja murtuneet isovanhemmat myivät Kiiskilän. Melko pian myös isovanhemmat kuolivat. Äiti sairasteli ja muuttui raskasmieliseksi. On sanottu, että Aino Kallaksen paljon käsittelemät kuolema-aiheet juontavat juurensa näistä lapsuusvuosien raskaista tapahtumista.^[5]

Aino kirjoitti jo nuorena runoja ja novelleja, jotka kuvasivat romanttista rakkautta. Hän julkaisi kolme kokoelmaa, Lauluja ja balladeja (1897), Kuloa ja kevättä (1899) ja Kirsti. Vaikka varhaisteokset ovat myöhempien teosten rinnalla aloittelijamaisia, niistä voi löytää eräitä yhteisiä piirteitä tulevien teosten kanssa, kuten proosan lyhytmuotoisuus ja naisen valitseminen päähenkilöksi.^[8]

Kallas avioitui 1900 virolaisen kielen- ja kansanrunoudentutkijan ja diplomaatin Oskar Kallaksen kanssa ja muutti pois kotimaastaan.^[8] Aino ja Oskar Kallas saivat viisi lasta: Virve, Laine, Sulev, vauvana kuollut Lembit ja Hillar. He asuivat aluksi Pietarissa, mutta muuttivat vuonna 1904 Viroon ja asettuivat asumaan Tarttoon. Aino Kallas kiinnostui uuden kotimaansa elämästä ja historiasta ja liittyi kulttuuripoliittiseen yhdistykseen kirjailijapiiri Noor-Eestiin, joka toimi Viron itsenäisyyden puolesta. Noihin vuosiin Virossa liittyi saksalaisen feodalismin jäännöksiä, Venäjän sortoa, ensimmäinen vallankumous ja sitä seurannut taantumus, ensimmäinen maailmansota, uusi vallankumous ja vapaussota, jonka päätyttyä Viro oli parikymmentä vuotta itsenäinen. Toisessa maailmansodassa Viron miehitti ensin Neuvostoliitto, myöhemmin Saksa. Sodan jälkeen Viro liitettiin Neuvostoliiton osaksi.^[9] Kallakset rakensivat Tarttoon huvilan, jossa he asuivat 1914–1918. Rakennus on yhä olemassa, huonokuntoisena. Rakennus on tyyliltään uusklassinen, ja sen suunnitteli suomalainen arkkitehti Walter Thomé. Sen omistaa rakennusyhtiö Nordecon.^[10]

Aluksi muutto Viroon sai Kallaksen tuntemaan juurettomuutta, eikä hän ollut innostunut kirjoittamaan virolaisista aiheista. Mutta käydessään 1903 Saarenmaalla Karjan kihlakunnassa miehensä enon lukkari Carl Allaksen luona Kallas sai kuulla vanhan lukkarin muisteluksia Viron työorjuuden ajoilta, raskaista laeista ja veroista.^[9] Pian tämän jälkeen Kallas alkoi käsitellä virolaisia aiheita novelleissaan, joiden kärki oli suunnattu sortoa vastaan. Allas on esikuvana novellissa ”Lukkari ja kirkkoherra”. Kallas saavutti ensimmäisen taiteellisen menestyksensä novellikokoelmilla Meren takaa, osat 1 ja 2 (1904–1905). Näissä kokoelmissa, kuten myös kertomuksessa Ants Raudjalg, Kallas kuvaa realistisesti ajan yhteiskunnallisia oloja Virossa ja virolaisten tukalaa asemaa milloin saksalaisten moisionomistajien, milloin venäläisten viranomaisten painostuksessa.^[11]

Venäjän vuoden 1905 vallankumousyrityksellä oli vaikutusta myös Virossa, ja Kallas tarttui aiheeseen ensin kahdella novellilla "Vanhan Orgin kuolema" (1906) ja "Bernhard Riives" (1908). Hän kirjoitti myös joukon vallankumousaiheisia runoja, joita hän nimitti "punaisiksi runoiksi". Hän suunnitteli niistä kokoelmaa, mutta Otto Manninen sai hänet hylkäämään ajatuksen. Aihepiiri erottuu Kallaksen muusta tuotannosta, eikä sitä toistaiseksi ole suomalaisessa kirjallisuudentutkimuksessa juuri käsitelty, virolaisessa kylläkin, mikä Silja Vuorikurun mukaan kuvastaa Kallaksen kirjailijakuvan erilaisuutta Suomessa ja Virossa.^[12]

Novellikokoelmassa Lähtevien laivojen kaupunki (1913) on vaikutteita symbolismista. Se merkitsi käännekohtaa Kallaksen tuotannossa ja siirtymistä yhteiskunnallisista aiheista yleisempiin, myyttisiin aiheisiin. Tämä kirjallinen murroskausi kuvastaa myös myrskyjä kirjailijan omassa elämässä, joista ehkä vaikuttavin oli rakkaussuhde Eino Leinoon vuosina 1916–1919. Rakkaudella Leinoon oli suuri merkitys Aino Kallaksen taiteelle. Suhteen aikana ja sen jälkeen syntyneisiin symbolistisiin ja impressionistisiin teoksiin kuuluvat muun muassa Seitsemän: Titanic-novelleja ja Katinka Rabe, jossa Kallas kuvaa sukunsa menneisyyttä. Kaikkiaan Kallas julkaisi kymmenen novellikokoelmaa.^[13]

Oskar Kallas nimitettiin 1918 Viron suurlähettilääksi Helsinkiin.^[14] Aino Kallaksen Lydia Koidulaa käsittelevä elämäkerta Tähdenlento, esseekokoelma Nuori Viro sekä käännöskokoelma Merentakaisia lauluja tekivät Viron kirjallisuutta tunnetuksi Suomessa. Novellikokoelma Vieras veri (1921) käsittelee sekin virolaisia aiheita.^[13]

1920-luvulla Oskar Kallas oli Viron suurlähettiläänä Lontoossa, josta tuli Aino Kallaksen kotikaupunki yli kahdentoista vuoden ajaksi. Tästä ajasta kertoo Löytöretkillä Lontoossa. Lontoon vaativan seuraelämän vastapainoksi löytyi Hiidenmaan rannikolta perheen kesäpaikaksi saari, joka tarjosi Aino Kallakselle innoittavan työympäristön. Näinä voimakkaina luomisvuosina hän kehitti omaperäisen arkaaisen tyylin, jota hän käytti vanhojen hiidenmaalaisten ja liivinmaalaisten aiheiden pohjalta luomissaan teoksissa Barbara von Tisenhusen (1923), Reigin pappi (1926) ja Sudenmorsian (1928). Nämä hänen parhaina teoksinaan pidetyt balladityyliset romaanit kuvaavat intohimoista, sovinnaisuuksista piittaamatonta rakkautta, joka tuo onnen ja täyttymyksen, mutta johtaa kuolemaan.^[15]

Paluu Lontoosta Viroon tapahtui 1934. He asuivat osittain Tallinnassa, kesäisin Kassarin saarella Hiidenmaalla ja myös Suomessa.^[16]

Myöhempinä vuosinaan Kallas kirjoitti näytelmiä, kuten Mare ja hänen poikansa ja Bathsheba Saarenmaalla, joista Tauno Pylkkänen sävelsi oopperat.^[17]

Viron menettäessä itsenäisyytensä Kallakset joutuivat kokemaan myös henkilökohtaisia menetyksiä. Ensimmäisen neuvostomiehityksen aikana tytär Laine sai surmansa puna-armeijalaisen harhaluodista, ja poika Sulev teki itsemurhan kuulustelujen jälkeen, koska ei tahtonut suostua NKVD:n palvelukseen. Lastensa menetyksestä Aino Kallas julkaisi runokirjat Kuoleman joutsen ja Kuun silta sekä Polttoroviolla.^[16] Lapsista myös Virve kuoli ennen äitiään, vuonna 1953^[18].

Neuvostoliiton valloitettua uudelleen Viron 1944 Kallakset lähtivät maanpakoon Ruotsiin. Oskar Kallas kuoli Tukholmassa 1946. Tukholman vuosinaan 1944–1953 Aino Kallas julkaisi kuusi osaa päiväkirjojaan ja muistelmiaan.^[17]

Saatuaan takaisin Suomen kansalaisuuden Kallas palasi Suomeen 1953. Kansalaisuus ja Wihurin elämäntyöpalkinto olivat kytköksissä toisiinsa: ei toista ilman toista.^[19] Hän asui viimeiset vuotensa Helsingissä, missä kuoli 1956.^[20] Hänet on haudattu Hietaniemen hautausmaalle.^[21]

Suomen valtio myönsi vuonna 1938 Kallakselle kirjailijaeläkkeen.^[16] Kallas sai vuonna 1953 Jenny ja Antti Wihurin rahaston miljoonan markan elämäntyöpalkinnon.^[22] Kirjailijan muistoa vaalii syksyllä 2006 perustettu Aino Kallas Seura.^[23]

• Lauluja ja ballaadeja. WSOY, 1897 (nimellä Aino Suonio)
• Kuloa ja kevättä, novelleja. WSOY, 1899 (nimellä Aino Suonio)
• Kirsti: sielunkuvaus. (nimellä Aino Julia Maria Kallas). Otava, 1902.
• Meren takaa. Otava, 1904.
• Meren takaa: toinen sarja. Otava, 1905.
• Ants Raudjalg: virolainen kertomus. Otava, 1907.
• Bathseba: Runonäytelmä 5:ssä näytöksessä, 1910 (julkaisematon käsikirjoitus löytyi 2008 Viron kirjallisuusmuseosta, sisältyy Silja Vuorikurun väitöskirjan painettuun versioon)
• Merentakaisia lauluja: valikoima runokäännöksiä ja katsaus virolaiseen laulurunouteen. Otava, 1911.
• Lähtevien laivojen kaupunki. Otava, 1913. – Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1995 (Suomalaisen kirjallisuuden klassikoita.). ISBN 951-717-851-4.
• Seitsemän: Titanic-novelleja. Otava, 1914.
• Suljettu puutarha: runoja. Otava, 1915.
• Tähdenlento: virolaisen runoilijattaren Koidulan elämä. Otava, 1915.
• Nuori-Viro: muotokuvia ja suuntaviivoja. Otava, 1918.
• Musta raita: valikoima virolaisaiheisia novelleja: 1904–1914. Otava, 1919.
• Katinka Rabe: kirja lapsesta. Otava, 1920.
• Vieras veri: rakkausnovelleja. Otava, 1921.
• Barbara von Tisenhusen: liivinmaalainen tarina. Otava, 1923.
• Meren takaa. Otava, 1924.
• Reigin pappi: hiidenmaalainen tarina. Otava, 1926. us. painoksia
• Langatonta sähköä: pieniä kirjeitä Lontoosta. Otava, 1928.
• Sudenmorsian: hiidenmaalainen tarina. Otava, 1928 us. painoksia
• Pyhän joen kosto: kaksi balladia. Otava, 1930.
• Marokon lumoissa: pieniä kirjeitä Marokosta. Otava, 1931. – Lasipalatsi, 2000. (Kirja kerrallaan.). ISBN 951-9351-59-0.
• Bathseba Saarenmaalla: yksinäytöksinen näytelmä. Otava, 1932. (perustuu saman nimiseen novelliin)
• Mare ja hänen poikansa: kolminäytöksinen näytelmä: (neljä kuvaelmaa). Otava, 1935 (perustuu novelliin "Imant ja hänen äitinsä")
• Tähdenlento: virolaisen runoilijattaren Koidulan elämä. Otava, 1935 (uudistettu laitos)
• Talonpojan kunnia: yksinäytöksinen näytelmä. Otava, 1936. (Otavan näytelmäkirjoja; 17.) (perustuu novelliin "Bernhard Riives")
• Sudenmorsian, balladinäytelmä : viisi näytöstä, Otava 1937 (perustuu saman nimiseen romaaniin)
• Valitut teokset. 1, Valkea laiva. Otava, 1938.
• Valitut teokset 2. Valittuja novelleja ja Katinka Rabe. Meren takaa. Otava, 1938.
• Valitut teokset. 3, Surmaava Eros. Otava, 1938.
• Kuoleman joutsen: runoja. Otava, 1942.
• Kuun silta: runoja. Otava, 1943.
• Löytöretkillä Lontoossa: kaksitoista vuotta Viron Lontoon-lähetystössä vuosina 1922–1934: muistelmia Englannista, Amerikasta ja Hollannista. Otava, 1944.
• Kanssavaeltajia ja ohikulkijoita: muistoja ja muotokuvia. Otava, 1945.
• Mallen tunnustukset: yksinäytöksinen ilveily. Tammi, 1945. – (Tammen näytelmiä; 8.).
• Polttoroviolla: runoja. Otava, 1945.
• Uusia kanssavaeltajia ja ohikulkijoita: muistoja ja muotokuvia. Otava, 1946.
• Kolmas saattue kanssavaeltajia ja ohikulkijoita: muistoja ja muotokuvia. Otava, 1947.
• Seitsämän neitsyttä: tarinoita. Otava, 1948.
• Virvatulia: tarinoita. Otava, 1949.
• Rakkauden vangit: tarinoita. Otava, 1951.
• Päiväkirja vuosilta 1897–1906. Otava, 1952.
• Päiväkirja vuosilta 1907–1915. Otava, 1953.
• Päiväkirja vuosilta 1916–1921. Otava, 1954.
• Valitut teokset. johdannon kirj. Kai Laitinen. Otava, 1954. (Suuret suomalaiset kertojat; 10.). us. painoksia
• Päiväkirja vuosilta 1922–1926. Otava, 1955.
• Päiväkirja vuosilta 1927–1931. Otava, 1956.
• Vaeltava vieraskirja vuosilta 1946–1956. Otava, 1957.
• Aino Kallaksen kauneimmat runot: valikoima. toim. Eino Kauppinen & Sirkka Rapola. Otava, 1959.
• Elämäntoveri. painoon toim. Annikki Setälä. Otava, 1959.
• Elämäni päiväkirjat. 1, 1897–1916; esipuheella, eräillä lisäyksillä ja huomautuksilla varustanut Kai Laitinen. Otava, 1978 ISBN 951-1-04694-2.
• Elämäni päiväkirjat. 2, 1917–1931. Otava, 1978 ISBN 951-1-04695-0.
• Kolme naista, kolme kohtaloa: Aino Kallaksen kirjeenvaihtoa Ilona Jalavan ja Helmi Krohnin kanssa vuosina 1914–1955. toim. Riitta Kallas. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1989 (Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia, ISSN 0355-1768; 509.). ISBN 951-717-576-0.
• Elämisen taiteesta: Aino Kallaksen ja Anna-Maria Tallgrenin kirjeenvaihtoa kolmelta vuosikymmeneltä. toimittanut Silja Vuorikuru. Otava, 2008 ISBN 978-951-1-22552-2.

• Palava rakkaus, Aino ja Oskar Kallaksesta sekä Viron ensimmäisestä itsenäisyydestä kertova televisioelokuva

• Kai Laitinen: Aino Kallas 1897–1921: Tutkimus hänen tuotantonsa päälinjoista ja taustasta. (Väitöskirja. Helsingin yliopisto. 2. painos (1. painos 1973)) Helsinki: Otava, 1995. ISBN 951-1-13680-1
• Kai Laitinen: Aino Kallaksen mestarivuodet: Tutkimus hänen tuotantonsa päälinjoista ja taustasta 1922–1956. Helsinki: Otava, 1995. ISBN 951-1-13681-X
• Aleksis Kivestä Martti Merenmaahan: Suomalaisten kirjailijain elämäkertoja. Porvoo: WSOY, 1954.
• Maarit Leskelä-Kärki: Kirjoittaen maailmassa. Krohnin sisaret ja kirjallinen elämä. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2006.
• Silja Vuorikuru: Aino Kallas – Maailman sydämessä. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2017. ISBN 978-952-222-424-8

• Eino Krohn: Surmaava Eros. Aino Kallaksen kirjailijankuva. Helsingissä: Otava, 1953.
• Maarit Leskelä-Kärki: Kirjoittaen maailmassa. Krohnin sisaret ja kirjallinen elämä. (Väitöskirja: Turun yliopisto) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-838-5
• Maarit Leskelä-Kärki & Kukku Melkas & Ritva Hapuli (toim.): Aino Kallas. Tulkintoja elämästä ja tuotannosta. Helsinki: BTJ, 2009. ISBN 978-951-692-749-0
• Kukku Melkas: Historia, halu ja tiedon käärme Aino Kallaksen tuotannossa. (Väitöskirja: Turun yliopisto) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-798-2
• Silja Vuorikuru: Kauneudentemppelin ovella. Aino Kallaksen tuotanto ja raamatullinen subteksti. Väitöskirja, Helsingin yliopisto. Helsinki: Unigrafia, 2012. ISBN 9789521081736 Teos verkossa (pdf)

•   Sitaatteja aiheesta Aino Kallas Wikisitaateissa
• Aino Kallaksen mestarivuodet. Ylen Elävä Arkisto.
• Aino Kallas Estofilia. 2018. Tallinna: Suomen suurlähetystö. Viitattu 4.5.2018. (viroksi, suomeksi)
• Kai Laitinen: Kallas, Aino (1878–1956) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 18.6.1999 (päivitetty 7.8.2009). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  
• Aino Kallas Lontoossa, Kuva, 27.04.1938, nro 9, s. 20, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot