Muunnesointu

Muunnesointu on tonaalisen musiikin teoriassa sointu, joka sisältää ainakin yhden sävellajiin kuulumattoman sävelen. Muunnesoinnut voidaan jakaa modaalisiin muunnesointuihin ja lainamuunnesointuihin.^[1]

Modaalisessa muunnesoinnussa jokin soinnun sävel on korvattu samalta toonikalta alkavan duuri-, molli- tai modaalisen asteikon sävelellä. Tästä esimerkkinä on mollisävellyksen lopettaminen duurisointuun eli niin sanottu Picardin terssi, esimerkiksi C-duurisointu c-mollissa kulkevan kappaleen loppusointuna. Picardin terssiä käytettiin usein 1700-luvulle saakka, koska duurisointu koettiin mollisointua konsonoivampana.^[2]

Toinen tavallinen modaalinen muunnesointu on napolilainen sekstisointu, jossa esiintyy fryygisestä moodista lainattu, alennettu moodin toinen sävel. Napolilainen sekstisointu (merkitään N⁶) on alennetun II asteen terssikäännös, joka esiintyy tavallisemmin mollissa, joskus myös duurissa. Esimerkiksi c-mollissa siihen kuuluvat alhaalta lukien sävelet f, as ja des.^[2]

Tavallisimpia lainamuunnesointuja ovat välidominantit. Melkein mikä hyvänsä sävellajin sävel voidaan tulkita uudeksi toonikaksi, jonka sävellajista lainataan useimmiten V, joskus myös VII asteen sointu. Esimerkiksi C-duurissa D-duurisointu (sävelet d, fis, a) on dominantti G:lle, C-duurin V asteelle, joten se on välidominantti, joka merkitään lyhenteellä V/V.^[3] Vastaavasti C-duurissa vähennetty septimisointu fis-a-c-es on lainattu g-mollista ja merkitään VII⁷/V.^[4]

Ylinousevat sekstisoinnut eli niin sanotut maantieteelliset soinnut ovat modaalisesti muunnettuja välidominanttisointuja. Ne purkautuvat yleensä V asteen sointuun tai I asteen kvarttisekstisointuun. C-duurissa Italialaisessa soinnussa on sävelet as-c-fis, ranskalaisessa as-c-d-fis, saksalaisessa as-c-es-fis ja englantilaisessa as-c-dis-fis. Kaksi viimeksi mainittua ovat enharmonisesti samanlaisia, mutta englantilainen esiintyy vain duurissa ja purkautuu I asteen kvarttisekstisointuun.^[5]

• Sointu