Suostunta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Suostunta eli suostuntavero (ruots. bevillning) tarkoitti pysyvien verojen lisäksi kannettua väliaikaista veroa.[1]

Suostuntaveron käsite liittyy Ruotsissa jo keskiajalla vakiintuneeseen kansan itseverotusoikeuteen. Kuningas tarvitsi pysyvien verojen lisäksi perittäviin veroihin valtiopäivien suostumuksen.[1] Säätyvaltiopäivät hyväksyi suostunnan, jota käytettiin kattamaan sellaisia menoja, joihin vakinaiset verotulot eivät riittäneet. Suostunnasta päättäessään valtiopäivät päätti myös, mihin tarkoitukseen sen tuotto oli käytettävä. Jos muut tulot riittivät, ei valtiontalouden hoitoon tarvittu valtiopäivien suostumusta.

Suostuntaverot erosivat paljon toisistaan. Suostuntaveroja olivat mm. leimavero (leimasuostunta), mallasjuomavero, paloviinavero ja pelikorttivero.

Venäjän vallan aika

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjän vallan aikana suostuntaverojen käyttöönotto tuli Suomessa mahdolliseksi 1860-luvulla, kun säädyt kutsuttiin koolle ensimmäisen kerran sitten vuoden 1809. Tuolloin alettiin periä tulosuostuntaveroa ja elinkeinosuostuntaveroa. Tulosuostuntavero oli tuloveron edeltäjä. Sitä perittiin valtiolle Suomessa asuvilta tulojen perusteella 1865–1885. Elinkeinosuostuntaveroa perittiin ulkomaisilta elinkeinonharjoittajilta 1865–1897. Näiden lisäksi perittiin lisäsuostuntaveroa pelikorttien sekä oluen ja portterin tuottajilta.[1][2]

Säätyvaltiopäivien jälkeinen Suomen eduskunta pystyi ennen itsenäisyyden aikaa vain suostunnan avulla ratkaisevasti vaikuttamaan vuotuiseen talousarvioon. Vaikka senaatti ei olisikaan tehnyt suostuntaesitystä, eduskunta saattoi hyväksyä suostuntasäännöksiä ja pyytää hallitsijaa julkaisemaan ne. Hän saattoi olla käyttämättä hyväkseen suostuntaa tai käyttää sitä, mutta vain sellaiseen tarkoitukseen, johon eduskunta oli määrännyt.

Itsenäisyyden aika

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtiontalouden oikeusperusteista 1919 annettu laki käyttää vielä suostunta-nimitystä, mutta vuoden 1928 valtiopäiväjärjestys ei sitä enää käytä, vaan siinä käytetään nimitystä määräajaksi säädetty vero.

  • Tietosanakirja, Tietosanakirja-osakeyhtiö 1917
  • Iso tietosanakirja, Otava 1937
  1. a b c Nykänen, Pekka: Ulkomaalaisten yrittäjien vuosien 1865–1897 elinkeinosuostuntavero. Historiallinen aikakauskirja, Määritä ajankohta! Suomen Historiallinen Seura ja Historian Ystäväin Liitto. ISSN 0018-2362
  2. Verolakikomitea: Verolakikomitean mietintö, s. 61. Helsinki: Valtion julkaisutoimisto, 1961. Komiteanmietintö N:o 4, 1961