Wilhelm von Mirbach-Harff

Wilhelm Maria Theodor Ernst Richard von Mirbach-Harff (2. heinäkuuta 1871 Ischl, Itävalta-Unkari – 6. heinäkuuta 1918 Moskova, Neuvosto-Venäjä^[1]) oli saksalainen kreivi ja diplomaatti, joka toimi Saksan lähettiläänä Neuvosto-Venäjällä Brest-Litovskin rauhan solmimisen jälkeen vuonna 1918. Hänet murhattiin vasemmistososialistivallankumouksellisten kapinan yhteydessä.

Mirbach kuului alkuaan Brabantista lähtöisiin olevaan Vorst-Lombeck und Gudenau -sukuun, joka oli saanut vuonna 1663 vapaaherran arvon. Hänen isänsä peri vuonna 1850 kreivin arvon edellisenä vuonna kuolleelta enoltaan Wilhelm von Mirbach-Harff vanhemmalta, otti tämän sukunimen ja siirtyi Itävallan palveluksesta Preussin palvelukseen. Mirbachin äiti oli kreivillistä Thun und Hohenstein -sukua.^[1]

Käytyään Wienin Theresianum-koulua ja Bedburgissa sijainnutta Reinin ritariakatemiaa Mirbach opiskeli vuosina 1889–1892 oikeustiedettä Freiburgin, Lausannen ja Berliinin yliopistoissa. Palveltuaan vuoden vapaaehtoisena 4. westfalenilaisessa kyrassieerirykmentissä hän aloitti diplomaattiuransa Saksan Lontoon-suurlähetystössä vuonna 1896. Hän kuului vuodesta 1904 Preussin herrainhuoneeseen.^[1] Mirbach toimi lähetystösihteerinä Pietarissa vuodesta 1908, esittelevänä neuvoksena ulkoministeriössä Berliinissä vuosina 1911–1914 sekä lähettiläänä Stuttgartissa vuosina 1914–1915 ja sen jälkeen Ateenassa marraskuuhun 1916, jolloin ympärysvaltojen painostama Kreikka karkotti hänet. Joulukuusta 1916 joulukuuhun 1917 hän palveli reservin ratsumestarina Romanian saksalaisen miehityshallinnon poliittisella osastolla Bukarestissa.^[2][1]

Kun Saksa ja Neuvosto-Venäjä olivat solmineet Brest-Litovskissa aselevon, Mirbach johti Pietarissa toiminutta tilapäistä Saksan edustustoa joulukuusta 1917 helmikuuhun 1918.^[3][4] Brest-Litovskin lopullisen rauhan solmimisen jälkeen hänet nimitettiin Saksan ensimmäiseksi lähettilääksi Neuvosto-Venäjälle huhtikuussa 1918.^[2][1]

Brest-Litovskin rauhansopimusta vastustaneet Venäjän vasemmistososialistivallankumoukselliset eli ”vasemmistoeserrät” murhasivat Mirbachin provosoidakseen uuden konfliktin Saksan ja Venäjän välille. Murha toimi lähtölauksensa kapinalle, jonka vasemmistoeserrät aloittivat Moskovassa viidennen yleisvenäläisen neuvostokongressin aikana.^[5][6]

Vasemmistoeserriin kuuluneet salaisen poliisin Tšekan virkailijat Jakov Bljumkin ja Nikolai Andrejev saapuivat Saksan Moskovan-lähetystöön 6. heinäkuuta 1918 esittäen kulkuluvat, joihin oli väärennetty Tšekan johtajan Feliks Dzeržinskin allekirjoitus. Heidät vastaanotti aluksi Mirbachin apulainen Kurt Riezler, mutta he vaativat pääsyä Mirbachin puheille väittäen tämän sukulaisen olevan pidätetty. Mirbachin saavuttua noin kello 14.50 Bljumkin ja Andrejev alkoivat ampua häntä, Riezleriä ja tulkkina toiminutta luutnantti Mülleriä revolvereilla. Pääosa laukauksista meni ohi, mutta Andrejev onnistui ampumaan Mirbachia takaraivoon tämän paetessa portaita ylös. Murhaajat heittivät vielä kaksi kotitekoista pommia, jotka aiheuttivat vain pientä tuhoa, ja pakenivat sitten ikkunasta. Mirbach kuoli myöhemmin iltapäivällä, mutta pöydän alle tulkin kanssa piiloutunut Riezler selvisi hengissä.^[5][6]

Bolševikkijohtajat Vladimir Leniniä myöten kävivät vielä samana päivänä Saksan lähetystössä esittämässä surunvalittelunsa Mirbachin kuolemasta. Vasemmistoeserrien kapina tukahdutettiin seuraavaan päivään mennessä.^[5][6][7] Saksa reagoi Mirbachin murhaan pehmeästi, koska omien sotilaallisten vaikeuksiensa vuoksi se ei halunnut bolševikkihallituksen kukistuvan ja itärintaman sodan alkavan uudelleen.^[5] Joukko vasemmistoeserrien johtajia, mukaan lukien Marija Spiridonova, tuomittiin marraskuussa 1918 alkaneessa oikeudenkäynnissä Mirbachin murhaan liittyneestä salaliitosta ja kapinasta neuvostovaltaa vastaan, joskin tuomiot olivat pääosin lieviä ja suurinta osaa syytetyistä ei saatu oikeuden eteen. Bljumkin antautui neuvostoviranomaisille vuonna 1919, jolloin hänet armahdettiin ja otettiin takaisin Tšekan palvelukseen.^[6] Hänet teloitettiin vuonna 1929 Neuvostoliiton sisäisen valtataistelun yhteydessä.^[3]