Ylistaro

Ylistaro
Entinen kunta – nykyiset kunnat: Seinäjoki
vaakuna	sijainti
Sijainti	62°56′25″N, 22°31′00″E
Lääni	Länsi-Suomen lääni
Maakunta	Etelä-Pohjanmaan maakunta
Seutukunta	Seinäjoen seutukunta
Kuntanumero	975
Hallinnollinen keskus	Ylistaron kirkonkylä
Perustettu	1865
Liitetty	2009
– liitoskunnat	Seinäjoki Nurmo Ylistaro
– syntynyt kunta	Seinäjoki
Pinta-ala	484,99 km² [1] (1.1.2008)
– maa	481,83 km²
– sisävesi	3,16 km²
Väkiluku	5 576  [2] (31.12.2008)
– väestötiheys	11,57 as./km² (31.12.2008)
Ikäjakauma	2007 [3]
– 0–14-v.	18,6 %
– 15–64-v.	61,5 %
– yli 64-v.	19,9 %
Infobox OK

Ylistaro on entinen Suomen kunta, joka sijaitsi Etelä-Pohjanmaahan kuuluvassa Seinäjoen seutukunnassa, Länsi-Suomen läänissä. Sen asukasluku oli 5 576 ja pinta-ala 484,99 km², josta 3,16 km² vesistöjä. Kunta lakkautui kuntaliitoksessa yhdistyen Nurmon ja Seinäjoen kanssa uudeksi Seinäjoeksi vuonna 2009. Ylistaron naapurikunnat olivat Ilmajoki, Isokyrö, Lapua, Nurmo ja Ylihärmä.

Ennen vuotta 1658 Ylistarolla tarkoitettiin myöhempää Isoakyröä. Nimi vaihtui kun nykyisen Ylistaron kappeliseurakunta perustettiin. Ylistaron kielellinen vastinpari oli Alastaro, nykyinen Vähäkyrö.^[4]

Ylistaro oli kivikaudella meren alla, ja vain joitakin luotoja pitäjän pohjoisosan kohdalla ulottui vedenpinnan yläpuolelle. Näiltä paikoilta on saatu talteen joitakin esineitä, jotka osoittavat kivikautisen kalastajaväestön liikkuneen näillä tienoin.^[5] Ensimmäiset ihmiset saapuivat Ylistaron alueelle viimeistään vasarakirveskaudella, mistä kertoo muun muassa Troiharin asuinpaikka. Asutus sijoittui pääosin Kyrönjoen suulle ja siirtyi maan kohotessa merenrantaa seuraten länteen päin. Asutuksen jatkuvuutta ovat osoittaneet muun muassa pronssikautinen eläinpääkirves ja esiroomalaisen ajan keihäänkärki.^[6]

Kyrönjokilaaksoon kuuluva Ylistaron seutu kohosi kansainvaellusajalla Suomen rikkaimmaksi alueeksi. Asutus alkoi taantua 700-luvulla ja 800-luvulla seutu ilmeisesti autioitui. Autioitumisen syyt eivät ole täysin selvillä.^[6]

Ylistaron seutu asutettiin pysyvästi 1200-luvulla. Seutu kuului Isonkyrön emäpitäjän ylimmäiseen ja keskimmäiseen neljännekseen. Keskiajalla Ylistaro kuului Isonkyrön emäpitäjään, osaksi sen ylimmäiseen ja osaksi keskimmäiseen neljännekseen. 1500-luvun puolivälissä Ylistarossa oli 94 taloa ja asukkaita arviolta 450–650 henkeä. Vuosien 1696–1697 nälänhädän seurauksena väkiluku laski alle viidensadan.^[5][6]

Klaus Flemingin huovien linnaleiri aiheutti 1590-luvulla varsinkin Pohjanmaalla levottomuuksia, jotka kärjistyivät nuijasodaksi kutsuttuun kansannousuun. Tunnetuimpia talonpoikien johtajia oli Pentti Pouttu, joka eteni ylistarolaisista talonpojista koostuneine joukkoineen vuoden 1596 lopulla Ulvilaan saakka, mutta joutui siellä tappiolle. Nuijasodan ja vuoden 1601 kadon seurauksena autioitui yli kolmannes Ylistaron taloista.^[5]

1600-luvun aikana asutus tihentyi niin, että Ylistaron muodostettiin oma kappeliseurakunta vuonna 1658. Samana vuonna ylistarolaiset rakensivat ensimmäisen kirkkonsa omin luvin mikä johti selkkaukseen esivallan ja emäpitäjän kanssa. Kymmenen vuotta myöhemmin astui kuitenkin virkaansa Ylistaron ensimmäinen kappalainen.^[5]

Isonvihan aikana vuonna 1714 käydyn Napuen taistelun jälkeen Ylistarosta vietiin vankeuteen Venäjälle 80 henkeä ja koko pitäjä ryöstettiin perinpohjaisesti. Jäljelle jääneet pitäjäläiset viettivät vuosikausia syrjäseutujen piilopirteillä.^[5]

Isonvihan jälkeen Ylistaron asukasluku alkoi kasvaa voimakkaasti. Vuonna 1805 asukkaita oli lähes 3 400. Väestönkasvu jatkui voimakkaana 1800-luvulla. Vaikka lähes 3 000 siirtolaista muutti Ylistarosta Yhdysvaltoihin, asui kunnassa 8 647 henkeä vuonna 1920. Väestönkasvun taustalla oli ripeä taloudellinen kehitys. Kunnan peltoala kasvoi huomattavasti 1800-luvulla ja uudet viljelymenetelmät, isojako ja paperiteollisuuden synnystä syntynyt pääoma auttoivat maatalouden kehitystä.^[6]

Ylistarosta tuli itsenäinen seurakunta vuonna 1859, vaikka ero Isostakyröstä toteutui vasta vuonna 1881. Arkkitehti Ernst Lohrmannin suunnittelema Ylistaron nykyinen kirkko on valmistunut vuonna 1851. Kitinojalla on oma, Kauno Kallion suunnittelema ja vuonna 1952 valmistunut kyläkirkko.^[5]

1800-luvun lopulla kunnan halki rakennettiin rautatie Vaasaan. Ylistaron asemaan ja elämään vaikutti myöhemmin myös Seinäjoen kohoaminen keskusasemaksi.^[6]

Kansalaissodan alkuvaiheessa tammikuun lopulla 1918 suojeluskuntalaiset riisuivat vähäisen kahakan jälkeen aseista Ylistarossa majailleen noin 350-miehisen venäläisen varuskunnan.^[5]

Ylistaron kunta sijaitsi Kyrönjoen keskijuoksulla. Joen molemmin puolin levittäytyvä peltolakeus muuttuu laaksosta etäännyttäessä vähitellen loivasti kumpuilevaksi metsäiseksi ja soiseksi vedenjakaja-alueeksi. Jokilaaksossa kallioperää peittävät lajittuneet hienojakoiset maalajit savi, hiesu ja hiekka. Suotuisan maaperän puolesta Ylistaron seutu on Lounais-Suomen viljelyalueen kaltaista, mutta Etelä-Pohjanmaan vähemmän edullisen ilmaston vuoksi kasvukausi jää lyhemmäksi. Tärkeimmät viljelysalueet ovat Kyrönjoen varrella Munakassa, Topparlassa ja Kylänpäässä, Lehmäjoen varrella Untamalassa sekä leveänä vyöhykkeenä kirkonkylästä Isonkyrön suuntaan.^[5]

Muiden Etelä-Pohjanmaan kuntien tavoin Ylistarossa on hyvin vähän vesistöjä, mikä johtuu kallioperän tasaisuudesta. Kyrönjoen ja sen sivuhaarojen lisäksi Ylistaron alueella on vain muutamia pieniä metsälampia, joista merkittävä osa on kuivunut tai kasvanut umpeen. Tällaisia vesistöjä ovat esimerkiksi kokonaan kadonneet Kuja-, Larva- ja Hähäänjärvi Järvirannalla, Lehmälammi Untamalassa, Kinnarlammi Ooperissa, umpeen kasvanut Lauttajärvi Ylistaron etelärajalla sekä rehevöitynyt Valkiajärvi Untamalassa.^[7][8] Kyrönjoki virtaa Ylistarossa hyvin hitaasti, ja kevät- ja syystulvat ovat varsin tavanomaisia.^[5]

Merkittäviä yrityksiä Ylistarossa ovat Suomen Maataloustukku, Luoman Puutuote, Ylistaron Halpa-Aitta, Leppinen Steel ja Tasangon Herkkutuote (Malviala-konsernia). Liikevaihdoltaan suurin teräsalan yritys Leppinen Steel sijaitsee Teräsmäen-teollisuusalueella. Ylistarossa toimii myös Luonnonvarakeskuksen (aikaisemmin Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT:n) koeasema.

Ylistarossa toimii nykyisin Seinäjoen seurakunnan alainen Ylistaron alueseurakunta. Ylistarosta tuli herännäisyyden keskeistä tukialuetta jo liikkeen syntykaudella 1800-luvun puolivälissä. Evankelisuus kasvatti kannatustaan 1800-luvun lopulla, ja 1900-luvun alussa liikkeet kehittyivät suunnilleen tasavahvoiksi. Molemmilla oli omat vahvemmat ja heikommat kylänsä. Arviolta jopa kaksi kolmesta ylistarolaisesta lukeutui tuolloin jompaankumpaan herätysliikkeeseen.^[9] Helluntaiherätystä Ylistarossa edustaa vuonna 1943 perustettu Ylistaron helluntaiseurakunta.

Ylistaron kautta kulkevat valtatie 16 Vaasasta Kyyjärvelle ja valtatie 18 Vaasasta Jyväskylään sekä Seinäjoki–Vaasa-rata. Ylistaron rautatieasema sijaitsee noin viisi kilometriä Ylistaron kirkonkylästä kaakkoon.^[5] Henkilöjunien pysähdykset Ylistarossa loppuivat vuonna 2016.^[10]

• Jyväskylä 230 km
• Kyyjärvi 110 km
• Lapua 30 km
• Seinäjoki 25 km
• Vaasa 50 km

• Ylistaron kirkko
• Kriikun mylly^[11]
• Kyrönjoki koskineen
• Wanha Markki, eläinten vanhainkoti^[12]
• Malkakoski ^[13]
• Kesti-Iivarin Majatalo ^[14]

Pääartikkeli: Ylistaron kirkko

Ernst Lohmann suunnittelema Ylistaron kirkko valmistui Jaakko Kuorikosken johdolla kivestä ja tiilestä vuonna 1851. Uusgotiikkaa edustava kirkkorakennus on päätytornillinen pitkäkirkko. Komiaksi kirkoksi kutsuttuun pyhättöön mahtuu kerralla 2 500 sanankuulijaa. Alttaritaulu on Adolf von Beckerin maalaus Kristuksen kirkastuminen vuodelta 1888. Kirkon aarteistoon kuuluu muun muassa keskiaikainen messukasukka ja Raamattu 1640-luvulta. Lisäksi kirkossa on keskiaikainen krusifiksi ja kirkkoherra Isak Brennerin maalaama omakuva vuodelta 1661.^[15]

Ylistarossa on järjestetty useita suuria kristillisiä kesätapahtumia. Herättäjäjuhlat on järjestetty Ylistarossa kuudesti: 1893 Malkamäessä, 1898 Untamalassa sekä vuosina 1921, 1939, 1968 ja 2004.^[16] Evankelisuuden evankeliumijuhla järjestettiin Ylistarossa vuonna 2007.^[17] Vuosittain toistuvia tapahtumia ovat Ylistaro-viikko sekä Joutopäivämarkkinat heinäkuussa.^[15] Valtakunallisesti tunnetuin on vuodesta 2007 järjestetty Filmiä ja Valoa -elokuvafestivaalit.

Ritarin kotimuseo on 1980-luvun alussa perustettu yksityinen museo, johon on kerätty pohjalaista paikallishistoriaa. Museosta löytyy muun muassa viljamakasiini, jossa on perimätiedon mukaan Ylistaron vanhan kirkon ovi ja kellotapulin luukku sekä Haapojan aitta, jossa on pitänyt majaansa murhamies Matti Haapoja.^[18] Ylistaron pitäjäruoaksi nimettiin 1980-luvulla piimävelli.^[19]

Ylistaron peruskoulun pihamaalla sijaitsee Kirja-Matin eli Matti Pohdon muistomerkki. Kirja-Matin koululla ja Ylistaron kirjastolla on oma liputuspäivänsä Matti Pohdon syntymäpäivänä.^[20] Muita muistomerkkejä ja patsaita ovat entisten kirkkojen muistomerkki (Ilmari Wirkkala), vapaussodan muistomerkki (Elias Ilkka, 1922), vuosien 1939–45 sodissa kaatuneille pystytetty muistomerkki sekä reserviupseerien pystyttämä jääkärien muistomerkki.^[15]

Ylistaron Kilpa-Veljet (YK-V) on urheiluseura, joka on perustettu 1945. Se on niin sanottu yleisseura, jonka alaisuudessa on tällä hetkellä yksitoista jaostoa. Lajeina ovat ampumahiihto, hiihto, mäkihyppy, jalkapallo, lentopallo, pesäpallo, paini, suunnistus, voimailu, e-urheilu ja yleisurheilu. YK-V pelaa pesäpallossa Suomensarjaa niin miehissä kuin naisissa.

Ylistaron Metsästysseuralla on ampumarata Järvirannan kylässä.^[21] Lisäksi Ylistaron Kylänpäässä harrastetaan kilpa-ammuntaa talvikuukausina Ylistaron Ampujien ampumaradalla.^[22] Lisäksi kirkonkylässä on ravi- ja ratsastuskeskus.

• Orvokki Autio (s. 1941), kirjailija
• John Gustaf Kokki (1869–1951), baptistisaarnaaja ja seurakunnanjohtaja
• Jussi Kuoppala (1911–1993), teologian tohtori, päätoimittaja ja Herättäjä-Yhdistyksen toiminnanjohtaja
• Väinö Kuoppala (1914–1963), agronomi ja kansanedustaja
• Erkki Kriikku (1931–2020), maanviljelijä ja yritysjohtaja, kauppaneuvos
• Kari Kriikku (s. 1960), klarinettitaiteilija
• Eeli Lepistö (1926–1973), muurari ja poliitikko
• Simon Louko (1754–1824), Porvoon valtiopäivien talonpoikaissäädyn valtiopäivämies
• Jaakko Loukko (1870–1946), maanviljelijä ja kansanedustaja
• Kauko K. Luoma (1918–2000), metsänhoitaja ja virkamies, metsäneuvos
• Juho Malkamäki (1844–1928), valtiopäivämies, kansanedustaja ja herännäisjohtaja
• Niilo Kustaa Malmberg (1807–1858), herännäisjohtaja
• Arvi Malmivaara (1885–1970), kirkkoherra
• Juha Niemi (s. 1988), pesäpalloilija
• Martti Ojares (s. 1942), Taivas TV7 -kanavan toimitusjohtaja
• Sami Osala (s. 1980), muusikko
• Pekka Peltokallio (1926–2017), urheilulääkäri, professori
• Matti Pohto (1817–1857), kirjankeräilijä
• Urho Pohto (1915–1995), kansanedustaja
• Mikko Pohtola (1925–2007), Suomen Kuvalehden päätoimittaja
• Kalervo Rauhala (1930–2016), painija
• Juha Tapio (s. 1974), muusikko
• Jaakko Tuuri (1884–1947), säveltäjä
• Heikki Vehkaoja (1889–1954), kansanedustaja
• Antti Viirimäki (1934–1999), järjestöjohtaja, maanviljelysneuvos.

• Rikkinen, Kalevi & Sihvo, Hannes: Finlandia: Otavan iso maammekirja 7. (Etelä-Pohjanmaa) Helsinki: Otava, 1986. ISBN 951-1-08930-7
• Salokangas, Raimo & Ekman-Salokangas, Ulla: Ylistarolaisten historia. Vaasa: Ylistaron historiatoimikunta, 2005. ISBN 951-96915-2-9

• Kangas, Jussi (toim.): Varrella virran... : ylistarolainen kyläkirja 2005. Isokyrö : Kyrönmaan opisto, Kylänpään historiapiiri, 2005. ISBN 952-91-8969-9.
• Salokangas, Raimo. Ekman-Salokangas, Ulla: Ylistarolaisten historia 2005. Ylistaron kappeliseurakunta.
• Thors, Sisko: Kirja-Matin matkassa, kirja Matti Pohdosta, 1997

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ylistaro Wikimedia Commonsissa

• Ylistaron kirkon kotisivut
• Ylistaron oppaat ry (Arkistoitu – Internet Archive)