Jukka Hildén

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tulostettavaa versiota ei enää tueta ja siinä voi olla renderöintivirheitä. Päivitä selaimesi kirjanmerkit ja käytä selaimen tavallista tulostustoimintoa sen sijaan.
Tämä artikkeli kertoo Duudsonit-ryhmän Jukka Hildénistä. Lähes samannimisestä murhaajasta kertoo artikkeli Jukka Tapio Hilden.

 

Jukka Hildén
Henkilötiedot
Koko nimi Jukka Henry Mikael Hildén
Syntynyt3. elokuuta 1980 (ikä 44)
Helsinki
Ammatti stunt-esiintyjä
Puoliso Chachi Hildén
Lapset 5
Näyttelijä
Aktiivisena 2001–
Merkittävät roolit Duudsonit
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Jukka Henry Mikael Hildén (s. 3. elokuuta 1980 Helsinki[1]) on Duudsonit-ryhmän jäsen.

Ura

Hildén on esiintynyt useissa televisio-ohjelmissa ja elokuvissa. Hänen televisiouransa alkoi Duudsonit-ryhmässä vuonna 2001,[2] ja hän on myös ryhmän tuotantoyhtiön Rabbit Filmsin osakas.[1] Hildén on ollut mukana myös esimerkiksi Jackass 3D -elokuvassa (2010)[3] ja Ice Age -animaatioelokuvissa ääninäyttelijänä.[4]

Hildén oli vastaanottamassa palkintoa tammikuussa 2011, kun Duudsonit palkittiin Kultaisella Venlalla parhaasta kotimaisesta tv-ohjelmasta.[5]

Lokakuussa 2022 ilmestyi Johnny Knigan julkaisema, Jani Niipolan kirjoittama elämäkertakirja Jukka Hildén – Kivun perintö.[6]

Yksityiselämä

Hildén on Duudsonien ainoa jäsen, joka ei ole syntynyt Seinäjoella.[7] Hän syntyi Helsingissä[1] mutta kasvoi Alahärmässä[8] ja Seinäjoella.[9]

Hildén on suorittanut asepalveluksen laskuvarjojääkärinä Utin Jääkärirykmentissä.[10]

Hildén meni naimisiin pitkäaikaisen tyttöystävänsä Outi Haapasalmen kanssa 2011.[11] Pariskunnan ensimmäinen lapsi, poika, syntyi tammikuussa 2012[12] ja toinen lapsi, tytär, vuonna 2014[13]. He asuivat yhdessä Yhdysvalloissa.[14] Helmikuussa 2018 he jättivät avioeropaperit. Hildénin mukaan he olivat tehneet eroamispäätöksen jo edellisenä vuonna.[15] Elokuussa 2018 Hildén kihlautui 22-vuotiaan yhdysvaltalaisen Chachi Gonzalesin kanssa.[16] Chachi on ammatiltaan tanssija, mutta hänet tunnetaan paremmin sosiaalisen median supertähtenä, sillä hänen Instagram-tiliään seuraa yli 1,6 miljoonaa ihmistä. Pari meni naimisiin Suomessa syyskuussa 2019[17]. Heidän ensimmäinen tyttärensä syntyi marraskuussa 2019[18], toinen heinäkuussa 2021[19] ja kolmas elokuussa 2024.[20]

Oikeudenkäynnit ja rikostuomio

Hildén tuomittiin helmikuussa 2019 Helsingin käräjäoikeudessa maksamaan Nordea-pankille oikeudenkäyntikuluineen 214 000 euroa hänen jätettyä toukokuussa 2018 maksamatta pankin saatavat.[21] Hilden tuomittiin syyskuussa 2021 Helsingin käräjäoikeudessa huumausaineen käyttörikoksesta kymmeneen päiväsakkoon, joka teki hänen tuloillaan 380 euroa. Rikos oli tapahtunut kesällä ja syksyllä 2019 Helsingissä.[22][23]

Filmografia

TV-sarjat

Elokuvat

Pelit

Elämäkerta

  • Hildén, Jukka & Niipola, Jani: Jukka Hildén: kivun perintö. Helsinki: Johnny Kniga, 2022. ISBN 978-951-0-47832-5.

Lähteet

  1. a b c Yrttiaho, Tuomo: Duudsoni Jukka Hildén sai viimein aikaa levätä vuosien stressinsä pois: ”Kun sanotaan, että poltetaan kynttilää molemmista päistä, niin kyllä tässä on ammuttu liekinheittimellä” (tilaajille) Helsingin Sanomat. 2.8.2020. Viitattu 15.7.2022.
  2. Välske, Silja: Duudsoneiden ensimmäisestä sarjasta jo 20 vuotta – Jukka Hildén julkaisi kuvia vuosien takaa mtvuutiset.fi. 27.1.2021. Viitattu 15.7.2022.
  3. Duudsonit mukana Hollywoodin miljoonaleffassa! 12.10.2010. Mtv. Arkistoitu 10.3.2012. Viitattu 11.3.2012.
  4. KUVA: Duudsonit-Jukka Jenkeissä – julkaisi kuvan mikrofonin ääreltä 3.2.2015. Mtv. Arkistoitu 15.7.2022. Viitattu 15.7.2022.
  5. Kultainen Venla: Duudsonit on vuoden paras ohjelma
  6. Nousiainen, Janna: Duudsonit palaavat yhteen monen vuoden tauon jälkeen – näin Jukka Hildén kuvaa porukan välejä Ilta-Sanomat. 7.10.2022. Viitattu 7.10.2022.
  7. Niipola, Jani: Duudsonit: Härmästä Hollywoodiin. Helsinki: Johnny Kniga, 2014. ISBN 978-951-0-40324-2.
  8. Hyviä neuvoja ja huolenpitoa Kirkko ja kaupunki. 06.05.2014. Viitattu 15.7.2022.
  9. Leinonen, Anne: Näin söpöjä Duudsonit olivat lapsena - katso kuvat! Iltalehti. 21.10.2014. Viitattu 15.7.2022.
  10. Jukka Hildén julkaisi vanhan inttikuvan erikoisjoukoista: ”Aikani Rambona” Ilta-Sanomat. 22.5.2016. Viitattu 7.6.2018.
  11. IS: Duudsonien Jukka naimisiin Vanajanlinnassa 15.8.2010. Mtv. Arkistoitu 19.9.2011.
  12. Voutilainen, Petri: Seiska: Jukka Hildén sai lapsen 21.1.2012. Metrolive. Arkistoitu 23.1.2012.
  13. Bah, Mariama: Duudsonien iloiset perhekuviot - yksi saa lapsen, toisen vauva sai nimen! Seiska. 30.10.2014.
  14. Duudsonit-Jukka julkaisi harvinaisen yhteiskuvan lastensa kanssa - "Rauhaa, rakkautta ja onnellisuutta!" iltalehti.fi. Viitattu 19.6.2017.
  15. Duudsonien Jukka Hildén avautuu avioerostaan tunteikkaalla Youtube-videolla: ”Viimeiset kuukaudet ovat olleet elämäni rankimmat” Ilta-Sanomat. 25.3.2018. Viitattu 25.3.2018.
  16. Jättiyllätys! Jukka Hildén kihlasi 22-vuotiaan tanssijakaunottaren - julkaisivat kuvan massiivisesta timanttisormuksesta iltalehti.fi. Viitattu 16.8.2018.
  17. Silja Välske: Jukka Hildén ja Chachi Gonzales avioituivat! Julkaisivat upeita hääkuvia: "Tuntui oikealta mennä naimisiin Suomessa" mtvuutiset.fi. 28.9.2019. Viitattu 30.9.2019.
  18. Jukka ja Chachi Hildénin lapsi syntyi is.fi. 25.11.2019. Viitattu 25.11.2019.
  19. Hakulinen, Juulia: Jukka ja Chachi Hildén julkaisivat ensimmäiset kuvat uudesta pienokaisestaan: kuvateksti paljastaa tytön kauniin nimen Ilta-Sanomat. 21.7.2021. Viitattu 27.7.2021.
  20. Pinja Jalkanen: Jukka ja Chachi Hildénin vauva syntyi! Ilta-Sanomat. 12.8.2024. Viitattu 12.8.2024.
  21. Duudson Jukka Hildén tuomittiin käräjillä maksamattomista veloista - summa kohosi 214 000 euroon iltalehti.fi. Viitattu 26.2.2019.
  22. Jukka Hildén huumekärystään: ”Mulla oli tosi pahoja nukahtamisongelmia” iltalehti.fi. Viitattu 16.8.2021.
  23. Jukka Hildénille sakot kannabiksesta – ”Minulla oli tuolloin vaikeita vuosia” Ilta-Sanomat. 9.9.2021. Viitattu 9.9.2021.
  24. Suda51:n Let It Die marssittaa ääninäyttelijöiksi Star Wars -tähtiä – mukana myös suomalaisverta (Arkistoitu – Internet Archive) Pelaajalehti

Kirjallisuutta

Aiheesta muualla