Antoni Gaudí

Antoni Gaudí
Antoni Gaudí 26-vuotiaana vuonna 1878.
Henkilötiedot
Syntynyt	25. kesäkuuta 1852 Riudoms, Espanja
Kuollut	10. kesäkuuta 1926 (73 vuotta) Barcelona, Espanja
Ammatti	arkkitehti
Muut tiedot
Nimikirjoitus
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Antoni Plàcid Guillem Gaudí i Cornet^[1] (25. kesäkuuta 1852 Riudoms, Espanja – 10. kesäkuuta 1926 Barcelona, Espanja) oli katalonialainen arkkitehti ja katalonialaisen modernismin (jota ei tule sekoittaa myöhempään tyylisuuntaan, kansainväliseen modernismiin) tärkein edustaja. Tyylihistoriallisesti hänet luokitellaan art nouveaun ja orgaanisen arkkitehtuuriin edustajaksi, mutta hän kehitti huomattavan omaperäisen ja jopa surrealistisen arkkitehtonisen muotokielen. Gaudí työskenteli pääasiassa kotikaupungissaan Barcelonassa, missä sijaitsevat hänen tunnetuimmat työnsä, Güellin puisto ja Sagrada Família -kirkko.

Gaudí syntyi Riudomsissa, Tarragonan maakunnassa Reusin lähistöllä. Hänen isänsä Francesc Gaudí i Serra oli kupariseppä, kuten olivat olleet myös hänen isoisänsä ja isoisoisänsä. Hän sairasti lapsesta asti vakavaa reumatismia, jonka aiheuttamien kohtausten vuoksi hän oli ajoittain liikuntakyvytön. On arveltu, että Gaudín sairaus olisi tehnyt hänestä tavanomaista lahjakkaamman luonnon ja ympäristön tarkkailijan, mikä näkyy myöhemmin hänen arkkitehtuurissaan.

Gaudí muutti 17-vuotiaana Barcelonaan opiskelemaan arkkitehtuuria, ja Katalonian pääkaupungista tuli hänen elämänsä kiintopiste. Hän asui ja työskenteli Barcelonassa koko elämänsä, ja vain muutamat hänen suunnittelemistaan rakennuksista sijaitsevat sen ulkopuolella. Gaudí oli katalonialainen nationalisti, joka ihaili kotimaakuntansa historiaa ja kulttuuria. Hän puhui koko elämänsä lähes yksinomaan äidinkieltään katalaania, vaikka se aiheuttikin käytännön vaikeuksista – rakennustyömailla hänen työohjeensa oli usein tulkattava espanjaksi ei-katalonialaisille työmiehille.

Gaudí opiskeli arkkitehtuuria ensin 1869–1874 Barcelonan yliopistossa ja sitten 1873–1877 Escola Tècnica Superior d'Arquitectura -oppilaitoksessa (suom. 'Arkkitehtuurin teknillinen korkeakoulu'). Hänen opiskeluaikanaan arkkitehtuuria hallitsivat kertaustyylit, ja Gaudí viehättyi etenkin uusgotiikasta ja uusmaurilaisuudesta, jotka jäljittelivät keskiajan espanjalaisia rakennustyylejä. Useimmista kollegoistaan poiketen Gaudí ei kuitenkaan pyrkinyt tyylipuhtauteen vaan loi omalaatuisia kokonaisuuksia muokkaamalla ja yhdistelemällä vapaasti eri tyylipiirteitä. Gaudín omaperäisyydestä kertoo kuuluisa anekdootti: suunnitellessaan tutkintoaan varten hautausmaan porttia hän halusi saada piirustukseensa oikean tunnelman, joten hän lisäsi siihen ruumisvaunut ja hautajaissaaton, jotka hän piirsi paljon huolellisemmin kuin itse portin. Gaudí valmistui arkkitehdiksi 1878, ja koulun johtajan kerrotaan sanoneen Gaudín valmistuessa: ”Olemme antaneet todistuksen joko hullulle tai nerolle. Aika näyttää...”.

Jo opiskeluaikanaan Gaudí työskenteli joidenkin tunnettujen arkkitehtien apulaisena, ja hänen ensimmäinen itsenäinen työnsä olivat Barcelonan kaupungille 1878 suunnitellut katulyhdyt. Valmistuttuaan hän perusti oman arkkitehtitoimiston. Opintojensa päättämisvuonna Gaudí myös tutustui Pariisin maailmannäyttelyssä barcelonalaiseen liikemieheen ja taiteentukijaan, Eusebi Güelliin, joka myöhemmin tuli tilaamaan Gaudílta joitakin tämän merkittävimmistä töistä.

Gaudín ensimmäiset merkittävät työt olivat kaksi yksityistaloa, Casa Vicens (1883–1888) Barcelonassa ja Casa El Capricho (1883–1885) Kantabriassa Espanjan pohjoisrannikolla. Nämä rakennukset edustavat Gaudín maurilaista varhaisvaihetta. Casa Vicens, kaakelitehtailija Manuel Vicensin kaupunkitalo, muistuttaa ulkonäöltään itämaista satulinnaa pienine torneineen ja runsaine kaakeli-ornamentteineen. Casa El Caprichossa, varakkaan aatelispoikamiehen pienessä maalaiskartanossa, Gaudí hyödynsi samankaltaisia kaakeliornamentteja, ja hän kruunasi rakennuksen minareettia muistuttavalla tornilla. Gaudí ei kuitenkaan pyrkinyt puhtaaseen maurilaisuuteen vaan sovelsi ja sovitti vaikutteita espanjalaiseen arkkitehtuuriin.

Jo ensimmäisissä töissään Gaudí toteutti improvisoivaa suunnittelutapaa, josta tuli myöhemmin yksi hänen tunnusmerkeistään. Hän ei pannut paperille yksityiskohtaisia rakennuspiirustuksia, vaan ohjasi henkilökohtaisesti rakennustöitä, kehitellen rakennusta pala palalta ideoidensa ja mielikuviensa pohjalta. Casa Vicensin isäntä Manuel Vicens valitti joutuvansa vararikkoon Gaudín päähänpistojen ja rakennustöiden venymisen vuoksi, mutta valmistuessaan rakennus aiheutti Barcelonassa pienen kaakeliarkkitehtuuribuumin, mikä hyödytti suuresti Vicensin kaakelitehdasta.

Casa Vicensin ja Casa El Caprichon ollessa vielä keskeneräisiä Gaudí sai Eusebi Güellilta suuren työtilauksen. Hän sai suunniteltavakseen sekä Güellin kaupunkipalatsin Barcelonan keskustassa että hänen maatilansa porttirakennukset Barcelonan liepeillä. Miljonääri Güell oli vakuuttunut nuoren ja melko tuntemattoman Gaudín kyvyistä ja antoi tämän käyttöön lähes rajattomat taloudelliset voimavarat. Gaudí myös hyödynsi näitä voimavaroja täysimääräisesti, mikä sai Güellin raha-asioiden hoitajan valittamaan: ”Minä täytän Güellin taskut ja Gaudí tyhjentää ne”.

Güellin maatilan porttirakennukset (1884–1887) kuuluvat vielä Gaudín maurilaiseen kauteen. Tilan pääportin, hevostallin ja portinvartijan asunnon käsittävässä kokonaisuudessa toistuvat Casa Vicensin ja Casa El Caprihon tyylipiirteet, kuten minareettimaiset tornit ja kaakelikuviointi. Güellin palatsissa (1886–1888) Gaudí sen sijaan irtautui maurilaisuudesta: palatsin harmaakivinen julkisivu on raskas ja pelkistetty ja muistuttaa italialaista renessanssipalatsia. Pelkistetyn ulkomuodon rikkovat surrealistiset kattorakennelmat sekä abstrakteiksi veistoksiksi muotoillut savupiiput, jotka toistuvat useissa Gaudín myöhemmissä rakennuksissa. Sekä porttirakennuksissa että Güellin palatsissa Gaudín muotokieleen ilmestyvät ensimmäiset art nouveau -elementit.

Güellin palatsi on Gaudín tuotannossa siirtymävaihe. Hän hylkäsi rönsyilevät maurilaiset elementit ja siirtyi kohti pelkistetympää uusgotiikkaa. Gaudín goottilaisvaikutteisista rakennuksista ensimmäinen oli Avilan pyhän Teresian nunnakunnan koulurakennus eli Colegio Teresiano (1888–1889) Barcelonassa. Sitä seurasi kaksi rakennusta Luoteis-Espanjassa: Astorgan piispanpalatsi (1887–1915) sekä liike- ja asuinrakennus Casa de los Botines (1891–1892) Leónin kaupungissa. Hän suunnitteli myös Palma de Mallorcan keskiaikaisen katedraalin restaurointityöt (1903–1914).

Gaudín omalaatuiset arkkitehtoniset ideat, kallis maku ja kiivas luonne aiheuttivat usein hankaluuksia tilaajien kanssa. Astorgan piispanpalatsia rakentaessaan Gaudí joutui useita kertoja muuttamaan suunnitelmiaan tilaajien vaatimuksesta. Lopulta hän erosi suuttuneena tehtävästään palatsin ollessa vielä keskeneräinen, ja muut arkkitehdit rakensivat sen loppuun hänen suunnitelmiensa pohjalta. Palma de Mallorcan katedraalia restauroidessaan Gaudí ajautui törmäyskurssille tuomiokapitulin kanssa, joka piti hänen ajatuksiaan liian radikaaleina, ja työ jäi kesken. Parhaiten Gaudí työskentelikin Eusebi Güellin kaltaisten, erikoisuutta tavoitelleiden tilaajien kanssa, jotka antoivat arkkitehdilleen vapaat kädet ja runsaasti rahaa.

Gaudí ihaili keskiaikaisen gotiikan muotokieltä, osin koska se liittyi Katalonian mahtavuuden aikaan. Hän piti kuitenkin tyyliä rakennusteknisesti puutteellisena. Erityisesti hän inhosi goottilaisia tukikaaria, joita hän kutsui ”kainalosauvoiksi”, ja hän kehitti omia ratkaisujaan välttyäkseen käyttämästä niitä. Colegio Teresianossa Gaudí käytti ensimmäisen kerran laajasti paraabelikaaria, jotka ovat goottilaisia suippokaaria kestävämpiä, ja Astorgan piispanpalatsissa hän otti käyttöön viistot tukipylväät. Näiden kahden teknisen ratkaisun ansiosta Gaudí saattoi hyödyntää goottilaista arkkitehtuuria tukikaaria käyttämättä.

Gaudín keskiajan Kataloniaan kohdistama ihailu sai selkeimmän muodon Bellesguard-kartanossa (1900–1909). Pientä keskiaikaista linnaa muistuttava rakennus kohoaa Barcelonan keskustan pohjoispuolisella kukkulalla, paikalla, jossa aikanaan sijaitsi viimeisen barcelonalaisen Aragonian kuninkaan Marti I:n palatsi.

Pääartikkeli: Güellin puisto

Eusebio Güell palkkasi Gaudín 1890-luvun lopulla uuden suurisuuntaisen hankkeensa toteuttajaksi. Güell omisti laajan rakentamattoman alueen Muntanya Pedelan kukkulalla Barcelonan kantakaupungin pohjoispuolella, ja hän halusi rakentaa sinne puistokaupunginosan. Suunnitelmaan kuului kuusikymmentä asuinrakennusta sekä niihin liittyvä puisto. Lopulta vain puisto toteutui, sillä Güell sai kuudestakymmenestä tontistaan myydyksi ainoastaan kaksi.

Vuosina 1900–1914 rakennettu Güellin puisto on Gaudín tunnetuimpia teoksia. Puiston pääsisäänkäyntiä reunustaa kaksi keramiikalla koristeltua mielikuvituksellista paviljonkia. Pääsisäänkäynniltä nousee portaikko Sadan pylvään saliin, valtavaan pylväiden kannattelemaan seinättömään tilaan, jonka alkuperäinen tarkoitus oli toimia alueen asukkaiden torina. Pylvässalin katolla on näköalatasanne, puiston keskipiste, jota kiertää mosaiikkikaakeleilla koristettu kiemurteleva penkki.

Puiston muita osia suunnitellessaan Gaudí pyrki mahdollisimman luonnonmukaiseen vaikutelmaan. Hän valikoi kuivaa maastoa kestäviä, vähähoitoisia Välimeren alueen puita ja pensaita. Hän myös säilytti alueen kumpuilevan maaston ja pyrki sulauttamaan kävelytiet maastoon rakennuttamalla kukkuloita mukailevia mutkikkaita kulkureittejä, siltarakennelmia ja katettuja pylväskäytäviä.

Pääartikkeli: Sagrada Família

Kuuluisin Gaudín suunnittelema rakennus on Sagrada Famílian kirkko (Temple Expiatori de la Sagrada Família). Gaudí alkoi suunnitella rakennusta vuonna 1884 ja työskenteli sen parissa yli 40 vuotta. Vuodesta 1900 lähtien arkkitehti omisti lähes koko aikansa Sagrada Famílialle. Gaudín kuollessa vuonna 1926 rakennus oli keskeneräinen. Arkkitehti haudattiin rakennuksen myös keskeneräiseen kryptaan. Sagrada Famílian rakennustyöt ovat edelleen kesken ja valmistumiseen odotetaan kuluvan vielä toistakymmentä vuotta.

Gaudí ammensi töihinsä ideoita erityisesti luonnosta ja sen muodoista. Hänen töissään näkee esimerkiksi etanan kuoren spiraalimaisia muotoja (La Pedreran portaikko), puiden oksien ja hedelmien muotoja, ja niin edelleen.

Gaudín töistä seitsemän (Güellin puisto, Güellin palatsi, Casa Milà, Casa Vicens, Sagrada Família, Casa Batlló ja Colònia Güell) on lisätty Unescon maailmanperintöluetteloon.

• Sagrada Família (Barcelona, Katalonia)
• Casa Milà (Tunnetaan myös nimellä La Pedrera, suom. 'kivilouhos') (Barcelona, Katalonia)
• Casa Batlló (Barcelona, Katalonia)
• Palau Güell (Güellin palatsi, Barcelona, Katalonia)
• Parc Güell (Güellin puisto, Barcelona, Katalonia)
• Casa Calvet (Calvetin talo, Barcelona, Katalonia)
• Col.legi Teresià (Teresalaiskoulu, Barcelona, Katalonia)
• Palacio Episcopal (Episkopaalinen palatsi, Astorga)
• Casa Botines (León)
• Barcelonan kaupungin tilaamat katulamput (1878)

• Palma de Mallorcan katedraalin restaurointityöt (Palma de Mallorca, 1903–1914)
• Jardins Artigas (Poble de Lillet, 1903)
• Cellers Güell (Güellin viinikellarit, Garraf 1895–1901)
• El Capricho de Comillas (Comillasin päähänpisto, Santander 1883–1885)

Gaudía pidettiin varsin omapäisenä ja hankalanakin persoonana. Hän saattoi olla itsepäinen ja taipumaton. Asia korostui Gaudín vanhetessa, vuonna 1924 hänet jopa pidätettiin, kun hän oli kieltäytynyt keskustelemasta poliisin kanssa. Gaudí eli hyvin vaatimatonta ja niukkaa elämää. Hän ei koskaan avioitunut mutta huolehti vuonna 1879 kuolleen sisarensa Rosen henkisesti vammaisesta Rosa Egea -tyttärestä tämän koko eliniän.^[2][3]

Antoni Gaudín isä kuoli 93 vuoden ikäisenä vuonna 1906 asuessaan Barcelonassa Gaudín luona. Gaudí koki 1910-luvulla sarjan henkilökohtaisia tragedioita: vuonna 1912 kuoli ainoa elossa ollut sukulainen, hänelle hyvin läheinen ottotytär Rosa Egea. Samoihin aikoihin Gaudí koki työuralla useita keskeytyksiä ja pettymyksiä, ja erityisen raskas isku oli hyvän ystävän ja mesenaatin Eusebi Güellin kuolema elokuussa 1918.^[2][3]

Ollessaan päivittäisellä kävelyllään tulossa Sagrada Famílian työmaalta 7. kesäkuuta 1926 Antoni Gaudí joutui Gran Via- ja Bailen -katujen risteyksessä raitiovaunun töytäisemäksi ja loukkaantui pahasti. Hyvin nukkavierusti pukeutunutta ja koko elämänsä kameraa vältellyttä arkkitehtia ei tunnistettu. Gaudí saatiin viimein kaupunginsairaalaan joidenkin taksien jo kieltäydyttyä kuljettamasta kerjäläiseksi luulemaansa miestä. Gaudí menehtyi vammoihinsa muutaman päivän kuluttua, 10. kesäkuuta. Hänen hautajaissaattuettaan oli seuraamassa tuhansia barcelonalaisia. Antoni Gaudí haudattiin Sagrada Familian kryptaan.^[2][3]

• Rainer Zerbst: Gaudí 1852–1926. Antoni Gaudí i Cornet: arkkitehtuurille omistettu elämä. Taschen 1992.
• Gaudi club

• Tarragó, Salvador: Gaudí. ((Gaudí, 1988.) Suomentanut Riikka Stewen. Toimitus: Jyrki Lappi-Seppälä. Esipuhe: George R. Collins) Helsingissä: Taide, 1988. ISBN 951-8912-02-5

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Antoni Gaudí.

• Gaudí-aiheinen monikielinen sivusto.
• Materiaalia ja kuvia Gaudín tuotannosta.
• UNESCO World Heritage Center: Works of Antonio Gaudí. (englanniksi)