Olympiakisojen taidekilpailut

Taidekilpailuja pidettiin olympiakisojen yhteydessä vuosina 1912–1948. Kilpailut olivat olympialiikkeen perustajan Pierre de Coubertinin ajatus. Mitaleita jaettiin urheilun innoittamille taideteoksille. Taiteenaloja olivat arkkitehtuuri, kirjallisuus, musiikki, maalaustaide sekä kuvanveisto.^[1]

Vuonna 1951 Kansainvälinen olympiakomitea (KOK) esitti toivomuksen, että taidekilpailut järjestetään myös seuraavana vuonna pidettävien Helsingin olympiakisojen yhteydessä. Kilpailujen järjestelytoimikunta vastasi, että aikaa taidekilpailujen järjestämiseen on liian vähän, eikä Helsingissä kilpailtu enää taidelajeissa.

Taidekilpailuista luovuttiin lopullisesti vuonna 1954. Kokouksessaan Ateenassa KOK:n jäsenet äänestivät tuolloin sen puolesta, että vastaisuudessa taidekilpailut korvataan olympiakisojen yhteydessä järjestettävillä taidenäyttelyillä. Niin oli toimittu jo Helsingissä 1952.

Eniten keskustelua herättäneitä kysymyksiä oli taiteilijoiden ammattilaisuus. Käytännössä jokainen jo vuoden 1948 kisoissa menestynyt taidekilpailujen osanottaja oli oman alansa ammattilainen, kun taas olympiakisoihin osallistuneilta urheilijoilta vaadittiin amatööriyttä. Vuodesta 1956 olympiakisojen taidekilpailujen tilalle tuli olympiakisojen kulttuuriohjelma.

Taidekilpailujen säännöt vaihtelivat, mutta niiden ydinosa oli pysyi ennallaan. Kaikkien osallistuvien teosten piti olla kilpaurheilun innoittamia ja alkuperäisiä, mikä tarkoitti, että niitä ei saanut julkaista ennen kilpailua. Kuten urheilulajeissa, myös taidekilpailuissa jaettiin kulta-, hopea- ja pronssimitaleja parhaiten sijoittuneille taiteilijoille, vaikka kaikkia mitaleita ei jaettu kaikissa kilpailuissa. Välillä ei jaettu yhtään mitalia. Mitalit olivat samanlaisia kuin olympiamitalit. Yleensä taiteilijat saivat jättää useita teoksia, vaikka joskus määriteltiin enimmäismäärä. Taiteilija saattoi siis voittaa useita mitaleita yhdestä kilpailusta. Joskus ehdotettiin myös tanssin, elokuvan, valokuvauksen tai teatterin ottamista mukaan, mutta mitalikilpailuihin nämä taiteet eivät olympiakisoissa päässeet.^lähde?

Arkkitehtuurikilpailu oli yhtenä kilpailusarjana vuoteen 1928 asti, kunnes sarjoja muodostettiin kaksi: rakennukset ja rakennuskompleksit (architectural designs) ja asemakaavat (town planning). Kilpailusarjojen ero oli joskus epäselvä.

Arkkitehtuurikilpailuissa sallittiin teosten julkistaminen ennen olympiakisoja. Niinpä hollantilaisen Jan Wilsin suunnittelema Amsterdamin olympiastadion sai kultamitalin vuonna 1928 ja rakennusta käytettiin olympiakisoissa jo samana vuonna.^lähde?

Kirjallisuudessa kilpailtiin alkuvuosina vain yhdessä sarjassa. Amsterdamin kisoihin 1928 järjestäjät loivat kolme sarjaa: eeppinen, lyyrinen ja näytelmäkirjallisuus. Vuoden 1932 kisoista alalajit poistettiin, mutta Lontoossa 1948 kilpailtiin jälleen lyriikan ja epiikan sarjoissa.^lähde?

Osallistuvien teosten pituus sai olla korkeintaan 20 000 sanaa, ja osallistua sai millä kielellä tahansa, kunhan liitti mukaan englannin- ja/tai ranskankielisen käännöksen tai tiivistelmän tekstistä.^lähde?

Myös musiikissa oli aluksi vain yksi kilpailu, kunnes vuonna 1936 orkesterimusiikki, instrumentaalimusiikki sekä soolo- ja kuoromusiikki saivat omat kategoriansa. Vuonna 1948 sääntöjä muutettiin hieman.^lähde?

Musiikkikilpailujen juryillä oli usein vaikeuksia musiikin arvioinnissa, koska osallistuvat teokset esitettiin paperilla. Luultavasti tämän vuoksi joskus päätettiin jakaa vain muutamia palkintoja. Vain kerran, vuonna 1936, voittaneet musiikkiteokset soitettiin yleisön edessä. Tunnetuin olympiakisojen musiikkikilpailuihin osallistuja oli tšekkoslovakialainen säveltäjä Josef Suk, joka sai hopeamitalin vuonna 1932.^lähde?

Maalaustaiteessa oli vain yksi laji vuoteen 1928 asti, jolloin se jaettiin kolmeen lohkoon: piirustuksiin, taidegrafiikkaan ja maalaustaiteeseen. Myöhemmin kilpailukategoriat kuitenkin vaihtelivat. Vuonna 1932 ne olivat maalaukset, painovedokset ja vesivärit/piirustukset. Neljä vuotta myöhemmin painovedoskategoria oli poistunut ja tilalle olivat tulleet taidegrafiikka ja kaupallinen graafinen suunnittelu. Viimeisissä taidekilpailuissa olivat mukana taideteollisuus ja käsityö, kaiverrukset/etsaukset ja öljy/vesivärimaalaukset.^lähde?

Kuvanveistoluokassa oli vain yksi kilpailukategoria vuoteen 1928 asti, jolloin veistosten lisäksi reliefit ja mitalit saivat oman kilpailulajinsa. Myöhemmin reliefit ja mitalit jaettiin vielä omiksi lajeikseen. Vuonna 1936 XI olympiadin kisoissa Berliinissä kuvanveiston hopeamitalin voitti natsien suosikkiveistäjä Arno Breker.^lähde?

Paroni de Coubertin osallistui vuoden 1912 olympialaisten taidekilpailuun runollaan Oodi urheilulle, joka voitti kultamitalin. de Coubertin käytti kuitenkin salanimeä, ja teoksen kirjoittajiksi mainittiin saksalaiset Georges Hohrod ja Martin Eschbach.^[2]

Vaikka useat taidekilpailujen mitalistit ovat saavuttaneet ainakin kansallista kuuluisuutta, vain harvoja heistä voi pitää kansainvälisesti tunnettuina. Esimerkiksi vuonna 1924 juryn jäsenet Selma Lagerlöf ja Igor Stravinsky olivat kuuluisampia kuin osallistujat.^lähde?

Luxemburgilainen taidemaalari Jean Jacoby on voitettujen mitalien määrän suhteen kaikkein menestynein taidekilpailujen taiteilijoista. Hän voitti kultamitalit maalauksestaan vuonna 1924 ja piirustuksestaan 1928.^lähde?

Sveitsiläinen taiteilija Alex Diggelmann voitti kolme mitalia, kultamitalin vuonna 1936 ja hopeaa sekä pronssia taideteollisuuskilpailussa vuonna 1948. Diggelmannin urheiluaiheiset julisteet olivat kuuluisia.^lähde?

Tanskalainen kirjailija Josef Petersen voitti hopeamitalin kolme kertaa, vuosina 1924, 1932 ja 1948.^lähde?

Kaksi henkilöä voitti mitaleja olympiakisoista sekä urheilusta että taidekilpailuista. Britanniassa asunut amerikkalainen Walter Winans voitti kultamitalin sekä ammunnassa että kuvanveistossa vuosina 1908 ja 1912. Unkarilainen Alfréd Hajós voitti uimarina kaksi kultamitalia Ateenassa vuonna 1896 sekä kaksikymmentäkahdeksan vuotta myöhemmin hopeamitalin arkkitehtuurissa stadionin suunnittelusta yhdessä Dezső Lauberin kanssa.^lähde?

Suomi sai olympiakisojen taidelajeissa yhteensä viisi mitalia:

• Berliinissä 1936 kirjailija Urho Karhumäki kultaa kirjallisuuden epiikkasarjassa teoksella Avoveteen.^[3]
• Lontoossa 1948 runoilija ja suomentaja Aale Tynni kultaa kirjallisuuden lyriikkasarjassa runolla Hellaan laakeri.^[4]
• Lontoossa 1948 arkkitehti Yrjö Lindegren kultaa arkkitehtuurin asemakaavasarjassa suunnitelmalla Varkauden urheilukeskukseksi.^[5]
• Lontoossa 1948 säveltäjä Kalervo Tuukkanen hopeaa musiikin orkesterisävellysten sarjassa teoksella Karhunpyynti.^[6]
• Lontoossa 1948 arkkitehti Ilmari Niemeläinen pronssia arkkitehtuurin asemakaavasarjassa suunnitelmalla Kemin urheilukeskukseksi.^[7] Niemeläinen osallistui kisoihin myös uimahyppääjänä ja sijoittui kerroshypyissä 19:nneksi^lähde?.

Kansainväliselle olympiakomitealle (KOK) esitettiin vuonna 1949 raportti, jonka johtopäätös oli, että käytännöllisesti katsoen kaikki kilpailijat taidekilpailuissa olivat ammattilaisia. Sen takia kilpailut pitäisi kieltää ja korvata näyttelyllä ilman palkintoja ja mitaleita.^lähde?

Tämä aiheutti kovasti keskustelua KOK:ssa. Vuoden 1951 kokouksessa komitea päätti ottaa kilpailut käyttöön uudelleen XV olympiadin kisoissa Helsingissä (1952). Suomalaiset järjestäjät valittivat, että aikaa on liian vähän, ja niin sekä taidekilpailut että taidenäyttely jäivät järjestämättä.^lähde?

Aiheesta keskusteltiin olympialiikkeessä ja KOK:n jäsenet äänestivät Ateenassa vuonna 1954 sen puolesta, että taidekilpailut korvataan tulevaisuuden olympiakisoissa näyttelyllä. Kilpailujen uudelleen järjestämisestä on tehty useita aloitteita ilman menestystä. Kuitenkin olympiakisojen yhteyteen liittyy erilaisia taidenäyttelyitä. Helsingin kesäolympialaisten yhteydessä järjestettiin Helsingin taidehallissa XV Olympia-taidenäyttely.^lähde?

Olympiaperuskirja velvoittaa olympiakisojen järjestäjiä edistämään olympia-aatetta muun muassa rohkaisemalla luomaan olympialiikkeeseen liittyviä kulttuuriohjelmia sekä yhdistämään urheilun kulttuuriin ja kasvatukseen.^lähde?

Pekingin olympialaisten yhteydessä järjestettiin suuri taidetapahtuma Olympic Fine Arts 2008. Siihen järjestävät kutsuivat kolmisensataa taiteilija eri puolilta maapalloa. Järjestäjien tarkoituksena oli alun perin jakaa taiteen eri sarjoissa kulta-, hopea- ja pronssimitalit, mutta taiteen asettaminen paremmuusjärjestykseen osoittautui ylivoimaiseksi ja niinpä kaikki osanottajat saivat kultamitalin. Suomesta Pekingiin oli kutsuttu helsinkiläinen taidemaalari Bambu Hellstedt ja Pälkäneellä asuva multimediataiteilija Paul Tiililä.^[8]

Syyskuussa 2008 julkaistiin Lontoon olympialaisiin 2012 kuuluva taideohjelma. Urheilua ja taidetta yhdisti Sebastian Coe, joka osallistui juoksijoiden joukkueeseen Martin Creedin teoksessa Work No 850, Tate Britain taidegalleriassa, Lontoossa. Teos koostui juoksijoiden pyrähdyksistä joka 30. sekunti heinäkuusta 2008 alkaen taidemuseon uusklassisten Duveen-gallerioiden läpi. Creed kommentoi Coen osallistumista: "Juokseminen on kaunis asia, – – se on esimerkki elävyydestä."^lähde?

Nelivuotinen Kulttuurin olympialaisten (Cultural Olympiad) ohjelma sisälsi muun muassa yleisölle mahdollisuuden tutustua Lontoon teatterielämän kulissien takaiseen toimintaan, 12 uutta taiteilijoiden komissiota eri puolilla maata, Shakespeare festivaalin, digitaalisen elokuvan kilpailun nuorille sekä vammaisten taiteen, kulttuurin ja urheilun juhlan. Kulttuurin olympialaiset olivat esillä Lontoon olympiakisojen avajaisissa ja päättäjäisissä. ^[9]

Suomesta Lontoon olympialaisten taidetapahtumaan osallistuivat helsinkiläiset kuvataiteilijat Tero Annanolli ja Inkeri Makkonen, joiden teokset valittiin Lontoon Barbican Centerissä elokuussa 2012 järjestettyyn kansainväliseen Olympic Fine Arts -näyttelyyn. Näyttelyssä oli teoksia eri puolilta maailmaa 500 taiteilijalta. Näyttelylajit olivat kiinalainen maalaus, öljyvärimaalaus sekä sekatekniikka. Näyttelyn järjestäjänä toimi Vuoden 2012 olympialaisten järjestelykomitea, jossa oli edustajia muun muassa YK:sta, Kiinan kansantasavallan Kulttuuriministeriöstä, sekä Lontoon Olympiakomiteasta. Näyttelyn eurooppalaisena koordinaattorina toimi italialainen Lucile Brun Digiovanni.^{[10]tarvitaan parempi lähde} Jokainen kuraattorin valitsema taiteilija sai kultamitalin.^[11]

• Olympiakisat
• Luettelo olympiakisojen taidekilpailujen mitalisteista

• Erola, Lasse: Unohdetut olympiavoittajat: Taidekilpailut olympialaisissa 1912–1948. (Suomen Urheilumuseosäätiön julkaisuja, 47) Helsinki: Suomen Urheilumuseo, 2014. ISSN 0782-3843 ISBN 978-952-6644-04-2
• Kramer, Bernhard (2004). In search of the lost champions of the Olympic art contests. (Arkistoitu – Internet Archive) Journal of Olympic History 12 (2), 29–34. (PDF) (englanniksi)
• Stanton, Richard (2001). The forgotten Olympic art competitions: The story of the Olympic art competitions of the 20th century. Victoria: Trafford Publishing. ISBN 1-55212-606-4.
• KOK:n Olympiaperuskirja (2004). (Arkistoitu – Internet Archive) (PDF) (englanniksi)
• Olympiamuseo, taidekilpailujen palkinnot 1912–1948. (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
• Alex Diggelmann (1902–1987) Artnetissä. (englanniksi)
• Olympiakisojen tietokanta, taidelajit. (englanniksi)

• Nadja Mikkonen, Näistä Suomen olympiamitaleista tietää vain harva Yle.fi, uutiset 15.8.2021