Erich Apel

Erich Apel (3. lokakuuta 1917 Judenbach, Thüringen – 3. joulukuuta 1965 Berliini) oli taloustieteiden tohtori ja DDR:n taloudellisen suunnittelukomission johtaja vuosina 1963–1965. Hän oli varapääministerinä vuosina 1953–1958.^[1]

Vuosina 1935–1937 Apel työskenteli konesuunnitteluinsinöörinä posliinitehtaassa Neuhausissa, (Neuhaus am Rennweg), minkä jälkeen hän opiskeli koneinsinööriksi Ilmenaussa 1937–1939. Toisen maailmansodan aikana Apel osallistui rakettiaseiden suunnittelija Wernher von Braunin ohjusaseiden kehittämistyöhön Peenemündessa.

Vuosina 1946–1952 Apel työskenteli Neuvostoliiton rakettitekniikan kehittämistyössä ja vuonna 1952 konerakennusministeriön liiketoiminnan johtajana.

Vuonna 1953 Apel valittiin pääministerin sijaiseksi ja vuonna 1954 Saksan yhdistyneen sosialistisen puolueen SED:n ehdokkaaksi^selvennä. Vuonna 1958 Apel nimitettiin SED:n keskuskomitean jäseneksi ja DDR:n kansankamarin edustajaksi.

DDR:n suunnittelukomission johtajana Apel oli toteuttamassa professori Jevsei Libermanin ajatuksia ideologiasta sosialistisesta markkinataloudesta. Hän kehitti Itä-Saksan taloutta voimakkaasti vuosina 1963–1965. Itä-Saksasta tuli korkeimman elintason saavuttanut sosialistinen maa, "talousihme". Apel yhdisti toiminnassaan uuden tietokonetekniikan, saksalaisten suuryhtiöiden edut ja tehokkuuden.

Apel joutui poliittiseen epäsuosioon, kun Neuvostoliiton johtajat epäilivät hänen tarkoitusperiään. Vuonna 1965 Neuvostoliitto ehdotti viisivuotista kauppasopimusta DDR:lle. Neuvostoliiton puoluejohtaja Leonid Brežnev matkusti henkilökohtaisesti Itä-Berliiniin solmiakseen sopimuksen. Kauppasopimus sitoi Itä-Saksan talouden tiukemmin Neuvostoliiton talouteen. Neuvostoliitto hyötyi entistä enemmän uudesta kauppasopimuksesta taloudellisesti. Tämä oli liikaa Apelille, ja kauppasopimuksen allekirjoituspäivänä hän ampui itsensä.^lähde?

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Erich Apel Wikimedia Commonsissa