Kantaurali

Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa.

Kantaurali on uralilaisen kielikunnan kantakieli, joka on rekonstruoitu historiallis-vertailevan kielitieteen metodien avulla. Varhaisinta suomen kielen esimuotoa nimitetään kantauraliksi, jota puhuttiin mahdollisesti jo 6 000 vuotta sitten. Alkuperäiskielestä tunnetaan muutamia satoja sanoja. Kantauralista polveutuvat kaikki nykyiset uralilaiset kielet^[1].

Kantauralilla on kuusi tai seitsemän rekonstruoitavissa olevaa tytärkieltä, jotka voidaan rekonstruoida nykykielten ja niiden kirjallisina säilyneiden esimuotojen pohjalta. Näitä ovat ainakin kantasuomi, kantasaame, kantamordva, kantamari, kantapermi ja kantasamojedi. Kielestä ei tunneta kirjallisia muistomerkkejä, vaan tiedot siitä perustuvat näiden välikantakielten vertailuun.

Yleisesti oletetaan, että on ollut olemassa myös kantaugri, unkarin, hantin ja mansin yhteinen kantakieli, mutta tämän rekonstruointi nykykielten pohjalta kohtaa melkoisia vaikeuksia.

Kantauralin äännejärjestelmästä on esitetty monia rekonstruktioita. Tässä esitetty perustuu pääosin Erkki Itkosen, Juha Janhusen ja Pekka Sammallahden tutkimuksiin, ja se edustaa tieteellisen fennougristiikan valtavirran käsityksiä.

Kantauralissa oli luultavasti seuraavat äänteet:

• vokaalit: i u (ü) ï e o a ä
• konsonantit: p t k s s' š č ć m n ń ŋ δ (δ') l r v j x

ü:n ja δ':n asema on epäselvä. Nämä eivät mahdollisesti ole olleet itsenäisiä foneemeja. x oli velaarinen puolivokaali tai spirantti, joka vokaalistui lähes kaikissa kielikunnan haaroissa.

Kantauralissa on ollut vokaalisointu. Toisessa tavussa ovat perinteisen käsityksen mukaan voineet esiintyä ainoastaan i, ï, ä, ja a, ja niiden esiintyminen on riippunut ensimmäisen tavun vokaalin kvaliteetista. Etuvokaalia on voinut seurata vain etuvokaali, takavokaalia takavokaali. Vokaaleilla ei ilmeisesti ole ollut pituusoppositiota, mutta konsonantit ovat voineet esiintyä geminaattoina.

Sanan alussa on voinut esiintyä vain yksittäiskonsonantteja ja sanan sisällä vain kahden konsonantin yhtymiä. Suurin osa sanoista on ollut kaksitavuisia ja vokaaliloppuisia. Jonkin verran on ollut myös kolmitavuisia sanoja. Kysymys siitä, onko sananlopussa voinut esiintyä konsonantteja on jossain määrin avoin, mutta ehdoton valtaosa kantauralin sanoista on joka tapauksessa ollut vokaaliloppuisia.

Kantaurali on ollut agglutinoiva kieli, johon rekonstruoidaan kuusi sijaa:

• nominatiivi *- (päätteetön)
• akkusatiivi *-m
• genetiivi *-n
• lokatiivi *-na
• ablatiivi *-ta
• latiivi *-k

Latiivin status on hämärä. Jonkin verran muitakin latiivisia tunnuksia voidaan rekonstruoida, mutta on epäselvää, missä määrin näillä on ollut sijamaista käyttöä.

Kantauralissa on ollut kolme lukua: yksikkö, kaksikko ja monikko. Nämä kaikki ovat esiintyneet myös possessiivisuffikseissa, jotka ovat syntyneet persoonapronominien liittyessä nominivartaloihin. Kieliopillista sukua ei ole ollut.

Verbintaivutuksessa vain ensimmäinen ja toisen persoonan muodot ovat olleet persoonamuotoja. Kolmannen persoonan muodot ovat olleet partisiippeja (esimerkiksi "lintu lentää" ilmaistiin "lintu lentävä").

Kantauraliin voidaan rekonstruoida useita sekä denominaalisia että deverbaalisia johdinaineksia.

Kantaurali on ollut SOV-kieli. Kieliopillisia suhteita on sijojen lisäksi ilmaistu postpositioilla. 3. persoonan lauseet ovat olleet niin sanottuja nominaalilauseita, joissa ei ole ollut kopulaa (*lintu lentävä = 'lintu lentää').

Sanaluokista adjektiiveja ei voida osoittaa olleen olemassa funktionaalisesti itsenäisenä ryhmänä. Eräät verbi- ja nominivartalot ovat olleet identtisiä.

Määrite on poikkeuksetta ollut ennen pääsanaa. Sanajärjestys SOV on seurannut tästä, sillä objekti on käsitetty predikaatin määreeksi. Postpositiot käsitettiin pääsanoiksi.

Kantauraliin voidaan luotettavasti rekonstruoida noin 200 sanaa, jos ehtona pidetään sitä, että sanavartalon tulee esiintyä suomalais-ugrilaisten kielten lisäksi myös samojedikielissä. Jos taas sanan rekonstruoimiseksi kantauraliin katsotaan riittäväksi, että se esiintyy useissa uralilaisen kielikunnan haaroissa, voidaan kantauraliin rekonstruoida yli 300 sanaa.^[2] Jopa 70–80 prosenttia suomenkielisistä arkikeskusteluista käydään noilla sanoilla.^[3]

Kantauralilaisen sanaston joukossa on pronomineja, perustoimintoja ilmaisevia verbejä, ruumiinosien, sääilmiöiden ja pohjoisen taigavyöhykkeen luonnonilmiöiden nimityksiä.

Pääartikkeli: Uralilaisten kielten alkukoti

Kantaurali on perinteisesti ajoitettu noin vuoteen 4000 eaa. Uusimmat tutkimukset suosivat kuitenkin uudempia ajoituksia ja ajoittavat kantauralin suunnilleen vuoden 2000 eaa. tienoille.

Kantauralin sanasto viittaa siihen, että sen puhujat ovat eläneet "kivikautisella" kulttuuritasolla pohjoisella havumetsävyöhykkeellä, vaikka myös maataloussanastoa on kantauraliin palautettu. Perinteisen käsityksen mukaan kantauralia on puhuttu Keski-Venäjällä, mahdollisesti keskisellä Uralilla tai tästä hieman länteen päin, Volgan seudulla. Tämä sopii hyvin yhteen uralilaisen kielikunnan suurimpien sisäisten isoglossien sijoittumisen kanssa.

Kantauralin ajoittamisessa ja paikantamisessa keskeistä on kielikunnan läntisen, suomalais-ugrilaisen haaran vanha indoeurooppalaisesta kantakielestä saatu lainasanasto. Tämän on katsottu viittaavan siihen, että kantauralia on puhuttu mahdollisesti hieman aikaisemmin kuin indoeurooppalaista kantakieltä jälkimmäisen pohjois- tai koillispuolella. Nykyään ei kuitenkaan pidetä varmana, että suomalais-ugrilainen taso olisi kantauralin tasosta erillään.

Vuonna 2021 Riho Grünthal, Juha Janhunen, Janne Saarikivi, Johanna Nichols ynnä muut ovat esittäneet, että indoiranilaiset lainat olisi saatu kantauraliin, kun sen eriytyminen myöhemmiksi uralilaisten kielten haaroiksi olisi jo alkanut ja lainat eri kielihaaroihin olisivat tämän takia tulleet osittain eri muodoissa. Samojedikielistä indoiranilaiset lainat kuitenkin lähes kokonaan puuttuvat samalla kun samojedikielten rakenne muuten on hyvin yhdenmukainen muiden uralilaisten kielten kanssa.^[4]

• Indouralilaiset kielet
• Uralilais-altailaiset kielet

• Häkkinen, Kaisa 1996: Suomalaisten esihistoria kielitieteen valossa. Tietolipas 147. Helsinki. SKS.
• Janhunen, Juha 1981: Uralilaisen kantakielen sanastosta. Suomalais-Ugrilaisen Seuran aikakauskirja 77. Helsinki.
• Janhunen, Juha 1982: On the structure of Proto-Uralic. Finnisch-Ugrische Forschungen 44. s. 23-42.
• Kallio, Petri: Suomen kantakielten absoluuttista kronologiaa. Virittäjä, 2006, 110. vsk, s. 2–25. Artikkelin verkkoversio. (pdf) Viitattu 14.3.2013.

• Uralonet — Uralic Etymological Database
• Janhunen, Juha 2009: Proto-Uralic—what, where, and when? Suomalais-Ugrilaisen Seuran Toimituksia 258. s. 57–78. Artikkelin verkkoversio
• Häkkinen, Jaakko: Kantauralin ajoitus ja paikannus: perustelut puntarissa. Journal de la Société Finno-Ougrienne, 2009, 92. vsk, s. 9–56. artikkelin verkkoversio. (pdf) Viitattu 14.3.2013.