Polygynia islamissa

Polygynia eli avioliitto, jossa miehellä on useita vaimoja, kuuluu islaminuskoon. Islamilaisen lain eli šarian nojalla miehellä saa olla korkeintaan neljä vaimoa. Melkein kaikissa islamilaisissa maissa moniavioisuutta on kuitenkin rajoitettu maallisella lainsäädännöllä. Se on kokonaan kielletty Tunisiassa ja Turkissa ja tehty käytännössä mahdottomaksi Marokossa.^[1]

Noin kaksi prosenttia maailman väestöstä elää perheessä, jossa vaimoja on enemmän kuin yksi. Yleisintä se on Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, missä 11% väestöstä elää moniavioisessa suhteessa. Tällaiset yhteisöt tunnustavat yleensä islaminuskoa.^[2]

Islamilainen avioliittolainsäädäntö perustuu Jumalaan lakiin, šariaan, jonka tärkeimmät teokset ovat myöhäiskeskiajalta. ^[3] Ahmad ibn an-Naqib al-Misri (1302–1368) vahvistaa teoksessa Reliance of the Traveller, että miehellä on laitonta olla enemmän kuin neljä vaimoa. Hän lisää, että suositeltavaa on tyytyä vain yhteen.^[4]

Vaimojen sallitusta lukumäärästä kerrotaan myös Koraanissa. Koraanin jae 4:3 (An-Nisa) sisältää seuraavan ohjeen Ahsen-Bören islamilaisena suomennoksena:

Jos pelkäätte, ett'ette voi menetellä oikeudenmukaisesti orpoja kohtaan, naikaa silloin ne naispuoliset (orpojen joukosta), joista pidätte, kaksi, kolme tai neljä, mutta jos pelkäätte, ett' ette voisi olla tasapuolisia noin useata kohtaan, niin naikaa vain yksi ainoa heistä tai niistä orjattarista, joita omistatte. Tämä on mukavin tapa välttää vääryyttä.^[5][6]

Jumalan lähettiläällä kerrotaan olleen laskutavan mukaan 13–16 vaimoa, mikä ylitti Koraanin antaman neljän vaimon ylärajan. Profeetta oli kuitenkin saanut ilmoituksen, jossa hän sai erivapauden vaimojen määrään. Ilmoitus on kirjattuna Koraanin jakeeseen 33:50 ja kuuluu:

"Profeetta, Me olemme totisesti vahvistanut sinun laillisiksi vaimoiksesi kaikki ne, joille olet myöntänyt lesken osuudet, sekä ne, jotka omistat Jumalan antamina orjattarina sotasaaliista, sekä setäsi tyttäret ja isäsi sisaren tyttäret, myöskin enosi tyttäret ja äitisi sisarten tyttäret, jotka kanssani pakenivat vainottuina uskonnon vuoksi; samoin on laillinen vaimosi sellainen uskovainen nainen, joka pyrkii avioliittoon kanssasi, mikäli suostut naimaan hänet. Nämä säädökset ovat nimenomaan sinua, mutta eivät muita uskovaisia varten; me tiedämme hyvin, mitä olemme heille säätänyt vaimoista ja orjattarista. Älköön siis mikään parjaus sinuun koskeko; Jumala on anteeksiantava, laupias.^[7]

Koraanin ohjeella (4:3) on esikuva juutalaisuudessa, missä avioliitto oli sosiaalipoliittinen keino huolehtia orvoista ja leskistä. Vanha Testamentti kehottaa: "hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa" (Jesaja 1:17). Ehtona useamman vaimon ottamiselle oli kaikkien vaimojen tasapuolinen kohtelu: "Jos hän ottaa itselleen toisen vaimon, niin älköön vähentäkö ensimmäiseltä tämän ravintoa, vaatetusta ja aviollista oikeutta" (2. Moos 21: 10). Myös Koraani yhdistää monivaimoisuuden orpojen kohteluun.^[8]

Jaakko Hämeen-Anttilan mukaan Koraanin tekstiä on tulkittu väärin, kun katsotaan, että se antaisi yleispätevän ohjeen vaimojen määrästä. Teksti käsittelee ainoastaan tilannetta, jossa mietitään, mitä tehdä naispuolisille orvoille. Lisäksi annetut luvut ovat esimerkkejä, eivät yläraja.^[9][10][11] Seemiläisissä kielissä "neljä" tarkoittaa myös samaa kuin "paljon".^[12] Sharialain ohjeet eivät kuitenkaan tule suoraan Raamatusta, vaan lainoppineiden vahvistamista tulkinnoista.

Professori Mona Siddiquin esittämän tulkinnan mukaan moniavioisuus sallittiin ehdollisesti, koska profeetta Muhammadin käymässä Uhudin taistelussa yhteisöön oli jäänyt orpoja ja leskiä, jotka tarvitsisivat suojelua.^[13] Ibn Hisham kertoo, että Uhudissa kaatuneita muslimeita oli kuusikymmentä viisi.^[14] Uhudin taistelun historiallisuus on epävarma, sillä sitä koskevat aikalaislähteet puuttuvat.

• Akar, Sylvia & Tiilikainen, Marja: Katsaus islamilaiseen maailmaan: Naiset, perhe ja seksuaaliterveys. (Toimittanut Laura Lipsanen. Väestötietosarja 20) Helsinki: Väestöliitto, 2009. ISBN 978-952-226-044-4 Teoksen verkkoversio (PDF).
• Al-Misri, Ahmad ibn an-Naqib: Reliance of the Traveller and Tools of the Worshipper. Teoksessa: Reliance of the Traveller. Revised Edition. The Classic Manual of Islamic Sacred Law "Umdat al-Salik" by Ahmad ibn Naqib al-Misri (d. 769/1368) In Arabic with Facing English Text, Commentary and Appendices Edited and Translated by Nuh Ha Mim Keller, s. 47-648. Beltsville, Maryland: amana publications, 2017 (alkuteos n. 1368). ISBN 0-915957-72-8 Teoksen verkkoversio. (englanniksi) (arabiaksi)
• Conrad, Lawrence I.: Abraha and Muḥammad: Some Observations Apropos of Chronology and Literary "topoi" in the Early Arabic Historical Tradition. Bulletin of the School of Oriental and African Studies, University of London, 1987, 50. vsk, nro 2, s. 225-240. Artikkelin verkkoversio.
• Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin käsikirja. Helsinki: Otava, 2004. ISBN 951-1-18669-8
• Hämeen-Anttila, Jaakko: Koraanin selitysteos. Helsinki: Basam Books, 2008. ISBN 952-9842-15-5
• Ibn Hisham: Profeetta Muhammadin elämäkerta. Helsinki: Basam Books, 1999. ISBN 952-9842-27-9
• Koraani - opastus ja johdatus pahan hylkäämiseen ja hyvän valitsemiseen. Z.I. Ahsen Böre, 1942. Teoksen verkkoversio.
• Schacht, Joseph: An Introduction to Islamic Law. Clarendon Press, 1982. ISBN 978-0-19-825473-7 (englanniksi)
• Siddiqui, Mona: Kuinka Koraania luetaan. ((How to read the Qur’an, 2007.) Suomentanut Petri Stenman) Helsinki: Like, 2007. ISBN 978-952-471-984-1
• Öhrnberg, Kaj: Aleksandrian kirjasto ja arabit. Tieteessä tapahtuu, 5, 2001. Artikkelin verkkoversio.