Risto Varteva

Risto Varteva (27. lokakuuta 1942 Vaasa – 16. joulukuuta 2004 Helsinki) oli suomalainen suomentaja ja tiedetoimittaja.^[1] Hän suomensi uransa aikana yli 70 kirjaa, joista valtaosa käsitteli luonnontieteitä. Vartevalla oli merkittävä rooli kansainvälisen tiedekirjallisuuden tuomisessa suomen kielelle. Tieteen popularisoiminen oli Vartevalle elämäntehtävä, ja tätä periaatetta hän toteutti myös Helsingin Sanomien tiedetoimittajana. Tiede-lehden päätoimittajan Jukka Ruukin mukaan Varteva oli ”suomalaisen tiedejournalismin Grand Old Man, joka avasi oivaltavasti hankalatkin asiat”.^[2]

Risto Varteva opiskeli teknillistä fysiikkaa Teknillisessä korkeakoulussa 1960-luvulla. Vartevan populaaristamiskyvyt ilmenivät jo tuolloin, kun hän toimi fysiikan laskuharjoitusassistenttina. Vartevan opetus perustui siihen, että hän selitti, mikä ilmiöissä oli olennaista. Laskemaan kannatti ryhtyä vasta, kun tiesi, mitä lasketaan ja miksi.^[3] Samaa periaatetta hän noudatti neuvoessaan lapsiaan lukiomatematiikassa: ”Älä opettele kaavoja, vaan mieti mitä lasketaan ja johda kaavat itse.”^lähde? Toinen Vartevan vahva periaate oli, ettei mitään saa uskoa suoralta kädeltä, vaan aina on ajateltava itse ja tarkistettava faktat.^lähde? Tätä periaatetta hän noudatti myös omassa työssään.^lähde?

Varteva toimi Helsingin Sanomien tiedetoimittajana vuosina 1972–1999. 1980-luvun lopulta alkaen hän toimi tiedesivujen vetäjänä. Vuonna 1999 hän siirtyi Tiede-lehteen, missä työskenteli kuolemaansa saakka. Vartevalla oli merkittävä rooli siinä, että Helsingin Sanomien tiedesivut kehittyivät suomalaisen tiedeviestinnän tärkeäksi kanavaksi^[4].

Vartevalla oli taito selittää monimutkaisia ilmiöitä kansantajuisesti, ja hänen Oivalla-palstansa oli Tiede-lehden lukijoiden suosiossa. J. A. Hollo -palkinnonjakotilaisuudessa vuonna 1997 hän esitteli Cartesiuksen pirua vichypullolla, joka oli täytetty osin vedellä. Vedessä kellui tikku, jonka liikkeitä Varteva sääteli ajatustensa voimalla. Oikeasti hän tietysti sääteli pullon painetta peukalollaan. Tikku liikkui pullossa paineen vaihtelujen mukaan. Varteva oli tunnettu hyvästä ja selkeästä suomen kielestään. Tiede-lehden entinen päätoimittaja Tuula Koukku on todennut: ”Jos absoluuttista kielikorvaa on, Vartevalla oli sellainen.”^{lähde tarkemmin?}

Vartevan mottona oli, että kääntäjän täytyy kirjoittaa teksti niin kuin kirjoittaja itse olisi sen kirjoittanut, jos olisi osannut suomea. Täytyi siis kääntää ajatukset, ei yksittäisiä sanoja tai lauseita. Tarvittaessa suomennos saa olla selkeämpi kuin alkuteksti; vaikeaa asiaa ei saa hankaloittaa takkuisella kielellä.^[5] Vartevan ammattitaito suomentajana oli niin vankka, että hän mm. löysi Stephen Hawkingin A Brief History of Time -kirjasta asiavirheen. Hän kirjoitti huomiostaan Hawkingille, joka kiitti tarkkasilmäisyydestä. Virhe korjattiin suomenkieliseen versioon, sittemmin myös alkuteokseen.^[6]

Varteva toimi myös asiantuntijana useissa kirjoissa, esimerkiksi Guinness Ennätykset -kirjasarjassa. Mitä missä milloin -kirjoihin Varteva kirjoitti jo 1970-luvulla muun muassa pienoistietokoneista ja materiasta ja antimateriasta.

Risto Varteva teki kaikki suomennoksensa päätoimen ohessa.

Yksi Vartevan suomennoksista on Stephen Hawkingin Ajan lyhyt historia, jonka suomennos ilmestyi samana vuonna kuin alkuteos (WSOY 1988). Varteva suomensi myös Richard Dawkinsia (Sokea kelloseppä, WSOY 1989, Viesti miljardien vuosien takaa, WSOY 2005), John D. Barrowia (Maailmankaikkeuden alku, WSOY 1994), Paul Daviesia (Kolme viimeistä minuuttia, WSOY 1994) ja Lee M. Silveriä (Geenit ja kloonit, WSOY 1998). Näitä Varteva piti tärkeimpinä suomennoksinaan.^[7]

Osa Vartevan kirjoittamista teksteistä ja suomentamista kirjoista oli suunnattu lapsille ja nuorille. Hän kirjoitti muun muassa lasersäteestä ^[8] ja Pelle Pelottoman keksintöjen toimintaperiaatteista^[9]. David Macaulayn ja Neil Ardleyn Kuinka kaikki toimii (1990, Otava; uusittu laitos Uusi kuinka kaikki toimii 1999) oli erittäin suosittu. Teoksessa käsiteltiin muun muassa keksintöjen historiaa. Varteva on suomentanut myös Tähtien sota -trilogian toisen osan, George Lucasin elokuviin perustuvan ja Donald F. Glutin kirjoittaman Imperiumin vastaiskun (1980, WSOY).

Varteva kokosi kirjoituksistaan teoksen Taas siellä on jono (2001, Terra Cognita).

Varteva suomensi uransa alkuaikoina myös salanimellä Lea Karvonen. Salanimi on ollut Tammen suomentajien käytössä vuodesta 1947, ja sitä on käyttänyt ainakin parikymmentä suomentajaa.^[10]

• J. A. Hollon palkinto 1997
• Aurora Borealis -palkinto 1999
• Vuoden tiedetoimittaja 2003

Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa.

• Koukku, Tuula (2004): Risto Varteva 1942–2004. Muistokirjoitus. HS.fi: https://www.hs.fi/muistot/art-2000002626139.html
• Leikola, Anto (2005): Risto Vartevan muisto. Kääntäjä 2/2005, s. 54–55.
• ”Lukekaa paljon, ja käyttäkää omaa järkeä” – Tiedetoimittaja 1/2003, s. 3–4.
• Majander, Antti: Tietotekstiä saa selventää käännöksessä. HS 10.4.1997, C7.
• Paananen, Matti: Tiede on toimittajalle haaste. Lööppi 3/2004, s. 4–5.
• Paloposki, Outi & Riikonen, H. K.: Suomennetun tietokirjallisuuden historia 1800-luvulta 2000-luvulle. SKS, 2013.
• Paukku, Timo: Osaamisen ydin on suomen kieli. HS 4.8.1999
• Rydman, Jan: Luonnontieteellinen kirjallisuus vaatii lukijaa ajattelemaan. Kääntäjä 5/1997, s. 4.
• Varteva, Risto: Keksiminen on kivaa. – Maailman hauskin kuvasarjalehti. Aku Ankka -lehti 50 vuotta. Helsinki Media 2001. ISBN 951-32-1111-8
• Varteva, Risto: Kuka on suomentaja Lea Karvonen? HS 31.12.1998
• Vilo, Hanna: Maailman tulkki. Journalisti 25.9.2009, s. 24.