Outokumpu (yritys)

Outokumpu Oyj
Yritysmuoto	julkinen osakeyhtiö
Osake	OMXH: OUT1V
ISIN	FI0009002422
Perustettu	1914
Toimitusjohtaja	Heikki Malinen[1]
Puheenjohtaja	Kari Jordan[1]
Avainhenkilöt	Heinz Jörg Fuhrmann Päivi Luostarinen Jyrki Mäki-Kala Petter Söderström Pierre Vareille Julia Woodhouse Kati ter Horst
Kotipaikka	Salmisaarenranta 11 Helsinki, Suomi[1]
Toimiala	metalliteollisuus
Tuotteet	ruostumaton teräs
Liikevaihto	7 709 milj. € (2021)[2]
Liikevoitto	705 milj. € (2021)[2]
Tilikauden tulos	553 milj. € (2021)[2]
Henkilöstö	9 395 (31.12.2021)[2]
Kotisivu	www.outokumpu.com
Infobox OKVirheellinen NIMI-arvo

Outokumpu Oyj on suomalainen metalliteollisuuden yritys, joka toimii 30 maassa. Nykyistä yhtiötä edeltävä toiminta alkoi vuonna 1910 Outokummun kaupungista, silloisesta Kuusjärven pitäjästä, josta löytyi kuparimalmia. Malmikentän syntymäpäivänä pidetään 16. maaliskuuta 1910, jolloin saatiin ensimmäiset kairausnäytteet. Sen pohjalle syntyi kuparimalmia tuottava Outokummun kaivos. Outokummusta tuli valtionyhtiö, kun Suomen valtio osti Outokummun kaivosyhtiön koko osakekannan viipurilaiselta Hackmanin kauppahuoneelta.^[3] 1940-luvun lopulla Outokumpu oli Euroopan suurin kuparintuottaja^[4], mutta yhtiö luopui kuparista kokonaan vuosituhannen vaihteen jälkeen. Nykyään Outokumpu omistaa Kemin kromikaivoksen, Tornion terästehtaan ja ferrokromisulaton sekä useita tuotantolaitoksia Suomen ulkopuolella.

Outokummun nykyinen pääliiketoiminta-alue on ruostumaton teräs (Stainless Steel), joka jakautuu kolmeen liiketoiminta-alueeseen: Europe (Eurooppa, Lähi-itä, Afrikka, Aasia ja Tyynenmeren alue), Americas ja Long Products. Yhtiön merkittävimmät eurooppalaiset kilpailijat ruostumattoman teräksen valmistajina olivat vuoteen 2012 sitä suuremmat saksalainen yritys Inoxum/ThyssenKrupp, espanjalais-ranskalais-luxemburgilainen Aperam/ArcelorMittal ja espanjalainen Acerinox. Vuoden 2012 lopulla Outokumpu osti Inoxumin, ja siitä tuli alan suurin toimija Euroopassa, ellei peräti koko maailmassa.

Outokumpu Oyj on Fennovoimaa suomalaisittain omistavan Voimaosakeyhtiö SF:n osakas.^[5]

Vuonna 2017 Outokumpu oli liikevaihdolla mitattuna Suomen 13:nneksi suurin yritys.^[6]

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Vuoteen 1914 mennessä oli perustettu yhteisyritys Outokumpu Kopparverk, jossa omistajina olivat viipurilainen kauppahuone Hackman & Co ja Suomen valtio.^[7] Yhtiön johtoon kuuluivat tällöin vanha kauppaneuvos Wilhelm Hackman ja senaattori Paul Kraatz. Teknologiaksi eli kuparinerotusmenetelmäksi saatiin norjalaisyrityksen elektrolyyttinen metodi. Erinäisten vaikeuksien jälkeen päädyttiin siihen, että yritys vuokrattiin norjalaiselle Hybinette-yhtiölle elokuussa 1917. Tätä aikaa kesti kaikkiaan kolme vuotta.

Vuokrayhtiö ostettiin kaivoksenomistajille eli Suomen valtiolle ja Hackmanille tammikuussa 1921. Toimitusjohtajaksi valittiin filosofian tohtori Eero Mäkinen. Lopullinen ratkaisu valtiollisesta kaivosyhtiöstä toteutui joulukuussa 1924, kun valtio lunasti Hackmanin osuuden kaivoksesta. Näin syntyi valtion liikelaitos Outokummun kaivos. Tämänkin jälkeen käytiin useamman vuoden ajan yrityksen kehittämissuunnasta taistelua toimitusjohtajan ja johtokunnan välillä, joka lopulta päättyi Mäkisen haluamalla tavalla. Rakennettiin muun muassa rikastamo ja vanha kuparitehdas suljettiin, vaikka lamavuodet koettelivatkin yrityksen kannattavuutta. Yritys työllisti tuolloin noin 400 henkeä.

Outokummun kaivos toimi 1930-luvun alkuun valtion liikelaitoksena, mutta osakeyhtiömuotoinen toiminta nähtiin tavoiteltavana johtuen yrityksen kehitystarpeista. Eduskunnassa käydyn tiukan keskustelun ja äänestysten jälkeen joulukuussa 1931 osakeyhtiömuotoinen malli sai hyväksyntänsä – uusi Outokumpu Oy aloitti toimintansa 1. kesäkuuta 1932 määräyksellä vähintään 75 % valtio-omistuksesta. Yrityksen asema maailman kuparimarkkinoilla oli tällöin vielä vaatimaton. Euroopan markkinoilla rooli oli näkyvämpi yhtiön ollessa viiden suurimman kuparikaivostuottajan joukossa.

Imatrankosken voimalaitokselta saatava ja hinnaltaan edullinen energia ratkaisi myös kuparisulaton valmistusmenetelmän sähkömetallurgian eduksi. Imatralle rakennettiin näin kupari- ja rikkidioksiditehtaat, jotka saatiin käyntiin vuoden 1936 aikana. Näin Outokummun malmi voitiin nyt jalostaa raakakupariksi. Lisäksi jalostusprosessissa syntyi sivutuotteita, muun muassa rikkikiisua, joiden käyttöä suosivat muun muassa selluloosateollisuuden uudet tekniikat.

Suomen taloudellisen puolustusvalmiuden nostaminen 1930-luvun lopulla toi esille kotimaisen metallitehtaan perustamistarpeen. Päätös tehtaasta tehtiin kesäkuussa 1938, ja sijoituspaikaksi tuli Pori. Tehtaan rakennustyöt sattuivat käynnistyvän suursodan kynnykselle. Tehdas valmistui välirauhan aikana eli syksyllä 1940. Raakakuparin jatkojalostusta eli raffinointia varten valmistui Poriin kuparielektrolyysitehdas keväällä 1941. Näin Suomesta tuli kuparin ja messingin suhteen omavarainen. Sota-aika leimasi myös Outokummun investointeja, sillä Suomen silloinen hallitus vaati nikkelintuotantoa. Petsamon ja Nivalan kaivokset olivat Poriin perustetulle nikkelitehtaalle raaka-ainelähteenä. Tuotanto pääsi käyntiin alkuvuodesta 1942. Sota-ajan Outokumpu Oy:lle leimaa antavana oli Saksan kanssa käytävän kaupan laajuus ja kuparin laajamittainen käyttö sotilaallisiin tarkoituksiin, joka vuonna 1944 oli jo 75 %. Kaivoksia oli avattu myös lisää: Makolan nikkelikaivos Nivalaan ja Ylöjärven kuparikaivos. Työntekijämääräkin oli kasvanut merkittävästi eli lähes 3 000:een, joista n. 1 300 oli jalostuspuolella.

Sotilaallinen tilanne Kannaksen rintamalla muodostui kesä-heinäkuussa 1944 vaikeaksi. Sotataloudelle tärkeän kuparisulaton siirto Imatralta tuli nyt välttämättömäksi. Uudeksi sijoituspaikaksi tuli Satakunnassa Kokemäenjoen varrella sijaitseva Harjavalta. Ensimmäiset tuotteet saatiin ulos tammikuussa 1945 – siirto oli siis onnistunut.

Sodanjälkeistä aikaa leimasivat sotakorvaukset. Outokumpu Oy:n tuotteet olivat siinä merkittävässä osassa. Etenkin ensimmäisten korvausvuosien 1945–1947 suuret kaapelitoimitukset edellyttivät Outokummulta suuria jalostuspanostuksia. Kuparituotannosta meni näin 1945 90 %, 1946 43 %, 1947 44 % ja vielä 1948 37 % sotakorvauksiin. Sen jälkeen korvausten osuus laski alle 20 %. Nikkelin tarve laski nopeasti sodan jälkeen. Niinpä Outokumpu lopetti nikkelituotannon 1946. Sitä tosin tuli kuparituotannon ohessa pieniä määriä.

Sähkön saannin vaikeutuminen ja hinnan kohoaminen sodan jälkeen vauhditti energiaa säästävän sulatusmenetelmän eli liekkisulatuksen kehittämistä. Keskeisimmät henkilöt menetelmän kehityksessä olivat Porin metallurgisen osaston päällikkö, diplomi-insinööri Petri Bryk ja Harjavallan tehtaan isännöitsijä, yli-insinööri John Ryselin. Kolmantena tutkijaryhmän jäsenenä voi pitää vuorineuvos Eero Mäkistä, joka teki päätöksen menetelmän kehittämisestä. Koesulatto tehtiin Harjavaltaan 1947. Kyseessä on sanottu olleen 1900-luvun huomattavimpia keksintöjä kuparimetallurgian alalla – menetelmä patentoitiin useissa maissa muun muassa Norjassa, Kanadassa ja Yhdysvalloissa. Tämän pohjalta rakennettiin Harjavallan sulatto vuoteen 1949 mennessä. Tässä yhteydessä päämetallurgi Petri Bryk nostettiin yrityksen johtokuntaan.

Sodan jälkeinen hintasäännöstely ja toisaalta voimakas inflaatio vaikuttivat Outokumpu Oy:n kannattavuuteen. Tuotteiden hintoja ei siis voinut korottaa, mutta monet kustannustekijät nousivat voimakkaasti inflaation seurauksena. Omistussuhteisiinkin tuli sodan jälkeen muutoksia. Valtiojohtoinen Kansaneläkelaitos Kela oli halukas tulemaan omistajaksi. Sen mukaan valtio ja Kela omistaisivat yhteensä 75 % yhtiön osakkeista. Omistusjärjestelyt toteutuivat vuoteen 1951 mennessä Kelan merkitessä uutta osakepääomaa niin, että omistussuhteet vakiintuivat: valtio n. 51 % ja Kela n. 49 %.

Outokumpu Oy oli 1950-alkuun tultaessa noussut eurooppalaisittain merkittäväksi kaivosyritykseksi. Näihin aikoihin tapahtui korkeimmassa johdossa sukupolven vaihdos, kun pitkäaikainen toimitusjohtaja, vuorineuvos Eero Mäkinen kuoli äkillisen sairauden murtamana lokakuussa 1953. Toimitusjohtajaksi valittiin 40-vuotias päämetallurgi Petri Bryk.

1950-luvun lopulta aina 1970-luvulle avattiin useita kaivoksia ja tuotantotekniikka kehittyi. Yrityksen kaivostoiminnan kokoa kuvaa hyvin se, että 1970-luvulla louhittiin vuosittain yhtä paljon kuin 1913–1944 yhteensä. Tuotannon noustessa ja uusien kaivosten käynnistyessä menetti vanha pääkaivos Outokummussa vähitellen merkitystään. Vuonna 1973 Keretin kaivoksen osuus oli enää 8 %. Alueella oleva uusi Vuonoksen nikkeli-kuparikaivos nosti louhintaosuuden 27 %:iin. Muita uusia kaivoksia olivat 1954 tuotannon aloittanut Vihannin sinkkikaivos. 1959 avattu Kotalahden nikkelikaivos, 1962 käynnistynyt Pyhäsalmen kuparia, sinkkiä ja rikkiä tuottava kaivos, 1967 käynnistynyt Kemin Elijärven kromikaivos ja 1970 käynnistynyt Nivalan Hituran nikkelikaivos. Lisäksi oli joukko pienempiä kaivoksia. Tultaessa 1970-luvulle ei enää löytynyt suuria malmiesiintymiä. Toisaalta Outokummulla oli merkittävä joukko kaivoksia, jotka toimittivat jalostettavaksi muuta kuin kuparimalmia. Outokumpu muuttui kuparinjalostajasta monimetalliyhiöksi. Kokonaislaskutuksesta kupari oli ollut 1953 77 %, 1973 vielä 57 % pudoten 1978 26 %:iin ja edelleen 1982 22 %:iin. 1960-luvun lopulla Outokumpu Oy:n 8 700 työpaikasta suurin osa eli n. 60 % oli metallurgisissa laitoksissa. Vuonna 1982 metallurginen teollisuus työllisti 5 500 ja kaivokset vain n. 2 400 henkilöä.

Tärkeäksi liiketoimintamuodoksi 1970-luvulla muodostuneen teknillisen viennin juuret ovat liekkisulatusmenetelmän tuotteistuksessa – ensin omaan Harjavallan sulattoon ja sitten laajemmin maailmalle. Ensimmäinen ulkomainen tämän tyypin kauppasopimus tehtiin japanilaiselle teollisuusyritykselle Furukawalle^[8] niin, että heidän kupariliekkisulattonsa käynnistyi 1956. Kupariteollisuuden konservatiivisuus tosin viivytti toiminnan laajenemista. Omissa yksiköissä menetelmän käyttöä laajennettiin muiden metallien jalostuksessa. Vasta 1960-luvun lopulla toiminta sai vauhtia laajeten myös muun osaamisen myyntiin. Merkittävin erillinen kauppa oli vuonna 1974 Neuvostoliiton kanssa solmittu sopimus Norilskin nikkeli- ja kuparisulatosta, joka toteutettiin 1970-luvun loppupuolella.

Rikkihappotuotanto oli jo ennen sotia käynnistetty kuparijalostuksen rinnalla Imatralla. Kuparisulaton siirron jälkeen 1944 rikkihappotuotanto siirrettiin Harjavaltaan toiselle valtiolliselle yhtiölle, Rikkihappo- ja superfosfaattitehtaat Oy:lle, joka aikanaan sai nasevamman nimen Kemira. Outokummun oli otettava rikin käsittelyyn kantaa Pyhäsalmen malmin löytymisen myötä 1958, koska malmi sisälsi peräti 40 % rikkiä ja yli 30 % rautaa. Tätä varten Kokkolan Ykspihlajan alueelle perustettiin metallurginen 1962. Rikkitehtaan tuotanto sai Suomen markkinoista 70–80 % ja vienti muun muassa Ruotsiin kasvoi. Öljykriisin mukana rikkitehdas ajautui kannattavuusongelmiin. Koska markkinat olivat pääosin kotimaassa ja samanaikaisesti Neste Oy:n öljyjalostuksen sivutuotteena syntyvän rikin tuotanto oli kasvamassa, päädyttiin rikkitehtaan alasajoon kevään 1977 kuluessa.

Outokummun pääkaivoksen Keretin tuottaman koboltin jatkojalostus päätettiin tehdä omin voimin. Siihen asti sen oli tehnyt Vuoksenniska Oy Imatralla. Tehtaan sijoituspaikaksi valittiin Kokkolan Ykspihlajan teollisuusalue. Tuotantoon päästiin 1968. Vuonna 1982 tehdas oli maailman neljänneksi suurin tuottaja 6–7 % osuudellaan.

Sinkin tuotanto kasvoi 1950-luvulla. Etenkin Vihannin kaivoksen avaaminen nosti sinkkirikasteen määrää, jota alkuun vietiin sellaisenaan maailmanmarkkinoille. Sinkkitehdas rakennettiin Kokkolan Ykspihlajan teollisuusalueelle rikki- ja kobolttitehtaiden naapuriksi. Tuotanto pääsi käyntiin vuoden 1969 lopulla ja sitä laajennettiin 1974. Outokumpu nousi tällöin maailman kymmenen suurimman sinkkituottajan joukkoon.

Outokumpu Oy:n Kokkolan tehtaat oli rikkitehtaan sulkemisen jälkeenkin tärkeä tuotantolaitos. Vuonna 1982 se tuotti 24 % liikevaihdosta työllsitäen 1 600 henkilöä. Tärkein tuote oli sinkki.

Porin Metallitehdas sai vuonna 1960 nimen Outokumpu Oy:n Porin tehtaat. Kotalahden nikkelimalmin löytyminen teki nikkelijalostuksen jälleen ajankohtaiseksi. Jalostus toteutettiin Harjavallassa kuparijalostuksen rinnalla. Tuotanto alkoi vuoden 1959 lopulla. Parhaimmillaan 1960-luvun alkuvuosina yli 2 000 henkeä työllistänyt Porin kuparin- ja nikkelin jalostusykkö oli yhtiön suurin toimipaikka. 1950-luvulla päätuotteena olleet kuparilankaharkot menettivät asemansa tultaessa 1960-luvulle, jolloin kupariputkista tuli merkittävin tuote. Valssaamo uudistettiin vuonna 1967. Vuoden 1969 lopulla käynnistettiin lankatehdas. 1980-luvun alussa Porin tehtaan osuus liikevaihdosta oli 32 % ja työntekijöitä lähes 2 000.

Keminmaan Elijärven kromimalmiesiintymän löytyminen avasi Outokummulle uusia mahdollisuuksia. Päätös kromimalmin metallurgisesta jalostuksesta kotimaassa omin voimin tehtiin keväällä 1965. Ferrokromitehtaan sijoituspaikaksi tuli Tornion Röyttän merenranta-alue, vaikka tarkastelussa oli ollut muitakin vaihtoehtoja, kuten Kokkolan Ykspihlaja ja Kemin Ajos. Kyseessä oli myös kehitysaluepoliittinen ratkaisu. Vuoden 1970 aikana saatiin tuotanto käyntiin, ja tuotteita olivat kromipelletit ja 52-prosenttinen ferrokromi lähinnä Länsi-Euroopan erikoisterästeollisuudelle. Tultaessa 1980-luvulle ferrokromitehdas työllisti n. 350 henkeä.

Selvitys ruostumattoman eli jaloteräksen valmistamisesta käynnistyi 1960-luvun alussa, kun todettiin, että yrityksellä on teräksen valmistamiseen tarvittavaa kromia ja nikkeliä. Tilannetta hankaloitti kilpailu Outokummun ja Rautaruukin välillä. Vuoden 1970 lopulla päästiin sopimukseen, jonka mukaan Outokummulle jäivät alle 4,75 millimetrin kuuma- ja kylmävalssattujen levyjen valmistus ja Rautaruukille paksummat. Outokumpu Oy ajatteli alun perin perustaa tehtaan Poriin. Sijoituspaikasta tuli kuitenkin poliittinen kysymys, ja Suomen hallituksen rahoituksella lopulta päätettiin sijoittaa tehdas Tornion Röyttään. Tilanne oli niin traumaattinen, että toimitusjohtaja – vuodesta 1969 pääjohtaja, vuorineuvos Bryk – pyysi terveydellisiin syihin vedoten eroa, joka astui voimaan 31. heinäkuuta 1972. Seuraajaksi valittiin yrityksen sisältä teknisen suunnittelun päällikkö 43-vuotias diplomi-insinööri Kauko Kaasila.

Valtion tukipaketti Tornion tehtaalle käsiteltiin eduskunnassa 15. kesäkuuta 1973. Tehdas valmistui vuoden 1976 lopulla työllistäen noin 550 henkeä.

2000-luvulle tultaessa Outokumpu Oyj oli luopunut kaikista kaivoksistaan lukuun ottamatta Keminmaahan 1960-luvun alussa perustettua Kemin kromikaivosta (Elijärven kaivos) ja Nivalassa sijaitsevaa Hituran nikkelikaivosta. Kemin kromikaivos toimi avolouhoksena vuosituhannen vaihteeseen asti, jonka jälkeen se aloitti maanalaisen louhinnan. Hituran kaivoksen toiminta on ollut useamman kerran keskeytyksissä, mutta se käynnistettiin uudestaan joulukuussa 1999. Helmikuussa 2007 Outokumpu ilmoitti myyvänsä Hituran kaivoksen kanadalaiselle Belvedere-yhtiölle.

Outokummun ruostumattoman teräksen valmistus yhdistettiin vuonna 2000 Avesta Sheffield -yhtiön kanssa AvestaPolarit -nimiseksi yhtiöksi. Outokumpu ilmoitti tuolloin jäävänsä vähemmistöosakkaaksi tähän yhtiöön. Vuonna 2003 Outokumpu osti takaisin Avesta Sheffieldin osuuden AvestaPolaritista ja ilmoitti luopuvansa asteittain värimetallurgiasta. Samana vuonna 8. syyskuuta Outokumpu myi Harjavallan kuparisulattonsa, Kokkolan sinkkisulattonsa ja Porin tehtaiden kuparielektrolyysiyksikkönsä ruotsalaiselle Boliden AB:lle. Kaupan myötä 2 200 työntekijää siirtyi Bolidenin palvelukseen. Outokumpu sai kaupassa 49 % omistuksen Bolidenista,^[9] mutta myi koko osuutensa vuonna 2005.

Huhtikuussa 2005 Outokumpu myi kuparituotetoimialansa (Outokumpu Copper Products Oy:n) pääomasijoitusyhtiö Nordic Capitalille. Myydyn yhtiön nimi muutettiin toukokuussa 2006 Luvata Oy:ksi. Kupariputkia valmistava Outokumpu Copper Tube and Brass -divisioona ei sisältynyt kauppaan.

Outokummun yhden liiketoiminta-alueen muodosti aikaisemmin sen kokonaan omistama tytäryhtiö Outokumpu Technology Oyj. Lokakuussa 2006 Outokumpu myi pääosan tämän yhtiön osakekannasta ulkopuolisille sijoittajille, minkä jälkeen yhtiö listattiin Helsingin pörssiin. Outokummun osuus Outokumpu Technology Oyj:stä oli listauksen jälkeen 12 %. Keväällä 2007 Outokumpu Technology Oyj muutti nimensä Outotec Oyj:ksi.

Huhtikuussa 2008 Outokumpu myi jäljellä olevan kupariputkiliiketoimintansa Cupori Group Oy:lle.^[10]

Vuonna 2012 Outokumpu osti ThyssenKruppin omistaman Inoxumin.^[11]

Tornion tehtaat käsittää Outokummun merkittävimmät tuotantolaitokset, ferrokromisulaton ja terästehtaan, joka valmistaa n. miljoonan tonnin vuosikapasiteetilla valssattuja ruostumattomia teräksiä. Tornion laitokset muodostavat maailman suurimman yhtenäisen ruostumattoman teräksen tuotantoketjun. Terässulaton tuotanto käynnistyi toukokuussa 1976. Tornion tehtaat kuluttavat eniten sähköä Suomessa yksittäisenä tehdaslaitoksena.

Yhtiöllä on ruostumattomia teräksiä valmistavia tehtaita myös, San Luis Potosíssa Meksikossa, Ruotsissa Avestassa, Torshällassa ja Degerforsissa; Saksassa Benrathissa, Dahlerbrückissa, Dillenburgissa ja Krefeldissä; Calvertissa Alabamassa Yhdysvalloissa sekä Isossa-Britanniassa Sheffieldissä.^[12] Ruotsin Degerforsissa on lisäksi karkealevyjen valmistusta. Outokummun organisaatio Avestan tehdas valmistaa useita austeniittisia ja austeniittisferriittisiä, ruostumattomia ja haponkestäviä erikoisteräksiä, jotka se on itse kehittänyt ja tuonut markkinoille.

• Eero Mäkinen, toimitusjohtaja, 1921–1953
• Petri Bryk, toimitusjohtaja, 1953–1972
• Kauko Kaasila, pääjohtaja, 1972–1980
• Pertti Voutilainen, pääjohtaja, 1980–1991
• Jyrki Juusela, toimitusjohtaja, 1992–2004
• Juha Rantanen, toimitusjohtaja, 2005–2011
• Mika Seitovirta, toimitusjohtaja, 2011–2015 ^[13]
• Roeland Baan, toimitusjohtaja, 2016–2020^[14]
• Heikki Malinen, toimitusjohtaja, 2020–^[15]

Outokummun osake noteerataan Helsingin pörssissä. Yhtiön suurin omistaja on Suomen valtio, joka lokakuussa 2021 omistaa 22,03 % osakkeista Solidiumin, Kansaneläkelaitoksen ja Valtion Eläkerahaston kautta.^[16]

• Markku Kuisma: Outokumpu 1910-1985. Outokumpu, 1985. ISBN 951-99682-9-6
• Tuomo Särkikoski: Tiedon liekki. Outokumpu, Tekniikan historian seura, 1999. ISBN 952-9507-06-2
• Tuomo Särkikoski: Outo malmi – jalo teräs. Outokumpu & Tekniikan Historian Seura, 2005. ISBN 952-9507-10-0

• Outokumpu Oyj