Mississippi (joki)

Mississippi
Mississippi lähellä Iowan Fire Pointia.
Alkulähde	Itascajärvi
Laskupaikka	Meksikonlahti
Maat	Yhdysvallat: Minnesota, Wisconsin, Iowa, Illinois, Missouri, Kentucky, Tennessee, Arkansas, Mississippi, Louisiana
Pituus	3 750 km
Alkulähteen korkeus	450 m
Virtaama	17 000 m³/s
Valuma-alue	3 100 000 km²
Mississippi, sen suurimmat sivujoet ja kaupungit sekä sen valuma-alue
Infobox OK

Mississippi on Pohjois-Amerikan toiseksi pisin joki. Mississippi on noin 3 750 kilometriä pitkä. Yksinään se on maailman 20. pisin joki ja yhdessä itseään pitemmän sivujokensa Missourin kanssa Pohjois-Amerikan pisin ja maailman neljänneksi pisin joki.

Mississippin alkulähde on Itascajärvessä Minnesotassa. Se virtaa kymmenen osavaltion alueella tai rajalla ja laskee Meksikonlahteen Louisianan osavaltiossa. Mississippi tulvii herkästi ja voi aiheuttaa tulviessaan suurta vahinkoa. Sen varrelle onkin rakennettu kymmeniä patoja ja tulvaesteitä.

Mississippin historia tunnetaan erityisesti siipiratasaluksista ja Mark Twainin kirjoista, ja sen varrella sijaitsevissa kaupungeissa on syntynyt moni afroamerikkalainen musiikkilaji.

Mississippin pituudeksi on arvioitu Yhdysvalloissa lähteestä riippuen 3 700 – 4 100 kilometriä. Yleisimmät arviot ovat 3 700 ja 3 780 kilometrin välillä. Joen pituus vaihtelee ajan myötä, kun eroosio kuluttaa sen suistoa tai kun sen kulku muuttuu ylempänä.^[1] Mississippi on yksinään maailman 20. pisin joki, ja Mississippi-Missouri neljänneksi pisin.^[2] Varsinainen Mississippi on hiukan lyhyempi kuin sivujokensa Missouri.^[3] Missourin lähteiltä Jeffersonjoesta mitattuna Mississippi-Missouri on 5 970 kilometriä pitkä.^[2]

Joki on kapeimmillaan alkulähteellään, kuudesta yhdeksään metriä. Leveimmillään se on Winnibigoshishjärven kohdalla Minnesotassa, yli 17 kilometriä.^[1]

Mississippin valuma-alue kattaa suurimman osa Kalliovuorten ja Appalakkien välisestä alueesta, lukuun ottamatta niitä vesiä, jotka virtaavat Isoihinjärviin. Joen valuma-alue on maailman neljänneksi suurin. Valuma-alue käsittää 3,1 miljoonaa neliökilometriä, ja siihen kuuluu kokonaan tai osittain 31 Yhdysvaltain osavaltiota ja kaksi Kanadan provinssia.^[1]

Joen latvoilla pintavirtausnopeus on noin 1,9 km/h ja New Orleansin kohdalla keskimäärin 4,8 km/h.^[1] Alkulähteellä virtaama on alle 0,2 kuutiometriä sekunnissa, pohjoisimman sulun kohdalla Saint Anthonyn putouksilla 340 m³/s ja New Orleansissa 17 000 m³/s.^[1]

Mississippin alkulähteenä pidetään Itascajärveä Minnesotassa, 450 metrin korkeudella merenpinnasta.^[4] Järven havaitsi alkulähteeksi Henry Schoolcraft vuonna 1832, ja hän nimesi sen yhdistämällä latinan sanat veritas, ’tosi’ ja caput, ’pää’. Asia muuttui osittain kiistanalaiseksi vuoden 1872 jälkeen, kun lehtimies Julius Chambers löysi Itascan eteläpuolelta siihen laskevan Elkjärven, johon myös laskee muutama puro.^[5]

Mississippi virtaa kymmenen Yhdysvaltain osavaltion läpi tai rajaa myöten: Minnesota, Wisconsin, Iowa, Illinois, Missouri, Kentucky, Arkansas, Tennessee, Mississippi ja Louisiana.^[6]

Mississippillä on noin 250 sivujokea. Niistä suurimmat ovat Missouri, Ohio ja Arkansas.^[7]

Mississippi voidaan jakaa fyysisten piirteiden mukaan neljään osaan. Minnesotassa Itascajärveltä Saint Pauliin asti joki on kirkas ja virtaa alavan maaseudun, järvien ja marskimaan läpi. Saint Paulista alkaen joki soveltuu laivaliikenteelle. Toinen osa ulottuu Saint Paulista Missourijoen haaraan lähelle St. Louisia. Tällä osuudella joki virtaa kalkkikivijyrkänteiden välissä ja saa lisää vettä Minnesotan, Wisconsinin, Illinoisin ja Iowan lukuisista sivujoista. Joen kolmas osa on 320 kilometriä pitkä ja päättyy Ohiojoen haaraan. Tällä osuudella Missourin mutainen vesi värjää joen tummaksi. Koska Ohiojoessa virtaa enemmän vettä kuin Mississippissä, Mississippi kasvaa Ohiojoen haaran kohdalla yli kaksinkertaiseksi. Loppumatkalla Mississippi virtaa hitaasti, usein 2,4 kilometriä leveänä ruskeana jokena Meksikonlahteen laajan suiston kautta New Orleansin kaakkoispuolella. Se on alajuoksullaan mutkitteleva lietejoki, joka jättää jälkeensä tyypillisiä vesimuodostelmia kuten juoluoita, järviä ja soita.^[2]

Mississippin suu on aikojen kuluessa liikkunut noin 300 kilometrin alueella ja sitä kautta synnyttänyt Louisianan alueen. Suun sijainti vaihtuu noin tuhannen vuoden välein. Nykyisin joen vierellä virtaa Atchafalayajoki, jonka kautta osa Mississippin vedestä virtaa mereen lännempänä lyhyempää reittiä. Jos virtausta ei säännösteltäisi, kaikki Mississippin vesi siirtyisi pian virtaamaan Atchafalayan kautta mereen.^[8]

Joen alajuoksu muodostaa tulvatasangon. Sinne sivujoet ovat tuoneet lietettä etenkin lännestä. Pohjoisen uomat ovat muotoutuneet jääkauden sulamisvesien seurauksena.^[2]

Joki toi Mississippin suistoon aikoinaan joka vuosi 220 miljoonaa tonnia sedimenttiä, lähinnä lietettä. Sedimentti jää nykyisin kuitenkin joen patojen ja penkereiden taakse, joten suisto rapautuu ja pienenee koko ajan.^[2]

Talvisin Mississippin alueen keskilämpötilat vaihtelevat eteläisen Louisianan +13 asteesta pohjoisen Minnesotan –12 asteeseen. Kesäisin keskilämpötilat samoissa joen etelä- ja pohjoispäissä ovat +28 astetta ja +21 astetta.^[2] Sateisinta on Etelä-Louisianassa ja kuivinta suurilla tasangoilla. Joen alajuoksun itäosissa on kostea ilmasto ja suurilla tasangoilla puolikuiva.^[2]

Mississippin tärkeimpiä kaloja ovat monnikalat, joita kalastetaan joen keski- ja alajuoksulla, valkosilmäkuha ja imukarppi, joita urheilukalastetaan yläjuoksulla, sekä karppi ja luuhauki. Joella on myös rikas vesilinnusto. Alligaattoreita esiintyy syrjäisimmillä vesillä.^[2]

Intiaanit antoivat joelle nimeksi ’Vesien isä’. Nimi tulee algonkininkielisistä sanoista misi, ’iso’ ja sipi, ’vesi’.^[2] Intiaaneille Mississippi oli tärkeä kulkuväylä ja kalastuspaikka. Eurooppalaisten tullessa joen yläjuoksua asuttivat ojibwayt, winnebagot, foxit ja saukit. Alempana illinoisit olivat perustaneet kukoistavia maanviljelysyhdyskuntia. Alajuoksulla asuivat choctawit, koroat, taensat, chicasawit, tunicat, yazoot, pascagoulat, natchezit, biloxit ja alibamut.^[9]

Espanjalainen Hernando de Soto löysi Mississippijoen suun ensimmäisenä eurooppalaisena 8. toukokuuta 1541.^[10] Hän nousi lähes nykyisen Memphisin korkeudelle. Intiaanit ja tulvat ajoivat Soton joukot kuitenkin takaisin, ja Soto itse kuoli. Ranskalaiset Louis Joliet ja Jacques Marquette meloivat vuonna 1673 Mississippiä alas Arkansasjoen korkeudelle asti. Vuonna 1682 Robert Cavelier de La Salle tavoitti suiston, julisti koko jokilaakson kuuluvan Ranskalle ja antoi sille nimen Louisiana kuningas Ludvig XIV:n (ranskaksi Louis) mukaan. Joen eteläosa joutui espanjalaisille 1769, ja koko Louisiana myytiin Yhdysvalloille 1803. Yhdysvaltalaiset alkoivat etsiä joen alkulähdettä, jonka he löysivät Itascajärvestä 1832.^[9]

Mississippin ensimmäinen höyrylaiva New Orleans teki neitsytmatkansa 1811. Seuraavien vuosikymmenten aikana joelle tuli tuhansia rahtilaivoja. Rahdin kuljettaminen Cincinnatista itärannikolle oli Mississippin ja meren kautta halvempaa kuin rahdata se Appalakkien yli. Jokilaivaliikenteen myötä joen varrelle kasvoi monia vauraita kaupunkeja. Yhdysvaltain sisällissodassa Mississippillä oli tärkeä taloudellinen ja strateginen merkitys. Rautateiden tulon myötä jokiliikenteen merkitys väheni 1800-luvun lopulla. Joen rahtiliikenne alkoi jälleen kasvaa ensimmäisen maailmansodan aikana.^[9]

Mississippiä pitkin kuljetetaan nykyisin esimerkiksi raakaöljyä ja sen johdannaisia, hiiltä ja koksia, rautaa ja terästä, kemikaaleja, hiekkaa, soraa ja rikkiä.^[9] Joki on tehokkain itäisten Yhdysvaltojen ja Aasian välinen kuljetusreitti, sillä jokikuljetus on halvempaa kuin junakuljetus. Esimerkiksi miljoonia tonneja riisiä kuljetetaan vuosittain proomuilla jokea pitkin ja Panaman kanavan kautta Kiinaan. Proomuliikennettä helpottaa se, että joen alajuoksulla tuhannen kilometrin matkalla ei ole lainkaan patoja. Joen merkityksen kuljetusreittinä odotetaan kasvavan entisestään.^[11]

Joen käyttöä kaupallisena vesireittinä sekä sen huoltoa ja kehitystä valvoo Mississippi River Commission, joka perustettiin 1879. Se valvoo myös tulvantorjuntaa ja penkkojen suojelua.^[9]

Mississippi on hyvin tarkkaan säännelty joki, mutta se on edelleen arvaamaton, ja joskus sen annetaankin tulvia luonnollisesti. Mississippille on rakennettu 29 patoa ja kymmenittäin muita tulvaesteitä, mutta ajoittain suuret tulvat voivat edelleen aiheuttaa suurta vahinkoa.^[2] Vuoden 1927 tulva peitti 70 000 km², ja ainakin 250 ihmistä sai surmansa.^[2] Vuoden 1993 tulva aiheutti suurimmat vahingot Yhdysvaltain historiassa. Taloudellisiksi menetyksiksi arvioitiin 15–20 miljardia dollaria, 50 000 kotia tuhoutui tai vahingoittui, ja 62 ihmistä kuoli.^[12]

Mississippin läntiset sivujoet tulvivat yleisesti ottaen kaikkein epäsäännöllisimmin. Niiden vedenpinta on korkeimmillaan keväällä tai alkukesästä, jolloin vettä on kolme tai neljä kertaa enemmän kuin talvella. Samaan aikaan tulvivat ylä-Mississippi ja sen sivujoet, kun lumet sulavat ja alkukesän sateet tulevat. Ohiojoen tulvahuippu on hiukan aikaisemmin keväällä, yleensä maaliskuussa. Koska Ohiossa virtaa enemmän vettä kuin Mississippissä, joen alajuoksun tulvat ovat enimmäkseen sen aiheuttamia. Tulviin vaikuttavat myös suurten tasankojen kevätsateet, lumien aikainen sulaminen pohjoisessa, ja sateet joen alajuoksulla. Tällöin joki tulvii yli äyräidensä ja saa sivujoet muodostamaan järviä.^[2]

Suurimpia Mississippin varrella sijaitsevia kaupunkeja ovat pohjoisesta etelään Grand Rapids, St. Cloud, Minneapolis/Saint Paul, La Crosse, Dubuque, Clinton, Davenport, Rock Island, Burlington, Quincy, Alton, Saint Louis, Cape Girardeau, Cairo, Memphis, Greenville, Vicksburg, Natchez, Baton Rouge ja New Orleans.^[6]

Mississippiin liittyy hyvin rikas kirjallisuus. Tunnetuin joesta ja sen siipiratasaluksista kirjoittanut oli Mark Twain, joka otti kirjailijanimensäkin veden syvyyttä kuvaavasta ilmaisusta. Mississippin kaupungeissa, etenkin New Orleansissa, ovat kehittyneet monet afroamerikkalaisen musiikin lajit.^[2]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Mississippi (joki) Wikimedia Commonsissa