Tämä on lupaava artikkeli.

Suovalkku

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tulostettavaa versiota ei enää tueta ja siinä voi olla renderöintivirheitä. Päivitä selaimesi kirjanmerkit ja käytä selaimen tavallista tulostustoimintoa sen sijaan.

Suovalkku
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [2]

Suomessa: Silmälläpidettävä [1]

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Yksisirkkaiset Liliopsida
Lahko: Asparagales
Heimo: Kämmekkäkasvit Orchidaceae
Suku: Suovalkut Hammarbya
Laji: paludosa
Kaksiosainen nimi

Hammarbya paludosa
(L.) Kuntze[3]

Katso myös

  Suovalkku Wikispeciesissä
  Suovalkku Commonsissa

Suovalkku (Hammarbya paludosa) on pääasiassa Euroopassa kasvava kämmekkäkasvien (Orchidaceae) heimoon kuuluvan monotyyppisen suvun Hammarbya ainoa laji. Suovalkku kuului aiemmin Malaxis-sukuun sääskenvalkun (Malaxis monophyllos) kanssa.[4] Suomessa laji on harvinaistunut ja rauhoitettu[5] Ahvenanmaata lukuun ottamatta.[6]

Suovalkun tieteellinen sukunimi Hammarbya on johdettu Carl von Linnén maatilan Hammarbyn nimestä,[7] lajinimi paludosa puolestaan tarkoittaa suolla kasvavaa.[4]

Ulkonäkö ja koko

Suovalkun kukinto.

Suovalkun pienestä varsimukulasta ei näytä kasvavan juuria; ainoa aito juuri työntyy yleensä viimevuotisen mukulan sisään, ja sen uskotaan siirtävän symbioottisen juurisienen uuteen mukulaan. Koska kasvi on käytännössä juureton, sen vesitalous hoituu mukulaa ympäröivän sienirihmaston avulla.[7]

Varsimukula itse on vain noin yhden senttimetrin korkuinen. Koska edellisen vuoden kasvu on yleensä kevääseen mennessä täysin sammalen peitossa, kasvaa uusi verso suoraan sen yläpuolelle. Kehittyvän varsimukulan yläosassa on kaksi tai kolme puolipyöreää, paksua lusikkamaista lehteä, joiden laidoissa on nähtävissä heikosti kehittyneitä itusilmuja. Lehtien välistä esiin työntyvä kukintovarsi on 2–15 senttimetriä korkea ja vihreäkukkainen. Yksittäisiä kukkia on 3–20 ja ne ovat halkaisijaltaan vain noin viiden millimetrin levyisiä. Kukkaperä on kiertynyt 360°. Tarkkaan katsomalla löytyy kämmekkäkasveille tyypillinen huuli, joka tällä lajilla osoittaa ylöspäin. Huuli on hieman kovera ja heikosti kelta-vihreäraitainen. Kannusta kukassa ei ole. Suovalkku kukkii heinä-elokuussa.[8][9]

Suovalkku lisääntyy sekä siemenistä että itusilmuista. Itusilmut muodostavat hyvissä olosuhteissa uusia kasveja emokasvin ympärille, mutta niiden pienestä koosta johtuen ne luultavasti tarvitsevat juurisienen apua lähteäkseen kasvuun.[7]

Suovalkun voi sekoittaa hieman kookkaampaan sääskenvalkkuun, jolla kuitenkin yleensä on vain yksi lehti.[10]

Levinneisyys

Suovalkun päälevinneisyysalue ulottuu Ranskasta ja Britteinsaarilta Keski-Euroopan kautta Länsi-Venäjälle. Pohjoisessa sitä tavataan Fennoskandian pohjoisosia myöten. Satunnaisemmin lajia esiintyy Siperiassa, Pohjois-Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa.[11]

Suomessa suovalkkua tavataan harvinaisena lähes koko maassa pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta.[12] Vuonna 2019 tehdyssä uhanalaistarkastelussa se luokiteltiin silmälläpidettäväksi. Luokituksen perusteluksi annettiin muun muassa yksilöiden määrän vähentyminen ja elinympäristöjen pieneneminen.[1]

Elinympäristö

Suovalkkuun voi törmätä monenlaisilla, keskiravinteisilla soilla, kuten letoilla, lammenrantanevoilla ja nevarämeillä. Se viihtyy erityisesti rimpien reunoissa ja välikköpinnoilla sekä lampien reunuksissa.[12] Usein sen kukinta-aikaan kasvista on näkyvissä ainoastaan kukkavarsi, sillä rahkasammal on kasvukauden aikana kasvanut pientä kämmekkää nopeammin, peittäen sen lehdet.

Suovalkku on monin paikoin kärsinyt soiden ojituksista ja turvetuotannosta, mutta on Suomessa vielä paikoin melko tavallinen.[12]

Lähteet

  • Kämmekät, Suomen orkideat. Toim. Korhonen, Mauri & Vuokko, Seppo. Forssan kustannus Oy, Forssa 1987.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Ryttäri, Terhi: Sääskenvalkku. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Terhi Ryttäri ja Taina Kettunen. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 191.
  • Uusitalo, Anna: Kylien kaunokit, soiden sarat. Keski-Suomen uhanalaiset kasvit. Keski-Suomen ympäristökeskus, Jyväskylä 2007.

Viitteet

  1. ↑ a b Suovalkku – Hammarbya paludosa punainenkirja.laji.fi. Viitattu 6.1.2020.
  2. ↑ Maiz-Tome, L.: Hammarbya paludosa IUCN Red List of Threatened Species. Version 2019.2. 2017. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 29.7.2019. (englanniksi)
  3. ↑ ITIS
  4. ↑ a b Mossberg, Bo & Nilsson, Sven: Pohjolan kämmekät, s. 56. Suomentanut Taarna, Jorma. Tammi, 1977. ISBN 951-30-3751-7
  5. ↑ Koko maassa rauhoitetut kasvit[vanhentunut linkki] Ympäristö
  6. ↑ Pinkka, Lajituntemuksen oppimisympäristö: Suovalkku (Hammarbya paludosa)[vanhentunut linkki]
  7. ↑ a b c Kämmekät, Suomen orkideat 1987, s. 126
  8. ↑ Hammarbya paludosa National Museums and Galleries of Northern Ireland
  9. ↑ Retkeilykasvio 1998, s. 505.
  10. ↑ Ryttäri 1997, s. 191.
  11. ↑ Anderberg, A. & A.-L.: Den virtuella floran (myös levinneisyyskartta) 2004–2009. Tukholma: Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 14.6.2009. (ruotsiksi)
  12. ↑ a b c Uusitalo 2007, s. 132.

Aiheesta muualla

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Suovalkku&oldid=22813001”