Polyvinyylikloridi

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Polyvinyylikloridi (PVC^[1]) ( (C₂H₃Cl)_n, CAS-numero 9002-86-2) on laajalti käytetty muovi. Liiketaloudellisissa voitoissa mitaten se on yksi kemianteollisuuden arvokkaimmista tuotteista. Yli puolet tuotetusta PVC:stä käytetään rakentamisessa. Rakennusmateriaalina PVC on halpa ja helppo koota ja se on paikoin korvannut perinteisempiä rakennusmateriaaleja kuten puu, betoni ja savi.^lähde?

Polyvinyylikloridia tuotetaan sen monomeeristä, vinyylikloridista (rakennekaava CH₂=CHCl). PVC on kovaa muovia, joka saadaan pehmeämmäksi ja taipuisammaksi lisäämällä siihen pehmittimiä, joista yleisimpiä ovat ftalaatit. Polyvinyylikloridin kiteisyysaste on vain 5–10 prosenttia.^lähde?

Vedenpitävyytensä vuoksi PVC:stä valmistetaan myös putkia, sadetakkeja ja laukkuja. Sitä käytetään myös sähköeristeenä. Varsinkin ennen CD-levyjen yleistymistä PVC:tä käytettiin myös äänilevyjen, vinyylilevyjen valmistukseen.^lähde?

Additiopolymeroinnin ketjureaktion aloittamiseksi tarvitaan katalyytti, joka on usein halogeenin radikaali.^selvennä

PVC-muovista syntyvän jätteen hävittäminen on poikkeuksellisen ongelmallista sen sisältämän kloorin vuoksi. Sitä ei muista yleisimmistä muoveista poiketen voida hyödyntää energiaksi polttamalla kotitalouksien lämmityskattiloissa eikä energiajaetta hyödyntävissä voima- tai lämpölaitoksissa poltossa syntyvien haitallisten yhdisteiden takia. Polttaminen rajoittuu erityisiin jätteenpolttolaitoksiin, mutta ellei näitä ole käytettävissä, PVC-jäte päätyy sekajätteenä kaatopaikoille. PVC:n palokaasut sisältävät täydellisessä palamisessa vetykloridia eli suolahappoa. Epätäydellisessä palamisessa syntyy lisäksi muun muassa myrkkyjä kuten fosgeenia sekä niin kutsuttuja dioksiineja kuten PCDD-, PCDF- ja koplanaarisia PCB-yhdisteitä.^[2][3]

Vaikkakin PVC näyttäisi olevan ihanteellinen rakennusmateriaali, huolenaiheina ovat olleet aineen mahdolliset ympäristövaikutukset ja terveydelliset vaikutukset ihmiseen. Toisaalta esimerkiksi sähköjohtojen eristämisessä käytettävät PVC-putket estävät monet sähköjohdoista alkavat tulipalot, sillä PVC on melko vaikeasti syttyvää, koska sen klooripitoisuus on suuri: 56 massaprosenttia. Korkeassa lämpötilassa se kuitenkin voi syttyä palamaan, jolloin syntyvä kaasuseos on erittäin myrkyllistä.^lähde?

PVC-muovin pehmittämiseen käytettyjen ftalaattien epäillään häiritsevän ihmisen hormonitoimintaa ja lisääntymisjärjestelmää.^[4]

Polyvinyylikloridi keksittiin vahingossa kahteen otteeseen 1800-luvulla. Keksijänä oli ensin vuonna 1838 Henri Victor Regnault ja vuonna 1872 Eugen Baumann. Kummassakin tapauksessa polymeeri näytti valkoiselta kiinteältä aineelta vinyylikloridipulloissa, jotka oli jätetty auringonvaloon.^lähde?

1900-luvun alussa venäläinen kemisti Ivan Ostromislensky ja saksalaisen kemianyrityksen Fritz Klatte yrittivät kumpikin hyödyntää PVC:tä kaupallisissa tuotteissa, mutta vaikeudet kovan ja välillä hauraankin polymeerin käsittelyssä torpedoivat nämä yritykset.^lähde?

Vuonna 1926 Waldo Semon kehitti keinon muovata PVC:tä sekoittamalla siihen erinäisiä lisäaineita. Tuloksena oli taipuisampaa ja helpommin käsiteltävää materiaalia, jonka käytettävyys laajeni nopeasti.^lähde?

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Polyvinyylikloridi.

• Polyvinyylikloridin kansainvälinen kemikaalikortti
• Muoviura.fi: PVC Polyvinyylikloridi (pdf)
• pvc.org: PVC (englanniksi)