Frans Helminen
| Frans Edvard Helminen | |
|---|---|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 6. helmikuuta 1894 Valkeasaari |
| Kuollut | 21. syyskuuta 1957 (63 vuotta) Helsinki |
| Sotilashenkilö | |
| Palvelusmaa(t) |
 Venäjä Ukraina Suomi |
| Palvelusvuodet | 1914–1954 |
| Komentajuudet | 8. rakuunarykmentti, 9. ratsurykmentti, Kenttätykistörykmentti 3, Ilmatorjuntarykmentti, Ilmatorjuntajoukot, Karjalan armeijan ilmatorjunta, Ilmatorjuntatykistö, Ilmavoimat |
| Taistelut ja sodat | ensimmäinen maailmansota, lokakuun vallankumous, Venäjän sisällissota, Ukrainan itsenäisyyssota, talvisota, Jatkosota |
| Sotilasarvo | kenraaliluutnantti |
Frans Edvard Helminen (6. helmikuuta 1894 Valkeasaari[1] – 21. syyskuuta 1957 Helsinki) oli suomalainen kenraaliluutnantti, joka toimi toisen maailmansodan aikana Suomen ilmatorjuntajoukkojen komentajana ja rauhan tultua ilmavoimien komentajana sekä ilmapuolustuksen tarkastajana.
Perhe ja opinnot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Helminen vietti nuoruutensa Viipurissa valmistuen ylioppilaaksi 1912 ja opiskeli kaksi lukuvuotta Helsingin yliopistossa historiallis-kielitieteellisessä osastossa. Hänen vanhempansa olivat liikemies Edvard Helminen ja Ida Emilia Tirkkonen. Helminen vihittiin 1927 Kerttu Ilmolan kanssa. Helmisellä oli kaksi lasta, Matti (s. 1918, poikapuoli) ja Rauli (s. 1933), joka oli ilmatorjuntatehtävissäkin toiminut kenraalimajuri.
Sotilasura Venäjällä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ensimmäisen maailmansodan puhjettua Helminen siirtyi sotilasuralle rakuunaupseerina keisarillisen Venäjän armeijassa. Hän valmistui Nikolain ratsuväenkoulusta 1915 ja osallistui ensimmäiseen maailmansotaan 8. rakuunarykmentissä nuorempana upseerina ja komppanianpäällikkönä 1915–1917. Venäjän vallankumouksen jälkeen hän taisteli Ukrainan valtion armeijan 9. ratsurykmentissä kommunistien joukkoja vastaan 28. marraskuuta 1917 – 1. tammikuuta 1919. Hän ei täten osallistunut Suomen sisällissotaan, vaan palasi kotimaahan vasta keväällä 1919.
Sotilasura Suomessa 1920–1930-luvuilla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Helminen määrättiin luutnanttina 5. huhtikuuta 1919 vakinaiseen palvelukseen Suomen armeijaan ensiksi Raskaaseen Tykistörykmenttiin 1919–1920 ja tämän jälkeen patterin päälliköksi ja myöhemmin patteriston komentajaksi kenttätykistörykmentti 3:een 1921–1927. Sotakorkeakoulun Helminen suoritti kurssinsa priimuksena 1927–1929 perehtyen ilmatorjuntaan ja sai yleisesikuntaupseerin arvon 1930. Seuraavaksi hän opetti tykistötaktiikkaa Sotakorkeakoulussa 1929–1932 sekä 1933–1934. KTR 3:ssa hän toimi komentajan sijaisena 1932–1933 ja komentajana 1934–1937. Tämän jälkeen hän siirtyi ilmatorjuntarykmentin komentajaksi 1937–1938. Vuodesta 1939 alkaen hän toimi Ilmavoimien esikunnassa ilmatorjuntajoukkojen tarkastajana.
Talvi- ja jatkosota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Talvisodassa Helminen toimi ilmatorjuntajoukkojen komentajana Ilmavoimien esikunnassa ja välirauhan aikana Ilmatorjuntaprikaatin komentajana. Jatkosodan hyökkäysvaiheessa hän oli Karjalan armeijan ilmatorjuntakomentajana. Vuosina 1942–1944 hän toimi ilmatorjuntakomentajana Ilmavoimien esikunnassa. Sodan aikana hän teki yhteistyötä ennestään 1920-luvulta tutun esimiehensä, Ilmavoimien komentajan kenraalimajuri Jarl Lundqvistin kanssa.
Sotien jälkeinen aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sodan jälkeen Helminen nimitettiin Ilmatorjuntatykistön komentajaksi 1. tammikuuta 1945. Hänestä tuli 30. kesäkuuta 1945 Ilmavoimien komentajan sijainen. Heinäkuusta 1946 vuoteen marraskuuhun 1952 asti Helminen oli Ilmavoimien komentajana. Uransa päätteeksi hän toimi Pääesikunnassa ilmapuolustuksen tarkastajana 1952–1954.
Ilmavoimien komentajana Helminen osallistui vuosien 1946–1947 Pariisin rauhankonferenssiin, jolloin hänen viransijaisenaan toimi eversti Richard Lorentz. Helmisen komentajavuodet osuivat ilmavoimien vaikeimpaan rauhanaikaiseen aikaan. Pariisin rauhansopimuksen rajoitusten ohella sotienjälkeisiä ilmavoimia rasittivat niin kalusto- kuin koulutusongelmatkin. Helmisen ponnisteluista huolimatta ilmavoimien tilanne huononi hänen komentajakautensa ajan, saavuttaen aallonpohjansa vuoteen 1951 mennessä. Helmisen siirto osaltaan liittyi puolustushaarojen uudelleenjärjestelyyn, jossa ilmatorjuntatykistö liitettiin jälleen maavoimiin.
Helminen oli ainoa ensimmäisen maailmansodan aikana Venäjän armeijaan ilman aiempaa sotilaskoulutusta värväytyneistä suomalaisista vapaaehtoisista, joka yleni itsenäisen Suomen puolustusvoimissa kenraalikuntaan asti.[2]
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
|
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Urho Myllyniemi: Helminen, Frans (1894 - 1957) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 8.6.2004. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
- https://runeberg.org/kuka/1954/0205.html
- http://www.puolustusvoimat.fi/wcm/0cd08f0040327825b0c4f455b8694afa/Frans_Edvard_Helminen.pdf?MOD=AJPERES (Arkistoitu – Internet Archive)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ L. Arvi P. Poijärvi, Ilmari Havu, Mauno Jääskeläinen (toim.): Kuka kukin on (Aikalaiskirja). Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 1950, s. 181-182. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1949.
- ↑ Tuomas Hoppu: Historian unohtamat: Suomalaiset vapaaehtoiset Venäjän armeijassa 1. maailmansodassa 1914–1918, s. 310. Bibliotheca Historica 100. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2005.
|
John-Allan Hügerth  | Carl Seber  | Torsten Aminoff | Sixtus Hjelmman | Arne Somersalo | Väinö Vuori | Jarl LundqvistIlmavoimien komentajat (1937–) Jarl Lundqvist | Frans Helminen | Reino Artola | Olavi Seeve | Reino Turkki | Eero Salmela | Rauno Meriö | Pertti Jokinen | Heikki Nikunen | Matti Ahola | Jouni Pystynen | Heikki Lyytinen | Jarmo Lindberg | Lauri Puranen | Kim Jäämeri | Sampo Eskelinen | Pasi Jokinen | Juha-Pekka Keränen |
|
