Ahjo (lehti)

Aloite Metalliliiton omasta äänenkannattajasta oli tehty jo vuoden 1943 liittokokoukselle. Vuonna 1948 liittotoimikunta päätti ryhtyä sanoista tekoihin. Oma lehti oli ajoitettu vuoteen 1949, jolloin liitto täytti 50 vuotta. Metalliliiton jäsenet eivät olleet olleet vailla lehteä siihenkään saakka. Vuosina 1899–1901 ilmestyi Ilmarinen ja 1909–1930 Metallityöläinen. Vuosina 1931–1948 jäsenille tilattiin SAK:n julkaisema Palkkatyöläinen.

Liiton ensimmäinen lehti Ilmarinen perustettiin ensimmäisen edustajakokouksen päätöksellä 1899. Näytenumero ilmestyi jo saman vuoden marraskuussa. Tilaajamäärä jäi alle 480:n, mutta se oli 84 prosenttia vuoden 1900 jäsenistä. Kannattavuus olisi edellyttänyt tuhatta tilaajaa. Taloudellisten vaikeuksien takia lehdestä ilmestyi vain 17 numeroa, joista kaksi oli kaksoisnumeroita. Ilmarinen oli muutenkin liiton suurimpia menoeriä liiton ensimmäisenä toimintavuotena. Viimeinen numero ilmestyi elokuussa 1901.

Omasta jäsenlehdestä sotien jälkeen käyty keskustelu kiteytyi kysymykseen siitä, miksei maan suurin ammattiliitto julkaise omaa lehteä, kun pienemmätkin liitot julkaisevat. Palkkatyöläinen ei pystynyt täyttämään kaikkia niitä toiveita, mitä eri liitot olivat asettaneet. Vaikeimmin voitettavia syitä oman lehden julkaisemiselle olivat Ahjon ensimmäisessä numerossa kirjoittaneen liiton puheenjohtajan Valdemar Liljeströmin mukaan teknilliset syyt. Suuri jäsenmäärä (yli 50 000) edellytti niin suurta painosta, "ettei mikään kirjapaino ole voinut ottaa vastaan lehden painamista". Myös sotien jälkeinen paperin säännöstely oli esteenä. Liittotoimikunnassa asia oli jätetty ensin pöydälle, kun kustannuslaskelmat osoittivat, että kerran kuussa ilmestyvä 16-sivuinen lehti maksaisi miljoona markkaa. Valtuustossa valtaosa jäsenistä kuitenkin puolsi julkaisemista.

Lehden nimestä liittotoimikunta äänesti. Valmisteluissa lehti oli kulkenut liiton aiemman lehden Metallityöläisen nimellä. Valistusjaosto ehdotti nimeksi Ahjoa. Muita esillä olleita nimiä olivat "Sampo", "Metalli" ja "Rautakoura". Työläinen–sanaa lehden nimessä kavahdettiin käytännön syistä. Maaseutupaikkojen posteissa sellaisen nimen omaavan lehden arveltiin jäävän kantamatta. Nimestä järjestetyssä äänestyksessä Ahjo sai viisi ääntä, Sampo ja Metalli kaksi ääntä ja Metallityöläinen yhden äänen.

Liittotoimikunta linjasi lehden sisältöä. Sen tuli olla ammattiyhdistys-, kulttuuri- ja perhelehti. Muodoksi päätettiin runsaasti kuvitettu aikakauslehti. Ahjo ilmestyi aluksi kerran kuussa ja huhtikuusta alkaen kaksi kertaa kuukaudessa. Ensimmäisenä vuonna julkaistiin 18 numeroa. Lehden vuosittaiset ilmestymiskerrat ovat vaihdelleen 16 numerosta (vuonna 1962) 52 numeroon (vuonna 1973). Ahjon formaatti muuttui tabloidiksi vuonna 1967 ja takaisin aikakauslehdeksi 1990. Nykyään Ahjo ilmestyy myös näköislehtenä internetissä. Vuonna 1977 lehdelle myönnettiin Tiedonjulkistamisen valtionpalkinto.

• Heikki Arvonen 1899

• Väinö V. Salovaara 1919-1924
• Yrjö Lehtinen 1924-1929

• Eino Heinonen 1949–1964
• Kai Niini 1965–1966
• Reijo Korhonen 1966–1968
• Kimmo Kevätsalo 1968–1970
• Jorma Cantell 1970–1973
• Arjo Söderblom 1973–1982
• Antti Vahteristo 1982–1989
• Heikki Piskonen 1989–2002
• Jukka Riksman 2002–2006
• Liisa Alastalo–Löppönen 2006 (vt.)
• Heikki Piskonen 2006–2014
• Kirsi Törmänen-Petman 2014-

• Johan Koivisto: "Suomen Metallityöväen Liitto 1899–1930"
• Karl Gustav Kunnas: "Suomen Metallityöväen Liitto 1930–1949"
• Johan Koivisto: "Suomen Metallityöväen Liitto 1950–1960"
• Eino Ketola: "Suomen Metallityöväen Liitto 1961–1983"
• Ahjon vuosikerrat 1949–2008

• Ahjon kotisivut ja näköislehti (Arkistoitu – Internet Archive)