Työ

Työllä tarkoitetaan jonkin tehtävän suorittamiseen tähtäävää pitkäjännitteistä, aktiivista ja tavoitteellista toimintaa, joka liittyy tyypillisesti toimeentulon hankkimiseen (ansiotyö) tai yksilön omien taikka hänen lähipiirinsä aineellisten tarpeiden tyydyttämiseen (kotityö). Muunlaista työtä kutsutaan vapaaehtoistyöksi.

Työnteko lisää yleensä ihmisen hyvinvointia tarjoten tyypillisesti merkityksellisyyden, kyvykkyyden ja kelpaamisen kokemuksia sekä identiteetin rakennuspuita. Jopa eläinten on havaittu ponnistelevan mielellään ravintonsa eteen. Toisaalta myös työn ja vapaa-ajan oikeasuhtainen vuorottelu on tärkeää.^[1]

Työn ensisijaisena motiivina voi olla myös rentoutuminen, kuten saattaa olla laita esimerkiksi käsitöissä tai puutarhanhoidossa. Tällaisia töitä kutsutaan usein harrastuksiksi.

Jako ruumiilliseen ja henkiseen työhön on jossain määrin harhaanjohtava, koska lähes kaikessa työssä on olennaisena edellytyksenä älykkyys ja kokemuksen opettamat seikat^[2].

Palkkatyö on työn muoto, jossa työntekijä tekee työtä työnantajalle ja saa siitä rahallisen korvauksen eli palkkaa. Palkka ei ole silti palkkatyön tekemisen ainoa motiivi suurimmalle osalle työntekijöistä. Esimerkiksi 85 prosenttia yhdysvaltalaisista lottovoittajista ja 62 prosenttia ruotsalaisista lottovoittajista jatkaa työntekoa, vaikka siihen ei ole enää taloudellista pakkoa.^[3]

Palkkatyön ehtoja säätelevät Suomessa lait (kuten työaikalaki), yleissitovat työehtosopimukset ja työsopimukset. YK:n Ihmisoikeus julistuksen mukaan jokaisella on oikeus palkkatyöhön sekä siitä saatuun kohtuulliseen palkkaan, joka takaa työntekijälle ja hänen perheelleen ihmisarvon mukaisen toimeentulon.^[4] Suomen valtio pyrkiikin järjestämään väliaikaista palkkatuettua työtä pienelle osalle työttömistä työnhakijoista aktiivisen työvoimapolitiikan avulla.

Historiallisesti palkkatyötä ei aiemmin ole ollut nykyisessä mittakaavassa, vaan se muuttui tavallisimmaksi työn muodoksi vasta teollisen kapitalismin myötä.

Työtä voi joutua tekemään myös korvauksetta. Esimerkiksi 2016 ilmeni lakimiesliiton saamien tietojen mukaan, että juridiikan opiskelijoita otettiin palkattomiin kokopäivätöihin. Työtä kutsuttiin harjoitteluksi. Töihin on suostuttu, koska työkokemusta on ollut pakko hankkia, jotta etenisi uralla. Asianajotoimistoissa tällaisesta työn teettämisestä on tullut Helsingin seudulla tapa. Tällaisen työn teettämistä pidetään kuitenkin epäeettisenä. ^[5]

Vuosittain noin 451 000 suomalaista eli noin 17 % Suomen työvoimasta tekee työtä ilman palkkaa^[6]. Tätä palkatonta työtä kutsutaan harjoitteluksi, työkokeiluksi, kuntouttavaksi työtoiminnaksi, tai se on sisällytetty osaksi koulutusta^[6]. Täysiksi työvuosiksi muutettuna määrä tarkoittaa noin 82 000:n henkilön kokonaista työvuotta^[6]. Palkattomasta työstä kieltäytymisestä rangaistaan karenssilla^[6].

Pääartikkeli: Yrittäjyys

Yrittäjyys on työn muoto, jossa yrittäjä työllistää itsensä ja mahdollisesti myös muita. Yrittäjä voi työskennellä omistamansa yrityksen kautta tai ilman yritystä maatalouden tai elinkeinonharjoittajana.

Kotityötä on kaikki suoraan oman kotitalouden jäsenten hyödyksi tehtävä työ, kuten esimerkiksi ruoan hankinta ja valmistus, tiskaaminen, siivoaminen sekä irtaimiston ja asunnon kunnostustyöt. Suomalainen tekee kotitöitä keskimäärin 23,5 tuntia viikossa, mikä on lähellä OECD-maiden keskiarvoa^[7].

Kotityöt muodostavat suuren osan etenkin luonnonkansojen piirissä tehdystä työstä. Esimerkiksi Bolivian tsimanien työpäivän fyysisesti aktiivinen vaihe kestää 4–7 tuntia, minkä aikana he muun muassa hankkivat 90 prosenttia ravinnostaan kalastuksen, metsästyksen, keräilyn ja viljelmien avulla.^[8]

Pääartikkeli: Vapaaehtoistyö

Vapaaehtoistyön tekijä ei saa työstä palkkaa, mutta työn teettäjä saattaa esimerkiksi tarjota ruoan vapaaehtoiselle. Suomalainen versio on talkoot, jolla pyöritetään esimerkiksi monia kesä- ja kulttuuritapahtumia.

Talkootyötä voidaan tehdä myös vastavuoroisuusperiaatteella. Tyypillisiä talkootöitä ovat olleet perinteisesti maaseudulla esimerkiksi rakennustalkoot, heinätalkoot ja perunannostotalkoot.

Talkootyön teettäjän ei tarvitse maksaa sosiaali- eikä eläkemaksuja, mutta talkoolaisille voi ottaa vakuutuksen mahdollisten tapaturmien varalta.

Pääartikkeli: Pakkotyö

Pakkotyötä on käytetty sortotoimenpiteenä ja rangaistuksena vankiloissa ja kriisitilanteissa, kuten sodissa. Saksassa toisen maailmansodan aikana ase- ja puolustusteollisuudessa käytettiin pakkotyötä, johon otettiin sotavankeja, juutalaisia ja muita vähemmistökansallisuuksia yhteensä lähes 12 miljoonaa ihmistä^[9]. Yhdysvalloissa internoitiin japanilaisia Pearl Harborin hyökkäyksen jälkeen, ja monet joutuivat työskentelemään ylläpitonsa hyväksi. Suomessa sotavankeja käytettiin maatiloilla ja sahoilla työvoimana, kun miespuolinen kantaväestö oli rintamalla^[10]. Ranska lähetti väkivalta- ja omaisuusrikoksista tuomittuja kansalaisiaan merentakaisille alueilleen Guayanaan pakkotyöhön, joka saattoi olla karkotuksena elinikäinen^[11]. Australian liittovaltion eurooppalaisperäinen väestö on pääosin pakkotyöhön 1700–1800-luvuilla lähetettyjen rikollisten jälkeläisiä.^[12][13]

Keisarillisella Venäjällä pakkotyölaitosta kutsuttiin nimellä katorga. Neuvostoliitossa ihmisiä koottiin työleireille erityisesti Josif Stalinin aikana. Pakkotyövoimalla toteutettiin suuria investointihankkeita, kuten rakennettiin rautateitä ja voimalaitoksia. Järjestelmä oli osa kommunistisen puolueen organisoimaa valtioterrorismia, jossa vallitsevaan yhteiskuntajärjestelmään sopeutumattomia henkilöitä kriminalisoitiin. Pakkotyö oli myös osa Neuvostoliiton harjoittamaa valtiokapitalismia, jossa työstä aiheutuva kustannus pyrittiin laskemaan mahdollisimman alas ja sitä kautta saavutta mahdollisimman suuri hyöty kansantaloudelle. Tyypillisenä esimerkkinä voidaan mainita Vienanmeren–Itämeren kanava.^[14]

Pääartikkeli: Orjuus

Orjuus on ihmisen pitämistä toisen ihmisen tai valtion omaisuutena pakkotyössä. Ennen orjiksi otettiin muun muassa sotavankeja, rikollisia, velkaantuneita ja muita siviilejä. Orjuus tässä muodossa oli laajalti yleistä aina 1800-luvulle saakka. Nykyaikainen orjuus on suhteellisen näkymätöntä, mutta hyvin laajalle levinnyttä niin teollisuus- kuin kehitysmaissa. Nykyään orjuus liittyy muun muassa seksityöhön, ihmiskauppaan ja laittomaan ilmaisen kotityön ja muun ilmaisen työn tekemiseen.

Pysyvästä ja kokoaikaisesta työsuhteesta poikkeavia työn muotoja kutsutaan virallisissa yhteyksissä epätyypillisiksi työsuhteiksi. Niin sanottujen epätyypillisten työsuhteiden muotoja ovat esimerkiksi osa-aikatyö, määräaikaistyö, kotona tehtävä työ ja työvoiman vuokraukseen perustuva työ.^[15]

Vakinainen työ tarkoittaa sitä, että työsuhteen loppumisesta ei ole erikseen sovittu, eli töitä on toistaiseksi.

Määräaikainen työ on kyseessä silloin, kun työsopimuksessa lukee työn tarkka alkamis- ja loppumisaika. Määräaikaisuutta voidaan jatkaa, mutta työn "ketjuttamiselle" tällä tavalla on asetettu omat rajansa.

Lain mukaan työnantajalla pitää olla perusteltu syy miksi hän kutsuu työtä määräaikaiseksi. Jos työnantaja sopii määräaikaisen työsopimuksen ja ketjuttaa sen uudelleen määräaikaistyövoimalla, ja jos tälle toiminnalle ei löydy perusteita, voi työntekijä vaatia että työtä pidetään toistaiseksi voimassa olevana, eli vakinaisena työnä. Perusteltu syy on esimerkiksi se, ettei työtä ole työn kausiluonteisuuden takia tarjolla kuin silloin tällöin.^[16]

Määräaikaisen työsopimuksen perusteella tehtävä työ sitoo molempia osapuolia, sekä työnantajaa että työntekijää ja sitä ei periaatteessa voi irtisanoa. Mikäli työntekijä ei saavu töihin, voi työnantaja viedä asian oikeuteen, mikä voi johtaa työntekijän vahingonkorvausvastuuseen.

Irtisanominen on tosin mahdollista, jos sen ehdoista on maininta työsopimuksessa tai jos työnantaja laiminlyö oleellisia velvoitteitaan. Yli viisi vuotta kestäneen määräaikaisen työn voi työntekijä tai työnantaja päättää itse koska haluaa, vaikkei työn päättämisen ehdoista olisi mitään mainintaa sopimuksessa.

Jos työntekijä irtisanoutuu tai työsopimus päätetään sopimalla, työttömyysturvaa on mahdollista saada vasta kolmen kuukauden karenssin jälkeen. Kuitenkin, jos työntekijällä on ollut oikeus purkaa työsopimuksensa, karenssia ei määrätä.^[17]

Määräaikainen työsopimus voidaan tehdä esimerkiksi kokoaikaisen työntekijän sairausloman ajaksi vaikka sairausloman kestosta ei olisi tarkkaa tietoa.^[16]

Kokopäivätyössä työntekijän työaika kestää koko työpäivän, Suomessa yleensä enintään 8 tuntia päivässä ja 40 tuntia viikossa.

Osa-aikatyö on kokopäivätyön "pilkottu" versio, jossa yleensä päivittäinen tai viikoittainen työaika on lyhyempi kuin kokopäivätyössä; työtä on esimerkiksi 4 tuntia päivässä tai kolmena päivänä viikossa. Esimerkiksi myyjät tekevät tätä työtä usein. EVA:n vuonna 2013 tekemän tutkimuksen mukaan 26–46-vuotiaiden ikäluokasta 43 prosenttia olisi kaikista ikäluokista kaikkein halukkaimpia lyhentämään työaikaansa. Tulos saattaa johtua työuupumuksesta. Työterveyslaitoksen mukaan joka neljännellä työntekijällä on työuupumuksen oireita. OECD:n mukaan kolme neljäsosaa Suomen osa-aikatyöntekijöistä tekee sitä vapaaehtoisesti. Tutkimusten mukaan Alankomaissa, jota pidetään osa-aikatyön esimerkkimaana, asuvat teollisuusmaiden onnellisimmat lapset.^[18] Suomessa osa-aikatyötä voi tehdä menettämättä oikeuttaan työttömyyspäivärahaan tai ansiosidonnaiseen työttömyyspäivärahaan.^[19]

Vuonna 2018 noin 30 prosenttia osa-aikatyötä tekevistä teki sitä siksi, että kokoaikaista työtä ei löytynyt.^[20]

Niin sanottu keikkatyö on yleensä osa-aikaista ja siten osa-aikatyön eräs muoto. Esimerkiksi muusikoiden esiintymiset ovat tyypillisiä keikkatöitä.^[21]

Pääartikkeli: Kesätyö

Kesätyö on opiskelijoiden ja koululaisten tärkein työssäkäyntimuoto. Joskus kesätyö on harjoittelua ammattiin valmistauduttaessa.

Pääartikkeli: Etätyö

Etätyössä työntekijä ei tee työtä työpaikalla, vaan esimerkiksi kotona tai työnantajan järjestämässä työhuoneessa tyypillisesti tietokoneyhteyden varassa. Etätyötä saatetaan tehdä osa-aikaisesti, vaikkapa yhtenä päivänä viikossa, ja olla muulloin työpaikalla.

Pääartikkeli: Hajautettu työ

Perinteisen etätyön lisäksi työtä tehdään 2000-luvulla työmatkoilla ja liikennevälineissä. Vuonna 2009 arvioitiin jo joka toisen suomalaisen tekevän työtä muuallakin kuin varsinaisella työpaikallaan. Kehittyneet tietoliikenneyhteydet mahdollistavat varsinkin asiantuntijatyön tekemisen paikasta riippumatta.^[22]

Pääartikkeli: Freelancer

Freelance-työntekijällä on monta työnantajaa. Vapaata työtä tekevät esimerkiksi monet toimittajat, tulkit ja näyttelijät. "Free" työskentelee usein itse hankkimassaan ja kalustamassaan työhuoneessa tai kotoa käsin.

Pimeä työ on laitonta ja siinä työntekijä tekee työn maksamatta veroa. Työnantaja ja työntekijä eivät tee työsopimusta. Työntekijä ei saa työstä eläkettä ja palkka maksetaan suoraan käteen.

Pääartikkeli: Lapsityö

Lapsityö on usein laitonta. Siinä alaikäinen on työntekijänä. Lapsille ei tarvitse maksaa niin paljon palkkaa kuin aikuiselle, minkä takia lapsityövoimaa käytetään esimerkiksi rutiiniluonteisissa kokoonpanotehtävissä ja muissa vähäistä perehdyttämistä ja koulutusta vaativissa tehtävissä.

Huonoimmissa tapauksissa lapset joutuvat lapsisotilaiksi tai seksityöntekijöiksi. Heitä käytetään myös huumekaupan palveluksessa kuljetus- tai vartiointitehtävissä.

Kehittyneissä maissa lapsityö on tarkkaan säädeltyä esimerkiksi työaikojen ja tehtävien luonteen osalta. Suomessa alaikäisiin työntekijöihin sovelletaan lakia nuorista työntekijöistä.

Lapsityön kielteisimpiä seurauksia ovat koulunkäynnin estyminen tai häiriintyminen. Kehitysmaissa lapsityö toisaalta saattaa "korvata" puuttuvaa mahdollisuutta kouluttautumiseen.

Esteettisyys työssä liittyy yleensä huonosti palkattuihin, osa-aikaisiin töihin lähinnä naisvaltaisilla palvelualoilla. Esimerkkejä ovat ravintolat, kampaamot sekä vaatteita ja kosmetiikkaa myyvät yritykset. Esteettisen työn teettäjät näkevät alaisensa osana palvelutuotettaan. Työntekijöiden tulee osata näyttää hyviltä.^[23]

Vaikka "pukupakko" koskee tyypillisesti enää johtavassa asemassa olevia, esteettinen kontrolli ajaa yksilöllisen tyylin luomiseen ja itsensä brändäämiseen. Asiantuntijoidenkin on esteettisen työkulttuurin vallitessa pystyttävä erottautumaan muista persoonallisella ulkonäöllä ja omalla tyylillään.^[23]

Yritykset myös rakentavat imagoaan avainhenkilöidensä ja näiden persoonallisen tyylin kautta.^[23]

Pääartikkeli: Vuokratyö

Työvoiman vuokraaminen erottuu perinteisestä työnantaja-työntekijä-mallista sillä, että työntekijän ja varsinaisen työnantajan välillä on kolmas osapuoli, jonka kanssa työnantaja ja -tekijä ovat neuvotelleet.

Tällaisen työsopimuksen mukaan työntekijä saapuu työhön ”tarvittaessa” tai ”kutsuttaessa”. Vähimmäis- tai enimmäistyöaikaa ei ole sovittu. Sopimus voi olla kestoltaan voimassa toistaiseksi, joita töitä tekeviä kutsutaan usein nimellä ”vakituinen ekstra” tai mikäli sopimus on määräaikainen, puhutaan ”varsinaisista ekstroista”. Tarvittaessa työhön kutsuttavia työntekijöitä on etenkin kaupan alalla sekä majoitus- ja ravitsemisalalla.^[24]

Pääartikkeli: Nollatuntisopimus

Nollatuntisopimuksessa työaika vaihtelee nollan ja 40 viikkotunnin välillä. Ylärajana voi olla myös vähemmän kuin 40 viikkotuntia. Työaika on myös voitu sopia esimerkiksi kolmen viikon tarkastelujaksolla. Sopimus voi olla kestoltaan määräaikainen tai voimassa toistaiseksi. Nollatuntisopimuksien kieltämiseksi lailla ollaan valmistelemassa kansalaisaloitetta.^[25][24]

Fyysisesti yksipuolinen työ ei ole terveyden kannalta ihanteellinen. Työn olisi siksi hyvä sisältää sekä seisomista, istumista että liikkumista.^[26]

Liiallinen fyysinen työkuormitus moninkertaistaa selkäsairauden riskin^[27] ja lisää myös riskiä sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin. Lisäksi on havaittu, että se jopa kaksinkertaistaa riskin kärsiä toimintakykyä alentavista terveysongelmista vielä eläkkeellä. Fyysisesti liian kuormittava palkkatyö heikentää terveyttä, koska elimistö ei ehdi palautua riittävästi ennen seuraavan työrupeaman alkua.^[28]

Myös seisomatyö lisää terveysriskejä, minkä vuoksi seisomista pitäisi tauottaa kävelyllä, joka katkaisee seisomisen haitallisia vaikutuksia^[28].

Fyysisesti raskaat työt suositellaan lisäksi aikataulutettavaksi siten, että raskaimmat työvaiheet suoritettaisiin vasta kello yhdentoista jälkeen. Tämä ehkäisisi selkäsairauksia, koska välilevyt vaurioituvat sitä helpommin, mitä vähemmän aikaa on kulunut heräämisestä.^[29]

Noin kolmannes suomalaisista palkansaajista tekee fyysisesti kuormittavaa työtä^[30]. Lisäksi on aloja, joissa joutuu työskentelemään toisinaan paljon yli kahdeksan tuntia päivässä. Esimerkiksi bussi- ja kuorma-autonkuljettajien työpäivä saattaa kestä jopa 15 tuntia.^[31]

Fyysisiä kuormitustekijöitä esiintyy eniten maataloudessa ja rakentamisessa sekä majoitus- ja ravitsemusalalla, mutta myös teollisuudessa, kuljetusalalla ja terveydenhuollossa^[28]. Fyysisesti raskaan palkkatyön on havaittu kuormittavan liiallisesti tuki- ja liikuntaelimiä^[27] sekä sydäntä ja verisuonia, mikä johtuu siitä, että sen vuorokautinen kesto on yleensä liian pitkä, eikä se sisällä riittävästi palautumistaukoja^[32]. Fyysisesti raskas työ sisältää terveysriskejä etenkin ikääntyvien työntekijöiden kohdalla^[33]. Esimerkiksi lapiointi sisältää toistuvia staattisia liikeitä, jotka jäykistävät vartaloa ja tekevät siitä epäsymmetrisen^[34].

Fyysisesti raskaan työn elimistöä kuluttavaa vaikutusta on selitetty sillä, että elimistön jatkuva sopeutuminen liian kuormittavaan ja pitkäkestoiseen rasitukseen aiheuttaa kroonista kumulatiivista fysiologista stressiä eli niin sanottua allostaattista kuormaa. Allostaattinen kuorma aiheuttaa esimerkiksi stressihormonitasojen muutoksia sekä anti-inflammatoristen sytokiinien aktivoitumista, mikä johtaa aineenvaihdunnan ja immuunijärjestelmän muutoksiin. Allostaattinen kuorma korreloi suoraan toimintakyvyn laskun kanssa ja on yhteydessä heikompaan terveyteen ja suurempaan kuolleisuuteen.^[35]

Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa asuu väestön ikärakenteeseen suhteutettuna noin kolme kertaa enemmän vakavista tuki- ja liikuntaelinsairauksista kärsiviä kuin Helsingissä. Tämä johtuu siitä, että kyseisten maakuntien asukkaat tekevät tavallista useammin fyysisesti raskasta työtä.^[36]

Vuonna 1989 julkaistussa suomalaistutkimuksessa havaittiin, että fyysisesti raskas työ yli viisinkertaisti selkäkivun esiintyvyyden ja yli kaksikymmenkertaisti pitkäaikaisen työkyvyttömyyden riskin.^[27] Autoteollisuudessa suoritetuissa tutkimuksissa on havaittu, että lievät kumartumiset viisinkertaistavat ja syvät kumartumiset kuusinkertaistavat selkäsairauden riskin. Myös aamulla tapahtuva lannenotkon suoristuminen etenkin syvien alastaipumisten aikana lisää tutkimusten mukaan välilevyn vaurioitumisen ja selkäkivun ilmaantumisriskiä lähinnä sen vuoksi, että välilevyihin kohdistuu tuolloin kolme kertaa normaalia suurempi paine, koska ne ovat täyttyneet yön aikana ravinnepitoisella kudosnesteellä. Välilevyvaurion riski on tavallista suurempi aina kello yhteentoista asti.^[37]

Lähes 230 000 suomalaista työskentelee useita tunteja päivässä kädet koholla. Pitkään jatkuva kohotetuin käsivarsin työskentely rasittaa yläraajojen ja niska-hartiaseudun lihaksia lisäten riskiä sairastua tuki- ja liikuntaelinten sairauksiin.^[38]

Keski-iän aikaisen palkkatyön fyysisen kuormittavuuden on todettu lisäävän terveysongelmien ja niistä johtuvan toimintakyvyn heikkenemisen todennäköisyyttä vielä eläkeiässä. Esimerkiksi työterveyslaitoksen kuntatyöntekijöiden keskuudessa suorittaman 28-vuotisseurantatutkimuksen yhteydessä havaittiin, että niillä, joiden työ oli sisältänyt vuosina 1981 ja 1985 kohtalaisen usein käsin kantamista oli kaksinkertainen riski eläkeiässä ilmenevään heikkoon arjen toimintakykyyn verrattuna työntekijöihin, joiden työ oli sisältänyt vain harvoin tai ei lainkaan käsin kantamista. Usein kumaria, kiertyneitä tai muuten hankalia työasentoja sisältävä työ lisäsi riskiä lähes 100 prosenttia, työ, jossa joutui ponnistelemaan koko kehollaan, 84 prosenttia, seisomatyö 75 prosenttia ja jatkuvaa kävelyä tai muuta liikkumista sisältävä työ 62 prosenttia. Viiden kuormitustekijän esiintyminen keski-iän työtehtävissä lisäsi yksittäisen työntekijän riskiä keskimäärin 210-prosenttia. Riski ei selittynyt eläkkeen pienuudella eikä myöskään epäterveellisillä elintavoilla, koska tuloksista on poistettu pitkäaikaissairauksien, ylipainon, tupakoinnin ja vapaa-ajan liikuntaharrastusten vaikutus toimintakykyyn.^[28]

Suurin niistä, joiden työ sisälsi vain harvoin tai ei lainkaan raskasta tai toistavaa työtä, kantamista tai hankalia työasentoja työtä, koki fyysisen toimintakykynsä hyväksi riippumatta ammattiasemasta, kun taas suurin osa usein tai kohtalaisen usein tällaisia työtehtäviä suorittaneista koki toimintakykynsä vain keskinkertaiseksi.^[28]

Jopa lihasvoiman on havaittu heikkenevän ikääntyessä voimakkaammin fyysisesti kuormittavaa työtä tekevillä työntekijöillä, mikä johtuu todennäköisesti pitkäaikaisen kuormituksen aiheuttamasta rappeutumisen kiihtymisestä. Istumatyö oli puolestaan yhteydessä työntekijäammateissa työskentelevien keskimääräistä parempaan arjen toimintakykyyn. Fyysisesti kuormittavaa työtä tekevillä ikääntyvillä naisilla esiintyy miehiä enemmän työperäisiä sairauksia, minkä on arveltu johtuvan siitä, että miehet pääsevät naisia useammin kevyempiin työtehtäviin ikääntyessään. Tutkimus toteutettiin vuosina 1981—2009 ja siinä kerättiin tietoja yli 6000 kuntatyöntekijän terveydestä, elintavoista ja työn kuormittavuudesta.^[28]

Työnkuvan sisältämän raskaiden taakkojen nostelun ja kantamisen, lapioinnin, lumenluonnin ja takovien liikkeiden on havaittu korreloivan lisääntyneen kuolleisuuden kanssa suomalaisilla miehillä. Vuonna 2019 julkaistussa tutkimuksessa havaittiin, että sillä miesten neljänneksellä, jonka työ sisälsi eniten tällaisia toimintoja, oli 54 prosenttia suurempi kuolleisuus ja 70 prosenttia suurempi sydän- ja verisuonitautikuolleisuus, kuin vähiten kyseisiä toimintoja sisältäneiden miesten ryhmällä. Kyseiseen kvartaaliin kuuluvien harjoittamissa ammateissa esiintyi vähintään 44 prosentilla työntekijöistä joitain edellä mainituista toiminnoista. Koulutuserojen mahdollinen vaikutus oli vakioitu pois tuloksista, mutta ei tuloerojen, vaikka raskaimpia töitä tekevien miesten palkkataso oli 35 prosenttia pienempi kuin kevyimpiä töitä tekevien. Osa terveyseroista saattoi johtua myös siitä, että fyysisesti kevyiden töiden tekijöillä on keskimääräistä terveemmät elintavat. Raskasta työtä tekevät altistuvat työssään lisäksi keskivertoa selvästi enemmän esimerkiksi kemikaalien kaltaisille terveysriskeille. Lisäksi on huomioitava se, että sairaimmat ja pahiten vammautuneet joutuivat lopettamaan (alalla) työskentelyn jo ennen kuin ehtivät saavuttaa tutkimuksessa vaaditun iän.^[32]

Naisilla ei havaittu vastaavaa korrelaatiota osanottajien koulutuserojen pois vakioinnin jälkeen. Yhtenä syynä saattaa olla se, että sydän- ja verisuonisairaudet ilmenevät naisilla myöhemmin kuin miehillä. Naisten työnkuva ei myöskään korreloinut yhtä voimakkaasti tuloerojen kansa kuin miehillä, sillä epäterveellisiä työtehtäviä tehneiden naisten palkkataso oli vain 17 prosenttia pienempi kuin niiden, joiden työhön ei niitä sisältynyt. Tutkimus toteutettiin vuosina 1990–2015 ja tutkittavat olivat 45–57-vuotiaita tutkimuksen alkaessa ja 71-83-vuotiaita sen loppuessa^[32]

Noin puolet suomalaisista palkansaajista kokee työnsä henkisesti kuormittavaksi^[30]. Heikot vaikutusmahdollisuudet omaan työhön, työorganisaation päätöksentekokulttuurin koettu epäoikeudenmukaisuus, työntekijöihin ja työtahtiin kohdistuvat ylisuuret tai ristiriitaiset vaatimukset, työn yksitoikkoisuus, työpaikkakiusaaminen, matala ammattiasema ja elintaso sekä vaaditun työpanoksen ja siitä maksettavan korvauksen välinen epäsuhta, työsuhteen epävarmuus ja muu työperäinen stressi lisäävät työstä aiheutuvaa psykososiaalista kuormitusta.^[39]

Psykososiaalisesti kuormittavan työn on havaittu lisäävän esimerkiksi mielenterveysongelmia. Suomessa sen on havaittu lisäävän naisilla myös lähes 90 prosenttisesti riskiä eläkevuosien alentuneelle psyykkiselle hyvinvoinnille. Miehillä ei ole kuitenkaan havaittu vastaavaa yhteyttä. Työhön liittyvien psykososiaalisten haasteiden henkistä hyvinvointia eläkkeellä vähentävä vaikutus ei selity eläkkeen pienuudella, huonolla somaattisella terveydellä tai epäterveellisillä elintavoilla.^[39]

Neljännes suomalaisista työntekijöistä istuu suurimman osan työajastaan. Runsaan istumisen on todettu lisäävän muun muassa vyötärölihavuuden ja glukoosiaineenvaihdunnan häiriöiden riskiä.^[28] Liikuntafysiologi Arto Pesolan mukaan niillä tauotonta istumatyötä tekevillä, jotka eivät harrasta lainkaan vapaa-ajanliikuntaa, on jopa 60 prosenttia suurempi kuolleisuus^[40].

Suomessa istumatyön tekemisen on kuitenkin havaittu olevan yhteydessä päin vastoin miesten pidempään elinikään. Vuonna 2019 julkaistussa tutkimuksessa havaittiin, että sillä miestyöntekijöiden neljänneksellä, jonka työ sisälsi eniten istumatyötä, oli noin 30 prosenttia pienempi kuolleisuus kuin niillä, joilla esiintyi vähiten istumatyötä. Ero johtui etenkin pienemmästä kuolleisuudesta sydän- ja verisuonisairauksiin, joiden riski kasvaa fyysisesti kuormittavan työn myötä. Koulutuserojen mahdollinen vaikutus oli vakioitu pois tuloksista, mutta tuloerojen ei. Naisilla ei kuitenkaan havaittu korrelaatiota istumatyön ja kuolleisuuden välillä, mikä saattaa liittyä siihen, että naisten ja miesten tekemässä istumatyössä on ollut perinteisesti paljon laadullisia tai määrällisiä eroja ja siihen, ettei ajoneuvon tai työkoneen kuljettamista istuen laskettu istumatyöksi.^[33]

Suomalaiset antoivat työhyvinvoinnilleen Eurostatin Quality of Life kyselyssä yli 8 pistettä kymmenestä, mikä oli hiukan enemmän kuin Ruotsissa ja selvästi enemmän kuin Euroopan unionissa keskimäärin taikka Saksassa, jossa pistemäärä oli vain 7^[41].

Työhyvinvointiin vaikuttavat monet tekijät, joista vain osasta ollaan tietoisia. Työn rasittavuuteen vaikuttavat siihen liittyvän ruumiillisen ja henkisen ponnistelun määrä, työn yksitoikkoisuuden aste, työn liiallinen pitkäjännitteisyys esimerkiksi tavoitteen ollessa ehkä vasta vuosien päässä sekä vieraantuminen. Vieraantumista saattaa tapahtua etenkin silloin, kun työn välitön tulos ei liity millään tavalla työnteon motiiveihin kuten palkan avulla hankittaviin asioihin. Sellaisessa työssä viihdytään parhaiten, josta saatava palkalla ei ole suhteettoman vaikeaa tyydyttää tarpeitaan ja joka ei ole liian helppoa eikä liian vaikeaa ja joka tyydyttää yksilön psyykkisiä ja sosiaalisia tarpeita. Työn saattaminen yksilöä joka suhteessa tyydyttäväksi on vaikeata nykyaikaisessa yhteiskunnassa, jossa koneellistuminen ja työnjako ovat pitkälle kehittyneitä.^[2]

Uuden sukupolven motivaatioon vaikuttavia tekijöitä tutkinut Daniel Pink nostaa esille kolme merkittävää asiaa: Työn täytyy olla merkityksellistä (purpose), työssä pitää voida kehittyä (mastery) ja työntekijän pitää saada päättää siitä, miten työ tehdään (autonomy).^[42]

Yhdysvaltalainen kirjailija Bob Black^selvennä kirjoitti 1980-luvun puolivälissä esseen, jonka mukaan kenenkään ei pitäisi koskaan tehdä työtä.^[43] Hänen mukaansa lähes kaikki maailman kärsimys on seurausta työnteosta.^[43]

Ihmiset on rahalla ja poliittisilla päätöksillä pakotettu tekemään jonkun toisen alaisuudessa ja jonkun toisen valvonnassa jonkun toisen määrittämää työtä, jonka hyödystä suurin osa lankeaa jollekin toiselle.^[43] Blackin mukaan tilanne työpaikalla ei eroa elämästä poliisivaltiossa^[43]. Työ surkastuttaa ihmisten kyvyn tehdä itsenäisiä päätöksiä ja vie heidän elinvoimansa, ja työpaikoilta alamaisuus tarttuu ja leviää muille elämän alueille.^[43] Työstä saatava vapaa-aikakin on ainoastaan työstä toipumista tai työhön valmistautumista.^[43] Ennen pitkää työ vammauttaa tekijänsä työtapaturmissa ja lopulta ammattitaudit ja onnettomuudet vievät työn tekijältä hengen, minkä Black tulkitsee joukkomurhaksi tai kansanmurhaksi^[43].

Siitä syystä työ on lakkautettava^[43]. Blackin mukaan suurin osa maailman työstä on turhaa tai haitallista ja se tulisi jättää kokonaan tekemättä^[43]. Silloin jäljelle jäävät ainoastaan kaikkein tärkeimmät tehtävät^[43]. Niiden määräksi Black arvioi Paul Goodmanin tavoin alle 5 % kaikista töistä^[43]. Nämä tehtävät tulisi automatisoida tai suunnitella uudestaan niin, että ne muuttuisivat leikiksi, käsityöläistaidoksi, taiteeksi ja muuksi miellyttäväksi ajanvietteeksi^[43].

• Ammatti
• McJob
• Paskaduuni
• Professio
• Työehtosopimus
• Työelämän laatu
• Työllistäminen
• Työmarkkinat
• Työntekijöiden sitouttaminen
• Työperäinen stressi
• Työsuojelu
• Työn taloustiede
• Työttömyys
• Vapaa-aika

• Lisää luettavaa aiheesta Kirjallisuutta työstä on Wikiaineistossa
• Haapala, Laura: Joustava työ, epävarma elämä. Helsinki: Like, 2016. ISBN 978-952-01-1364-3
• Hakala, Juha T.: Pakattu aika. Kiireen imusta hallittuun hidasteluun. Helsinki: Gummerus, 2010. ISBN 978-951-20-8350-3
• Juuti, Pauli: Saako työssä viihtyä? Tositarinoita työelämästä. Helsinki: Minerva, 2012. ISBN 978-952-4926-08-9
• Kinnunen, Merja & Autto, Janne (toim.): Tänään töissä. Sosiologisia näkökulmia työhön. Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus, 2009. ISBN 978-952-484-319-5
• Laaksonen, Pekka & Junnila, Laura & Nirkko, Juha (toim.): Suomalaisen työn historiaa. Leivän tähden. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1999. ISBN 951-717-854-9
• Parikka, Raimo (toim.): Suomalaisen työn historiaa. Korvesta konttoriin. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1999. ISBN 951-717-964-2
• Torppa, Tiina: Yksin työskentelevän opas. Helsinki: Talentum, 2013. ISBN 978-952-14-1964-5

• Vairimaa, Reetta: Työ tarjoaa leivän, yhteisön, identiteetin ja arvostusta – tai sitten ei. Yliopisto 29.11.2023.