Pyhitys

Pyhitys, myös hengellinen kasvu,^[1] on tapahtuma uskovan elämässä, jossa itse uskova tai jokin muu asia erotetaan Pyhäksi Jumalalle epäpyhästä.^[2] Kristillisyydessä pyhityksen vaikuttaa Pyhä Henki ^[3]. Uskovan elämässä pyhitys on, tai tulisi olla, jatkuva tapahtuma. Pyhitys on liitto Jumalan kanssa. Pyhityksen kautta uskovan elämä on vapautettu pyhän piiriin. Se on Jumalalle erotettua ja Jumalan omaa.^[4] Pyhitys on myös katumusta ja parannusta; epäpyhästä elämän tavasta, tottumuksesta, sanoista, teoista, ajatuksista, näennäisestä uskosta, harhaluulosta tai epäuskosta.

Pyhityksen roolia kirkon hengellisessä elämässä korostaa spiritualiteetti.^[5]

Luomisessa 7. päivänä Jumala lepäsi ^[6] ja Kymmenen käskyn 3. käsky: "Muista pyhittää lepopäivä. Kuutena päivänä tee työtä ja hoida kaikkia tehtäviäsi, mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti." ^[7]

Israelin kansa oli Raamatussa kansa, jonka Jumala pyhitti itselleen omaksi.^[8]

Juutalaisten vapautus Egyptin orjuudesta kuvataan Raamatussa, että se yö oli pyhitetty. ^[10]

Juutalaisten pappien varusteisiin oli VT:ssä lueteltu kuuluvaksi puhtaasta kullasta tehty, ruusukkeen muotoinen otsakoriste, johon oli kaiverrettu sanat "Herralle pyhitetty". ^{[11] [12]}

Kristinuskossa katsotaan, että pyhitys on uusi liitto Jumalan kanssa Jeesuksessa. ^{[13] [14]} Jumala kutsuu ihmistä liittoonsa evankeliumissa. Kristityt uskovat, että Jeesuksen Kristuksen veri tekee uskovan pyhäksi, ^[15] arvolliseksi Jumalan edessä, jota myös ehtoollinen julistaa. ^{[16] [17]}

Apostoli Paavali, kirjeessään Roomalaisille puuttui pyhityksen tärkeyteen uskovan elämässä, luvussa 6 seuraavasti:

Muita Paavalin kehotuksia uskoville pyhitykseen:

• "Rakkaat ystävät! Kun kerran olemme saaneet tällaiset lupaukset, meidän tulee puhdistautua kaikesta ruumiin ja hengen saastaisuudesta ja Jumalaa peläten pyhittää elämämme kokonaan hänelle." ^[19]

• "Miehet, rakastakaa vaimojanne, niinkuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä, että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, vedellä pesten, sanan kautta, saadakseen asetetuksi eteensä kirkastettuna seurakunnan, jossa ei olisi tahraa eikä ryppyä eikä mitään muuta sellaista, vaan joka olisi pyhä ja nuhteeton." ^[20]

• "Mutta itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonansa, ja säilyköön koko teidän henkenne ja sielunne ja ruumiinne nuhteettomana meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen."^[21]

• "Sillä sekä hän, joka pyhittää, että ne, jotka pyhitetään, ovat kaikki alkuisin yhdestä. Sentähden hän ei häpeä kutsua heitä veljiksi," ^[22]

• "vaan pyhittäkää Herra Kristus sydämissänne ja olkaa aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka teiltä kysyy sen toivon perustusta, joka teissä on, kuitenkin sävyisyydellä ja pelolla, pitäen hyvän omantunnon, että ne, jotka parjaavat teidän hyvää vaellustanne Kristuksessa, joutuisivat häpeään siinä, mistä he teitä panettelevat. Sillä parempi on hyvää tehden kärsiä, jos niin on Jumalan tahto, kuin pahaa tehden." ^[23]

Ihmisen vanhurskauttaminen ja uudestisyntyminen ovat uuden elämän ja pyhityksen edellytys. Pyhitys on Pyhän Hengen aikaansaama vanhurskauden hedelmä Kristukseen uskovassa ihmisessä. Pyhä Henki vaikuttaa pyhityksen Jumalan sanan kautta. Vanhurskauttaminen on kertakaikkinen ja pyhitys on jatkuvaa Jumalan armon työtä ihmisessä. Pyhitys on jatkuvaa Pyhällä Hengellä täyttymistä.

Uskova on koko elämänsä ajan Jumalan edessä samanaikaisesti täydellisesti syntinen ja täydellisesti pyhä. Hän on täydellisesti pyhä Kristuksen työn perusteella ja näin ollen Jumalalle kelpaava, mutta vanhan luontonsa tähden hän on syntinen ja jatkuvasti armoa tarvitseva. Hänessä näkyvä pyhitys jää tässä ajassa aina keskeneräiseksi ja odottaa täyttymystään taivaassa. Käytännössä Kristukseen uskova ihminen kokee pyhityksen omassa elämässään yhä syvenevänä synnin ja armon tuntemisena.

Pyhitys on välttämätön, koska se on Jumalan tahto. Uskovan ihmisen tulee vaeltaa jokapäiväisessä mielenmuutoksessa ja syntien anteeksisaamisessa. Kun Pyhä Henki on aikaansaanut ihmisessä uskon evankeliumiin, Hän saa samassa ihmisessä aikaan uskon kautta myös pyhityksen ja hyviä tekoja. Uskovan ei tule kuitenkaan turvata omaan pyhitykseensä, vaan hänen tulee luottaa yksin Kristukseen, joka on pelastuksen ja pyhityksen ainut kestävä perusta, sillä Kristus on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi. ^{[24] [25]}

Pyhitys ymmärretään sekä kertakaikkiseksi että jatkuvaksi Jumalan tahdon mukaisen elämän kasvuksi. Raamatun mukaan Kristus on sekä lunastuksemme että pyhityksemme. Pyhitys, on samalla tavalla Jumalan armotyö kuin uskoontulokin.

Syntien anteeksisaamisen takia uskova on pyhä, ja Jumala hyväksyy hänet. Mikään ei voi lisätä tai parantaa Kristuksen sovitukseen perustuvaa Pyhän Hengen täydellistä työtä. Pyhitys ei lisää armon ja pelastuksen osallisuutta. Sen puuttuminen sen sijaan osoittaa pelastuksen osallisuudenkin puuttumista. Uusi elämä Kristuksessa ei voi jäädä piiloon.

Pyhitys ja Hengen hedelmä (rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys, itsehillintä Gal. 5:22) nähdään samaksi asiaksi. Pyhityksessä usko Jumalaan tulee näkyväksi ja koettavaksi. Uskon tunnustaminen ei jää pelkäksi puheeksi, sillä koko elämä kertoo Jumalan pelastusteosta.

Pyhitys ei anna uskovalle erityistä hengellistä tai moraalista arvoasemaa. Pyhitys on täydellisesti Jumalan lahja. Ihminen on sen ansaitsematon vastaanottaja.

Väärän, omatekoisen pyhityksen seurauksena ihminen halveksii toisia, heidän vaellustaan ja hengellisyyttään. Oikea pyhitys saa aikaan aidon ilon ja kiitollisuuden. Se on iloa Pyhässä Hengessä siitä, että syntinen on saanut osakseen Jumalan armon tuottaakseen hyvää hedelmää. ^[26]

• Juutalaisuudessa pyhitys on myös rukous, Kaddiš.

• Karisma
• Armo
• Vanhurskaus
• Jumalallistuminen
• Synti
• Raamattu
• Pyhä
• Kodin pyhittäminen
• Hengellinen kasvu

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pyhitys Wikimedia Commonsissa