Uzbekistan

Uzbekistanin tasavalta O‘zbekiston Respublikasi
lippu vaakuna
Uzbekistanin sijainti
Valtiomuoto	tasavalta
Presidentti Pääministeri	Shavkat Mirziyoyev Abdulla Aripov
Pääkaupunki	Taškent (2 207 850 as.) 41°16′N, 69°13′E
Muita kaupunkeja	Namangan (423 161 as.), Samarkand (366 015 as.)
Pinta-ala
– yhteensä	447 400 km²[1] (sijalla 56)
– josta sisävesiä	4,9 %
Väkiluku (2022)	37,139,008[2] (sijalla 36)
– väestötiheys	57 as. / km²
– väestönkasvu	0,83 % [2] (2022)
Viralliset kielet	uzbekki
Valuutta	som[3] (UZS)
BKT (2020)
– yhteensä	239,42 mrd. USD (PPP) [2]  (sijalla 78)
– per asukas	7 000 USD
HDI (2019)	0,720 [4] (sijalla 106)
Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous	17,9 % [2]
– teollisuus	33,7 % [2]
– palvelut	48,5 % [2]
Aikavyöhyke	UTC+5
– kesäaika	ei käytössä
Itsenäisyys  – Neuvostoliitosta	1. syyskuuta 1991
Lyhenne	UZ
Kansainvälinen suuntanumero	+998
Tunnuslause	ei ole
Kansallislaulu	”Uzbekistanin kansallislaulu”
Edeltäjä(t)	Uzbekistanin sosialistinen neuvostotasavalta
Infobox OKNimi-testi OK

Uzbekistan (uzb. Oʻzbekiston, kyrillinen Ўзбекистон), virallisesti Uzbekistanin tasavalta (uzb. O‘zbekiston Respublikasi, kyrillinen Ўзбекистон Республикаси) on Itsenäisten valtioiden yhteisöön kuuluva sisämaavaltio ja entinen neuvostotasavalta Keski-Aasiassa.

Uzbekistan on enimmäkseen aavikkoa, itäosassa on yli neljä kilometriä korkeita vuoria. Maa sijaitsee silkkitien varrella, ja sitä ovat hallinneet mongolit, persialaiset ja venäläiset, Aleksanteri Suuri ja Timur Lenk. Suurin osa väestöstä on keskittynyt maan etelä- ja itäosiin. Runsaasta 30 miljoonasta asukkaasta 90 prosenttia on muslimeja ja 80 prosenttia kuuluu uzbekkien etniseen ryhmään.

.

Pääartikkeli: Uzbekistanin maantiede

Uzbekistanin pinta-ala on 447 400 neliökilometriä, ja sen rajanaapurit ovat Afganistan, Kazakstan, Kirgisia, Tadžikistan ja Turkmenistan.^[2] Uzbekistan on toinen niistä maailman sisämaavaltioista, joiden kaikki tai molemmat rajanaapurit ovat myös sisämaavaltioita. Toinen on Liechtenstein.^[5]

Uzbekistan on enimmäkseen aavikkoa, joka kattaa 80 prosenttia sen pinta-alasta. Itäosassa on vuoria, joiden korkeimmat huiput kohoavat 4 500 metriin. Kyzylkumin autiomaa kattaa pääosan maan pohjoisosasta. Sen itäpuolella on Ferganan laakso, joka on Uzbekistanin hedelmällisin osa.^[6] Laaksoa ympäröi vuoristot pohjoisessa, lännessä ja etelässä. Pohjoisessa on Tienšanin läntisiä vuorijonoja ja eteläpuolella Hisor–Alai.^[7]

Araljärven eteläosat ovat Uzbekistanin puolella. Se oli vielä 1960-luvulla maailman neljänneksi suurin järvi, mutta sen pinta-ala on kutistunut 2020-luvulle tultaessa 90 prosenttia.^[8][9] Järvi on katkennut kahtia, ja Kazakstanin puolella Pohjois-Aral on pelastettu padon avulla.^[10] Araljärveen virtaavat Uzkebistanin suurimmat joet Amudarja ja Syrdarja, joiden vesistä iso osa on otettu maatalouden ja teollisuuden käyttöön.^[8]

Uzbekistanissa esiintyy maanjäristyksiä, joista vakavin tuhosi Taškentia vuonna 1966.^[6]

Uzbekistanissa vallitsee mannerilmasto, jonka kesät ovat kuumia ja talvet kylmiä.^[11] Heinäkuussa keskilämpötila 32 astetta, mutta lämpötila nousee säännöllisesti yli 40 asteen.^[12] Talvisin keskilämpötila on -23 astetta, mutta lämpö voi tippua jopa -40 asteeseen.^[11] Sadanta on vain vähäistä, ja suurin osa sateista tulee talvella ja keväällä.^[12] Sademäärä vaihtelee 100 ja 200 millimetrin välillä.^[11]

Arojen kasvillisuus on lähinnä ruohoa, purojen varsilla kasvaa myös pensaita. Vuoristossa tavataan myös harvinaisia kasvilajeja. Katajalaji Zarafshani archa kasvaa vuorten alarinteillä, samoin monet lehtipuut. Yläosissa kasvaa enimmäkseen vain heinää jos sitäkään. Uzbekistanin monipuoliseen eläimistöön kuuluvat sudet, karhut ja lumileopardit.^[13]

Pääartikkeli: Uzbekistanin historia

Uzbekistanissa on ollut asutusta jo noin 55 000 – 70 000 vuotta.^[14] Noin 2000 eaa. alkaen Anaun kulttuuriin kuuluva keidasviljelykulttuuri levisi Uzbekistaniin.^[15] Iranilaisia kansoja alkoi levittäytyä ensimmäisellä vuosituhannella eaa. Uzbekistanin ruohikkoalueille.^[16] Vuosituhannen aikana sinne kehittyivät Baktrian, Harezmin ja Sogdianan valtakunnat.^[14]

Uzbekitsan sijaitsi sopivassa paikassa, kun Kiina alkoi kehittää silkkitietä länteen. Sen varren kaupungeista Samarkandista ja Buharasta tulivvauraita kauppakeskuksia.^[16] Valloittajat ovat kulkeneet lukuisia kertoja maan halki, ja Aleksanteri Suuri pysähtyi Samarkandissa 327 eaa.^[17]

Arabien valloitusretket suuntautuivat 700-luvulla Keski-Aasiaan ja Uzbekistaniin. He toivat islamin ja arabikulttuurin, joka syrjäytti alueen alkuperäistä kulttuuria, joka oli jo saanut aiemmin iranilaisia vaikutteita.^[18]

Mongolien Tšingis-kaani valloitti alueen 1220-luvulla. Tämän seurauksena alkoi Keski-Aasian turkkilaistuminen, sillä mongolien johtamat sotajoukot koostuivat pääosin turkkilaisista sotilaista.^[19] Uzbekit ovat todennäköisesti saaneet nimensä Kultaisen ordan muslimihallitsijan Özbeg-kaanin mukaan.^[20]

Tšingis-kaanin kuoleman jälkeen 1227 iso osa Uzbekistanista jäi Tšagatain kaanikunnan haltuun. Tšagatai alkoi kuitenkin 1300-luvun alussa hajota ja monet heimojohtajat horjuttivat sitä. Timur Lenk nousi 1380-luvulla heimotaisteluissa alueen voimatekijäksi ja perusti Timuridien dynastian. Timurin valloitusretket ulottuivat Lähi-itään saakka.^[21]

Timur Lenkin kuoleman jälkeen valtakunta ajautui sisäisiin konflikteihin, mikä herätti huomiota Araljärven pohjoispuolella eläneissä uzbekkiheimoissa.^[21] Uzbekkien liittouma valtasi 1490-luvulla Amudarjan ja Syrdarjan välisen alueen. Muhammad Šaibanin johtamat joukot ajoivat viimeiset timuridihallitsijat pois Samarkandista ja Heratista.^[20]

Šaibanidihallitsijat olivat taiteiden suojelijoita, ja heidän kaudellaan Uzbekistanin kaupungeihin rakennettiin monia arkkitehtonisia mestariteoksia. Abdullah Khan II:n kaudella 1500-luvun jälkimmäisellä puoliskolla uzbekkien valta ulottui laajimmilleen, idässä Badakhšaniin ja Turkestanin itäosiin sekä lännessä Khorasaniin ja Harezmiin.^[20]

Janid-dynastia hallitsi Transoxaniaa vuodesta 1599. Sen aikana uzbekkien dominanssi hiipui ja Persian afšaridien Nadir Šah kukisti 1740-luvulla Buharan ja Hivan. Janid-dynastia sammpui lopullisesti 1785. Keski-Aasian nousi kolme seuraajaa Buharan, Hivan ja Kokandin kaanikunnat, joista Buhara oli vahvin.^[20]

Venäjän keisarikuntakin suuntasi 1800-luvulla katseensa Keski-Aasiaan. Venäläiset kauppiaat kävivät kauppaa muun muassa Hivaassa ja Taškentissa. Venäjällä oltiin myös vihamielisiä Keski-Aasian kaanikuntia kohtaan, sillä rajaseuduilla Keski-Aasian paimentolaisheimot kaappasivat venäläisiä orjiksi.^[22]

Venäjän keisarikunta valloitti Taškentin vuonna 1865 ja löi Kokandin kaanikunnan 1876.^[23] Valloitetusta alueesta tehtiin Turkestanin kenraalikuvernementti. Venäjän vuoden 1917 vallankumous aiheutti myös Keski-Aasiassa levottomuutta, ja siitä seurasi pitkään jatkunut vastarintaliike Basmatšin kapina.^[24]

Neuvostoliitto suunnitteli vuosina 1924–1925 Keski-Aasian rajat uudelleen monoetnisten perustein. Se loi muun muassa Karakalpakian autonomisen alueen ja Uzbekistanin sosialistisen neuvostotasavallan. Karakalpakia siirrettiin 1936 Uzbekistanin SNT:n alaisuuteen. Neuvostotasavallan johdossa oli Uzbekistanin kommunistinen puolue.^[24] Neuvostoliitto teki Uzbekistanista puuvillanviljelyaluetta, ja tämän maatalouden rakennemuutoksen vaikutukset näkyvät maassa edelleen.^[23]

Islom Karimovin johtamat Uzbekistanin kommunistit tukivat vuoden 1991 vallankaappausyritystä, jossa Mihail Gorbatšov yritettiin syrjäyttää. Epäonnistuneen yrityksen jälkeen Uzbekistan julistautui itsenäiseksi 1. syyskuuta.^[24][25] Kommunistit pitivät helposti vallan itsenäisessä Uzbekistanissa, ja Karimov valittiin selvästi presidentiksi.^[24] Vaaleja ei hyväksytty yleisesti ja islamilaisia vastarintaryhmiä alkoi syntyä.^[26]

Karimovin hallinto pyrki luomaan maahan vakaan hallinnon poliittisen vapauden ja ihmisoikeuksien kustannuksella. Tämä kärjistyi toukokuussa 2005 Andižanin kaupungissa, missä maan armeija avasi tulen mielenosoittajia vastaan.^[27] Taškentin kansainvälisen radion mukaan opposition edustajat tunkeutuivat sotilasalueelle hankkien kymmenittäin käsiaseita ja hyökkäsivät työleirille ja vapauttivat vankeja. Hallituksen vastaiskussa kuoli hallituksen lähteiden mukaan 187, useimmat sotilaita.^[28][29] Ulkopuolisten mukaan Andižanin verilöylyssä arvioidaan 700–1500 siviilin saaneen surmansa.^[27]

Tapahtuneen jälkeen Uzbekistanin suhteet länteen heikkenivät, ja maa määräsi alueellaan olleet Afganistanin operaatioon ja rauhanturvaajien huoltoon osallistuneet Naton joukot lähtemään maasta vuoden 2005 loppuun mennessä.^[26] Euroopan unioni vastasi asevientikiellolla ja asetti 12 maan hallituksen jäsentä viisumikieltoon. EU lievitti rajoituksia vuonna 2007, ja asevientikielto purettiin kokonaan vuonna 2009.^[26]

Karimov kuoli aivoverenvuotoon elo-syyskuun vaihteessa 2016.^[30] Presidentinvaalit 4. joulukuuta 2016 voitti Shavkat Mirziyoyev.^[31] Mirziyoyev oli vuosina 2003–2016 ollut Karimoville lojaali pääministeri, mutta noustuaan presidentiksi hän siirsi syrjään Karimovin ajan poliittisia vaikuttajia, joista merkittävin oli vaikutusvaltainen turvallisuuspäällikkö Rustam Inoyatov.^[32]

Uzbekistan on presidentiaalinen tasavalta, jossa on myös pääministerin virka. Uzbekistanin presidentti on sekä valtionpäämies että hallituksen johtaja. Uzbekistanin pääministerillä on avustava asema.^[33] Vuoden 2023 perustuslain muutokset vahvistivat entisestään presidentin valtaa, ja ne myös nollasi vuodesta 2016 hallinneen Shavkat Mirziyoyev presidenttikaudet. Preisidentin kausi pidennettiin seitsemään vuoteen, ja Mirziyoyev voi jatkaa uudistusten jälkeen vielä vuoteen 2037 saakka presidenttinä.^[34]

Uzbekistanissa on kaksikamarinen parlamentti. Ylähuoneen 100 paikasta aluehallinnot valitsevat 84 ja presidentti nimittää 16. Alahuoneen edustajat valitaan yhden edustajan vaalipiireistä enemmistövaalilla.^[2] Kriitikot pitävät parlamenttia presidentin kumileimasimena, ja se kokoontuu muutamia kertoja vuodessa hyväksymään hallituksen esittämät lait.^[35]

Uzbekistanissa ei ole oppositiopuolueita, vaan kaikki viisi puoluetta tukevat hallituksen agendaa. Jokaisella puolueella on kuitenkin oma erityisalansa. Liberaalidemokraattinen puolue keskittyy yrityksiin ja yksityisomaisuuteen, kansallinen uudistuspuolue Milly Tiklanish kulttuuriperintöön ja arvoihin, kansandemokraattinen puolue tasa-arvoon ja työväen asiaan, sosiaalidemokraattinen puolue Adolat sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen ja ekologinen puolue ympäristöasioihin.^[36] Vuonna 2020 alahuoneen vaaleissa liberaalidemokraattinen puolue sai 53 paikkaa, kansandemokraattinen puolue 22, kansallinen uudistuspuolue 36, sosiaalidemokraattinen puolue 24 ja ekologinen puolue 15 paikkaa.^[2][37]

Uzbekistan on Yhdistyneiden kansakuntien, Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön, Itsenäisten valtioiden yhteisön, Shanghain yhteistyöjärjestön, Islamilaisen yhteistyöjärjestön ja Turkkilaisten maiden neuvoston jäsen.^{[38][39][40][41][42][43]}

Korruptio on Uzbekistanissa yleistä, ja sitä on usein harjoitettu käytännössä täysin vapaasti.^[34] Mirziyoyevin hallitus on kuitenkin 2020-luvulla pyrkinyt iskemään voimakkaammin korruptiota vastaan.^[44] Uzbekistanin oikeuslaitos on nimellisesti itsenäinen, mutta hallitus vaikuttaa sen toimintaan ja se myös on korruptoitunut. Oikeuslaitos aina korkeinta oikeutta myöden on saanut maassa paljon kritiikkiä.^[44]

Uzbekistanissa on kaksitoista aluetta (viloyat, viloyatlar), yksi autonominen tasavalta* ja yksi kaupunkialue**. Suluissa niiden pääkaupunki.^[45] Uzbekistanin osat jakautuvat edelleen piireihin ja kaupunkeihin.^[46]

1. Taškent**, Toshkent Shahar
2. Andijonin alue, Andijon Viloyati (Andijon)
3. Buxoron alue, Buxoro Viloyati (Buxoro)
4. Fargʻonan alue, Farg‘ona Viloyati (Fargʻona)
5. Jizzaxin alue, Jizzax Viloyati (Jizzax)
6. Namanganin alue, Namangan Viloyati (Namangan)
7. Navoiyn alue, Navoiy Viloyati (Navoiy)
8. Qashqadaryon alue, Qashqadaryo Viloyati (Qarshi)
9. Samarqandin alue, Samarqand Viloyati (Samarkand)
10. Sirdaryon alue, Sirdaryo Viloyati (Guliston)
11. Surxondaryon alue, Surxondaryo Viloyati (Termez)
12. Taškentin alue, Toshkent Viloyati (Taškent)
13. Xorazmin alue, Xorazm Viloyati (Urganch)
14. Karakalpakia*, uzbekiksi Qoraqalpog‘iston, karakalpakiksi Qaraqalpaqstan (Nukus/Nökös)

Uzbekistanin talous on Keski-Aasian vahvimpia, ja se pohjautuu maakaasuun, öljynjalostukseen, kaivannaistoimintaan, maatalouteen ja rahalähetyksiin.^[47] Uzbekistan oli yksi Neuvostoliiton köyhimmistä alueista, ja neuvostovallan päättyessä se kuului vähiten teollistuneisiin neuvostovaltioihin.^[48] Sen talous kuitenkin pieneni itsenäistymisen jälkeen vähiten entisistä neuvostovaltioista. Talouskasvu oli vahvaa vuosina 2004–2015, jolloin talous kasvoi vuosittain vähintään seitsemän prosenttia.^[49]

Uzbekistanin talous on sidottu vahvasti sen tärkeimpiin vientituotteisiin eli maakasuun, metalleihin ja puuvillaan sekä sen tärkeimpiin kauppakumppaneihin, Kiinaan ja Venäjään. Venäjän hyökkäys Ukrainaan 2022 onkin iskenyt maan talouteen, sillä ruoan hinta on noussut, vienti vähentynyt ja Venäjällä työskentelevien uzbekistanilaisten rahalähetykset pienentyneet.^[50]

Maatalous on tärkeä osa Uzbekistanin taloutta, ja se tuottaa 23,5 prosenttia bruttokansantuotteesta ja alalla työskentelee 26 prosenttia työvoimasta. Puuvillan lisäksi maassa tuotetaan venhä, ohraa, riisiä, maissia, perunaa, vihanneksia, hedelmiä ja karjaa. Öljy- ja maakaasuala tuottavat merktitävän osan budjettituloista ja ulkomaanvaluutasta. Teollisuusala tuottaa noin 31,1 prosenttia bruttokansantuotteesta, ja sen parissa on töissä 24 prosenttia työvoimasta. Maalla on Keski-Aasian toiseksi suurimmat maakaasuvarat. Lisäksi sillä on koko maailman neljänneksi suurimmat kultaarat. Kullan lisäksi Uzbekistanissa louhitaan kuparia, hopeaa ja uraania.^[51]

Itsenäistymisestä alkaen maa on siirtynyt hitaasti kohti vapaata markkinataloutta.^[52] Valtio kuitenkin hallitsi vielä 2020-luvulla maalle tärkeimpiä talouden aloja.^[53] Ulkomaankauppa on myös vapautettu, ja esimerkiksi tullimaksuja on 2010-luvun puolivälin jälkeen pienennetty selvästi. Samalla ulkomaankauppa on kasvanut vuosien 2016–2021 aikana 24 miljardista dollarista 42 miljardiin.^[54] Uzbekistanin tärkeimmät kauppakumppanit ovat Kiina, Venäjä, Kazakstan ja Turkki.^[55]

Uzbekistanin hallinto on tunnustanut köyhyyden olevan iso yhteiskunnallinen ongelma, ja 17 prosenttia kansasta eli vuonna 2021 köyhyydessä. Hallinto on perustanut tämän jälkeen ministeriön, jonka vastuulla talouden kehittäminen ja köyhyyden vähentäminen.^[56]

Suurin osa väestöstä on keskittynyt maan etelä- ja itäosiin. Noin 50 prosenttia väestöstä asuu kaupungeissa.^[2]

Merkittävimmät etniset ryhmät ovat uzbekit 83,8 prosenttia, venäläiset 2,3 prosenttia, tadžikit 4,8 prosenttia, kazakit 2,5 prosenttia, karakalpakit 2,2 prosenttia, tataarit 1,5 prosenttia ja muut 2,9 prosenttia (2017 arvio).^[2] Karakalpakeilla on omalla alueellaan erioikeuksia, ja yritys niiden poistamiseksi laukaisi väkivaltaisia protesteja kesällä 2022.^[57]

Yleisimmät kielet ovat uzbekki 74,3 prosenttia, venäjä 14,2 prosenttia ja tadžikki 4,4 prosenttia, muiden kielten puhujia on 7,1 prosenttia.^[2]

Vuonna 2022 HIV:n kantajia oli 0,2 prosenttia väestöstä.^[2] Vuonna 2007 arvioitiin, että HIV:n kantajia oli noin 16 000 henkeä, kun kuusi vuotta aiemmin heitä oli alle viidesosa siitä. ARVT-lääkitystä olisi tarvinnut noin 1 400 henkeä, mutta sitä sai vain kolmannes heistä, alle 500 henkeä.^[58]

Uskonnoista suurimmat ovat islam 90 prosenttia (enimmäkseen sunneja) ja ortodokseja 5 prosenttia, muita uskontoja harjoittaa 5 prosenttia. Ajatuksen-, omantunnon ja uskonnonvapautta seuraavien raporttien mukaan Uzbekistanissa rajoitetaan merkittävästi monien uskonnon harjoittajien ihmisoikeuksia, kuten sanan- ja kokoontumisenvapautta.^[59] Toistuvasti esiin nousevat syytöksen viranomaisten käyttämästä kidutuksesta^[60] ja pidätettyihin kohdistetusta ahdisteluista eivät ole johtaneet syytetoimiin^[61], vaikka Uzbekistan on sitoutunut Yhdistyneiden kansakuntien kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen vastaiseen yleissopimukseen.

Open Doors -järjestön World Watch -listauksen mukaan kristityt kokevat Uzbekistanissa hyvin korkeaa vainoa. Järjestön mukaan entisen neuvostotasavallan hallitus näkee rekisteröimättömien kirkkojen kristityt uhkana vallalleen. Uzbekistanin hallitus sallii ainoastaan valtion ylläpitämien ja valvomien instituutioiden harjoittaman uskonnollisen toiminnan. Toimintaan osallistuneita saatetaan pidättää tai antaa sakkoja laittomaan uskonnolliseen toimintaan osallistumisesta. Erityisesti kirkkojen johtajat ovat tarkastusten kohteena.^[62][63]

Neuvostoliiton aikana valtio pyrki muokkaamaan uzbekkien kulttuuria valtion ideologian mukaiseksi. Islamin merkitystä pienennettiin, naisilta kiellettiin hunnun käyttö, pukuja, kansantaidetta ja perinneruokia mukautettiin palvelemaan kommunismia. Samalla alueellisia eroja tasoitettiin ja pienempiä kulttuureja pyrittiin sulauttamaan uzbekkikulttuuriin.^[64]

Uzbekistanilaisena kansallisruokana pidetään plovia (ploff, pilahvi), joka on lampaanrasvassa paistettu riisiä, sipulia, porkkanaa ja lampaanlihaa sisältävä karkeaa risottoa muistuttava ruoka.^[65]

Perinteiseen uzbekistanilaiseen kansallispukuun kuuluu nelikulmainen, pehmustettu päähine tubeteika. Sen koristeleminen kirjailuilla on kehittynyt kansantaiteeksi.^[66]

Uzbekistan on osallistunut olympialaisiin vuodesta 1994. Se on saanut yhteensä 22 mitalia nyrkkeilystä, painista, judosta, voimistelusta, freestyle-hiihdosta ja taekwondosta.^[67]

Uzbekistanin jalkapallomaajoukkue on osallistunut itsenäistymisensä jälkeen viidesti Aasian mestaruuskilpailuihin. Paras sijoitus on vuodelta 2011, kun joukkue sijoittui neljänneksi. FIFAn rankingissa helmikuussa 2011 se oli sijalla 77.^[68][69]

Kansallisurheilulaji on nimeltään kupkari. Siinä hevosilla ratsastavat joukkueet koettavat saada vuohen ruhon vastustajan maalilinjan yli. Toinen perinnelaji on kurash, eräänlainen pystypaini. Jalkapallo on maan suosituin urheilulaji. Myös kamppailulajeilla on paljon harrastajia.^[70]

• Allworth, Edward & Hambly, Gavin R. G. & Smith, David Roger & Sinor, Denis: Uzbekistan Encyclopedia Britannica. 16.10.2024. Viitattu 19.10.2024. (englanniksi)
• BTI 2024 Country Report – Uzbekistan (PDF) 2024. Gütersloh: Bertelsmann Stiftung. Viitattu 19.10.2024. (englanniksi)
• Uzbekistan: A Country Study. (Glenn E. Curtis (toim.)) Washington: GPO for the Library of Congress, 1996. ISBN 0-8444-0938-3 Teoksen verkkoversio (viitattu 19.10.2024).

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Uzbekistan Wikimedia Commonsissa