SL95

SL95
Perustiedot
Tyyppi	nivelraitiovaunu
Liikennöitsijä	Sporveien Trikken
Valmistaja	Ansaldo
Lukumäärä	32
Valmistusvuodet	1999–2004
Liikenteessä	1999–
Numerointi	141–172
Istumapaikkoja	88
Tekniset tiedot
Huippunopeus	80 km/h
Paino	64,2 t
Pituus	33 120 mm
Leveys	2 600 mm
Korkeus	3 620 mm
Raideleveys	1 435 mm
Telit	4 kpl
Moottori	8x MTA-F6-105V
Moottorin teho	840 kW
Vetovoima	750 V tasavirta
Infobox OK

SL95 on matalalattiainen nivelraitiovaunu, jota liikennöi 32 kappaletta Oslon raitioteillä. Sarjan valmisti Ansaldo/Firema (nykyinen Hitachi Rail Italy), ja raitiovaunut toimitettiin vuodesta 1999 vuoteen 2004. Kahdeksanakselisessa ja kolmiosaisessa kulkuneuvossa on 212 matkustajapaikkaa, joista 88 on istumapaikkoja. Vaunusarja on nimetty tilausvuoden 1995 mukaan. Raitiovaunut oli alun perin tarkoitus toimittaa vuosina 1997 ja 1998, mutta aikaa kului enemmän teknisten vikojen vuoksi. Vikoja olivat korkea melutaso, talviset jäätymisongelmat ja ruostuminen. Vaunut ovat 33,12 metriä pitkiä, 2,6 metriä leveitä ja 3,62 metriä korkeita. Alumiinista valmistetut vaunut painavat 64,98 tonnia ja niiden teho on 840 kW eli 1 130 hevosvoimaa.

SL95-raitiovaunut liikennöivät linjoilla 13, 17 ja 18 eivätkä ne sovi muille linjoille suuren painonsa ja kääntösäteensä vuoksi. Ne ovat Oslon ainoat kaksisuuntaraitiovaunut, joten niitä tarvitaan linjoilla 17 ja 18 Ullevål Hagebyn radalla. Raitiovaunut maksoivat 20 miljoonaa Norjan kruunua kappaleelta, mutta hinnasta saatiin alennusta myöhästymisten ja teknisten vikojen vuoksi.

SL95:t yhdessä vanhempien SL79-raitiovaunujen kanssa tullaan korvaamaan uusilla SL18-raitiovaunuilla vuosina 2020–2024.^[1][2]

1990-luvun alussa Oslo Sporveier tarvitsi uusia raitiovaunuja liikennöimään raitioteilleen. Vuosina 1982–1990 toimitetun 40 SL79-nivelraitiovaunun lisäksi liikennöitsijällä oli usean eri sarjan nivelettömiä raitiovaunuja perävaunuineen. Nämä vaunut oli valmistettu ennen 1960-lukua. Suurimmat sarjat olivat 13 SM53:a, 11 uusittua SM83:a ja 28 perävaunua sekä 34 käytettyä vuonna 1991 Göteborgin raitioteiltä ostettua SM91-raitiovaunua.^[3] Oslo Sporveier harkitsi useita vaihtoehtoja uusiksi raitiovaunuiksi: SL79:n lisätilausta, moottorillisten perävaunujen hankkimista SL79-vaunuja varten, uusien matalalattiaraitiovaunujen hankintaa, raitiovaunujen ostamista ČKD Tatralta, 11 käytetyn TT 8 -raitiovaunun ostamista Trondheimistä, väliosan lisäämistä SL79-vaunuihin sekä käytettyjen nivelraitiovaunujen hankkimista ulkomailta. Käytettyjen raitiovaunujen hankkimisesta ja SL79:ien peruskorjauksesta luovuttiin nopeasti. Niveletöntä Tatran raitiovaunua kokeiltiin Oslossa tammikuussa 1991.^[4]

Oslo Sporveier oli aiemmin hankkinut kaikki raitiovaununsa yksilöityinä. Vuoden 1995 tilauksessa haluttiin sen sijaan hankkia valmiiksi suunniteltuja raitiovaunuja. Yhtiö harkitsi pitkään hankkivansa raitiovaunut yhdessä Storstockholms Lokaltrafikin kanssa, koska SL tarvitsi uusia raitiovaunuja kahdelle Tukholman pikaraitiotielle. Vuonna 1995 Oslossa kokeiltiin kolmea olemassa olevaa raitiovaunua ja Tukholmassa kokeiltiin useita raitiovaunuja.^[5]

Ensimmäinen raitiovaunu oli kuusiakselinen 80 % matalalattiainen nivelraitiovaunu Saksan Kasselista. Liikennöitsijä ei pitänyt ilmajousituksen puutteesta eikä ulospäin aukenevista ovista. Myös ABB:n valmistamaa Chemnitz Stadtbahnin Variotramia kokeiltiin. Vaunu oli täysin matalalattiainen ja 2,65 m pitkä ja siinäkin oli ulospäin aukenevat ovet. Leveytensä vuoksi Variotram ei sopinut pysähtymään muutamilla uusilla pysäkeillä. Oslo Sporveier totesi, että vaikka vaunussa olikin monia kivoja ominaisuuksia, se oli liian kokeellinen heille.^[5] Viimeinen testattu kulkuneuvo oli Wienin raitioteiden T-sarjan raitiovaunu. Kuusiakselinen vaunu ei sopinut kunnolla Oslon raitioteille, koska se oli suunniteltu saksalaisten pikaraitiotiestandardien mukaan korkeille laitureille ja 25 metrin kaarresäteelle, joten se ei pystynyt liikennöimään Briskebyn radalla eikä Lilleakerin radan Jarin kääntösilmukassa.^[6]

Oslon kokeilujen jälkeen lähetettiin valtuuskunta etsimään yhteensopivaa raitiovaunua muualta. Valtuuskunnan palattua liikennöitsijä neuvotteli kolmen valmistajan, Düwagin, Bautzenin ja Ansaldo/Fireman, kanssa. Oslo Sporveier allekirjoitti Ansaldo/Fireman kanssa sopimuksen 17 raitiovaunun toimittamisesta vuosina 1997 ja 1998 sekä 15 vaunun optiosta. Ensimmäiset 17 raitiovaunua maksoivat 335 miljoonaa Norjan kruunua, 20 miljoonaa kruunua kappaleelta.^[6] Optio käytettiin myöhemmin ja vaunuja tilattiin yhteensä 32.^[7] Täten liikennöitsijä pystyi korvaamaan kaikki nivelettömät raitiovaunut uusilla, ja kaluston maksimi-iäksi tuli 18 vuotta.^[8] Oslo Sporveier oli aluksi suunnitellut hankkivansa vaunut velkarahoituksella, mutta vuonna 1999 vaunut päätettiin liisata Skandinaviska Enskilda Bankenilta.^[9] Oslon raitioteiden ja metron liikennöinnin yksityistämistä koskeneen työriidan takia kaikki raitiovaunut ja metrojunat, myös SL95, siirtyivät kunnallisen Oslo Vognselskap -osakeyhtiön omistukseen vuonna 2007.^[10]

Tammikuussa 1997 ST55-raitiovaunun perävaunuun asennettiin kaksi teliä koeajoja varten.^[11] 10. helmikuuta 1997 italiassa valmistettiin SL95:n ohjaamo, ja se lähetettiin Osloon ohjaamon optimointia varten. 8. huhtikuuta 1997 Oslo Sporveier päätti tilata 13 vaunua lisää. Koko optiota ei käytetty rahoituksen puutteen vuoksi. Samaan aikaan päätettiin poistaa kaikki SM91-raitiovaunut, mutta muutamien SM83-vaunujen oli tarkoitus jäädä ajoon kaikkien SL95:ien toimituksen jälkeenkin.^[12] Vuonna 1998 ensimmäisen raitiovaunun, 141:n, toimitusajankohdaksi oli suunnitteilla 23. toukokuuta, ja sen oli tarkoitus tulla säännölliseen liikenteeseen 23. kesäkuuta. Maketti romutettiin 12. helmikuuta.^[13] Raitiovaunu ei kuitenkaan valmistunut ennen lokakuuta, jolloin liikennöitsijän edustajat pääsivät ajamaan sillä ensimmäistä kertaa Fireman tehtaalla.^[14] Viivästyminen johtui tehtaan katon irtoamisesta myrskyssä. Raitiovaunuista myönnettiin miljoonan Norjan kruunun alennus kappaleelta viipeen johdosta.^[15]

Raitiovaunu 141 saapui Osloon 5. tammikuuta 1999 kolmessa osassa. Osat liitettiin yhteen ja vaunua kokeiltiin koko rataverkolla tammikuun aikana ennen vaunun 142 toimitusta. Uusia raitiovaunuja oli tarkoitus toimittaa kahden viikon välein.^[16] Huhtikuusta kesäkuulle Lilleakerin radan jännite nostettiin 600 voltista 750 volttiin, jotta SL95:ttä voitiin koeajaa radalla ja nähdä, että se toimii myös tällä jännitteellä.^[7]

Raitiovaunua 141 käytettiin ensi kertaa aikataulunmukaisessa liikenteessä 30. toukokuuta juuri pidennetyllä Ullevål Hagebyn linjalla. Raitiotie piteni 1,6 km Rikshospitaletille, uudelle valtakunnalliselle keskussairaalalle. Tällä päätepysäkillä ei ole kääntösilmukkaa toisin kuin muilla raitioteiden päätepysäkeillä, joten päätepysäkille voidaan liikennöidä vain kaksisuuntavaunuilla. SL95 oli Oslo Sporveierin ainut kaksisuuntavaunu, joten toimitusten viivästymisen vuoksi linja päättyi John Colletts plassin aukion kääntösilmukalle.^[16]

Raitiovaunua 142 käytettiin ensi kertaa aikataulunmukaisessa liikenteessä 1. kesäkuuta 1999, ja 143 toimitettiin 3. kesäkuuta. Jotta vaunuja voitiin käyttää halutuilla linjoilla, ratoja jouduttiin kunnostamaan useissa paikoissa. SL95 vaati 500 metrin pystysuuntaisen kaarresäteen, joten Wessels plassilla ja Gamlebyenissä jouduttiin tekemään ratatöitä. Myös Geltan sillan kaarteet olisi pitänyt uusia, mutta sitä ei tehty, koska vaunujen painokin ylitti sillan sallitun kuormituksen. Vaakasuuntainen minimikaarresäde on 17 metriä, joten SL95-raitiovaunut eivät voi liikennöidä Riddervolds gaten ja Inkognitogatan risteyksessä, koska risteyksen kaarresäde on 16,5 metriä. Täten vaunut eivät voi liikennöidä Briskebyn radalla eli kaikkia Majorstuenin linjoja liikennöidään SL79-raitiovaunuilla. Kahden raitiovaunun ohituksille jouduttiin asettamaan rajoituksia tietyillä lyhyillä osuuksilla kuten Kirkeristenin ja Stortorvetin välisessä S-mutkassa, mutta nämä osuudet rakennettiin nopeasti uudelleen.^[9]

Toimitukset myöhästyivät vuoteen 2000 mennessä ja kaikki raitiovaunut otettiin kesäkuussa 2020 kolmeksi viikoksi pois liikenteestä vaihteiston korjauksia varten.^[17] Lokakuussa kymmenen 13:sta raitiovaunusta otettiin pois ajosta pyörien kulumisen vuoksi. Ongelma oli niin suuri, että joidenkin vaunujen pyörät olivat kuluneet pahasti jo päivä korjauksen jälkeen.^[18] 6. tammikuuta 2001 alkaen SL95:ia olisi voinut käyttää Grünerløkka-Torshovin radalla ja 6. helmikuuta alkaen Ekebergin radalla, tosin jälkimmäisellä oli yhä liian lyhyet laiturit.^[19]

Liikennöinnissä oli useita suuria ongelmia, ja maaliskuussa 2001 Oslo Sporveier uhkasi perua kaupan ellei valmistaja, josta oli tullut AnsaldoBreda yhdistymisen seurauksena, korjaisi ongelmia. Raitiovaunujen melu oli 15 dB liian suuri, ja vaunut olivat olleet pois käytöstä tammi-helmikuun pakkasjakson ajan, koska akut ja tasasuuntaajat eivät toimineet.^[20] AnsaldoBredan olisi pitänyt vaihtaa kaikki 256 ajomoottoria täyttääkseen sopimuksen ehdot. Kesäkuuhun mennessä AnsaldoBreda oli toimittanut vain yhden raitiovaunun, joka täytti kaikki sopimuksen ehdot. Raitiovaunua 155 ei oltu vieläkään toimitettu, koska valmistaja käytti sitä kokeissa. Samaan aikaan vaunua 149 käytettiin koeajoissa Oslossa.^[21] Raitiovaunut otettiin pois ajosta, ja ne palasivat käyttöön vähitellen parannusten jälkeen.^[22] Helmikuussa 2002 raitiovaunuun 155 vaihdettiin uudet ajomoottorit ja tehtiin uusi sopimus, jonka mukaan kaikki moottorit olisi korvattava uusilla joulukuuhun 2003 mennessä, mikäli liikennöitsijä olisi tyytyväinen vaunun 155 kuuden kuukauden koejaksoon.^[23]

SM91-raitiovaunujen viimeinen liikennöintipäivä oli 1. marraskuuta 2002. Siihen mennessä 27 SL95:ttä oli toimitettu, ja Oslo Sporveier pystyi liikennöimään koko rataverkolla pelkillä nivelraitiovaunuilla.^[24] Vaunut 142 ja 149 eivät olleet ajossa ennen vuotta 2003 pidempikestoisten korjausten vuoksi.^[25] 8. heinäkuuta tietokonevirhe esti raitiovaunua 161 liikkumasta ja avaamasta oviaan eikä edes hätäovaus toiminut. Tietokoneen mukaan vaunu kulki 12,5 kilometriä tunnissa, vaikka se seisoi paikallaan. Kaikki raitiovaunut muunnettiin siten, että kuljettaja voi ohittaa tietokoneen häiriötilanteessa. Viimeiset raitiovaunut toimitettiin vuonna 2004 ja 142 tuli liikenteeseen tammikuussa 2005. Samaan aikaan 141:n nivelessä havaittiin ruostetta.^[26] Vuonna 2006 Oslo Sporveier aloitti kaikkien SL95-vaunujen parannusohjelman. Tähän sisältyi rungon ja sisätilojen ruosteenpoisto ja nivelten voitelun yksinkertaistaminen, ja toimenpide edellytti raitiovaunujen kolmen osan irrottamista toisistaan. Näiden parannusten oli tarkoitus valmistua vuoteen 2009 mennessä.^[27] Vaunuissa oli myös jäätymisongelmia paineilmansyötössä kylmillä säillä, joten sivupeilien sisäänvetäminen tai ilmajousitus eivät toimineet. Tällöin vaunuja jouduttiin ajamaan kävelyvauhtia ilman matkustajia.^[28]

SL95 on kaksisuuntainen ja kahdeksanakselinen nivelraitiovaunu, jonka italialainen Ansaldo on suunnitellut yksinomaan Oslon raitioteille. Raitiovaunu on kolmiosainen ja siinä on yksi teli molemmissa päätyosissa ja kaksi keskiosassa. Kori on alumiinia, ja se koostuu osuuksista, jotka on hitsattu lattiaa ja kattoa pitkin ja pultattu kylkiin, jotta ne on helppo vaihtaa. Vaunut ovat 33,12 metriä pitkiä, 2,6 metrin levyisiä ja 3,62 metrin korkuisia. Akseleiden etäisyys teleissä on 1,80 metriä ja telien keskikohtien etäisyys 9,85 metriä päätyteleistä keskiteleihin ja 5,17 metriä kahden keskimmäisen telin välillä. Raitiovaunu painaa 64,2 tonnia tyhjänä ja 78,3 tonnia hyötykuorman kanssa.^[29]

Kaikissa neljässä teräksisessä telissä on kaksi akselia ja kolmivaiheoikosulkumoottoria. Pyörien halkaisija on 680 mm uutena ja 610 mm loppuunkuluneena. Akselit on erotettu teleistä kumilla, ja telit puolestaan on ilmajousitettu runkoa vasten. Ansaldon valmistavat ajomoottorit ovat tyyppiä MTA-F6-105V, ja kaikkien kahdeksan moottorin kokonaisteho on 840 kW (1 130 hevosvoimaa) 750 voltin jännitteellä. Tämä mahdollistaa huippunopeuden 80 kilometriä tunnissa ja kiihtyvyyden 1,5 m/s². Kulkuneuvoa peruutettaessa nopeus rajoitetaan itsestään 15 kilometriin tunnissa.^[29][30][31] Kun vaunua liikennöidään 600 voltin jännitteellä, sen teho on 672 kW (901 hevosvoimaa).^[32]

Kulkuneuvoissa on kolme jarrujärjestelmää: ensisijaisena jarrutusenergian talteenottava dynaaminen jarru, toissijaisena levyjarru ja lisäksi kiskojarru hätäjarruna. Jarrutusenergian talteenottavaa jarrua käytettäessä energia voidaan syöttää takaisin ajojohtimeen. Vaunut on mitoitettu siten, että yhden telin dynaamisen jarrun ollessa pois käytöstä voidaan liikennöidä koko päivä, ja kahden telin jarrujen ollessa pois käytöstä voidaan liikennöidä tunnin ajan pelkkiä levyjarruja käyttäen.^[32]

Raitiovaunut ovat kaksisuuntaisia ja niissä on ohjaamot molemmissa päissä. Ohjaamoihin on myös järjestetty kuljettajalle mahdollisuus lipunmyyntiin. Ohjaamon ja matkustamon välissä on lukittu ovi, jotta matkustajat eivät pääse takaohjaamoon. Molemmilla puolilla on neljä ovea, joista etuovi on yksilehtinen ja kolme muuta kaksilehtisiä. Etuoven lisäksi jokaisessa kolmessa osassa on yksi kaksilehtinen ovi. Kuljettajan täytyy käyttää turvakytkintä vasemman puolen ovien avaamiseksi. Oikean puolen ovet voidaan avata myös yksitellen ohjaamosta. Puolet vaunun pituudesta on matalalattiaista ja sisääntulokorkeus 350 mm (kolmella neljästä ovesta). Istumapaikkoja on 88, joista 64 sijaitsee korkeammalla, ja vaunuun mahtuu yhteensä 212 matkustajaa.

SL95:iä on yhteensä 32 kappaletta Oslon 72:sta raitiovaunusta loppujen ollessa SL79-raitiovaunuja. SL95:t ovat Oslon ainoat kaksisuuntaraitiovaunut, joten Ullevål Hagebyn radalla, ja siten linjoilla 17 ja 18, voidaan liikennöidä vain niillä. Linja 13 jatkuu linjana 17 Sinsenillä, ja SL95:t liikennöivätkin myös joka toisen linjan 13 vuoron. Briskebyn radan liian pienten kaarresäteiden vuoksi SL95:t eivät liikennöi millään Majorstuenin linjalla.^[32] SL95:t liikennöivät Ullevål Hagebyn, Ekebergin, Sinsenin, Grünerløkka–Torshovin, Lilleakerin ja Skøyenin radoilla. Kaikkien linjojen vuoroväli on kymmenen minuuttia eli osuuksilla, joilla liikennöi kaksi linjaa, vuoroväli on viisi minuuttia.^[33]

Vuonna 2007 kaksi raitiovaunua vaurioitui onnettomuudessa ja ne lähetettiin Firemaan korjattavaksi.^[34][35] Yritys hakeutui kuitenkin konkurssiin eikä vaunuja saatu korjattua tai palautettua Osloon edes lokakuuhun 2010 mennessä.^[36] Vuonna 2010 ympäristöasioista ja liikentestä vastaava Edistyspuolueen komissaari Jøran Kallmyr totesi, että SL95:ien korvaamista uusilla harkitaan tehtäväksi samaan aikaan paljon vanhempien SL79:ien kanssa. SL95:ien ongelmia olivat liian suuri melu, liian pieni käyttöaste, ruoste, halkeamat akseleissa ja ratojen lisääntynyt kuluminen liian suuren painon vuoksi.^[37] Kaikki paitsi kaksi SL95-vaunua poistettiin väliaikaisesti käytöstä 29. huhtikuuta 2013, kun havaittiin, että ruostuminen oli vaurioittanut useiden raitiovaunujen nivelten liitoksia.^[38]

Vuonna 2012 vaunut varustettiin automaattisella kulunvalvonnalla, jotta niillä voitiin liikennöidä Kolsåsin radalla yhdessä metrojunien kanssa.^[39] Oslo Vognselskap tiedotti syyskuussa 2012 valmistelevansa tarjouspyyntöä uusien, kaikki SL79:t ja SL95:t korvaavien raitiovaunujen hankkimista varten. Yli 70 uuden raitiovaunun hankinnan lisäksi Ruter alkoi suunnitella raitioteiden parantamista neljällä miljardilla Norjan kruunulla. Oslo Vognselskap tiedotti, että uudet raitiovaunut olisivat osapuilleen SL95:ien kokoisia, mutta painaisivat vain 40 tonnia, mikä vähentäisi raiteiden kulumista, ja lisäksi niiden lattian korkeus olisi 30 senttimetriä. Korvaamisen on tarkoitus alkaa vuonna 2020, jolloin ensimmäiset SL18-raitiovaunut toimitetaan, ja valmista pitäisi olla vuonna 2024, jolloin kaikki 87 uutta raitiovaunua on toimitettu. Samalla vanhemmat SL79-vaunut korvataan uusilla.^[40][1][2]

• SL79
• Oslon raitioliikenne

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta SL95 Wikimedia Commonsissa

Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:SL95