Hohenlohe

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tulostettavaa versiota ei enää tueta ja siinä voi olla renderöintivirheitä. Päivitä selaimesi kirjanmerkit ja käytä selaimen tavallista tulostustoimintoa sen sijaan.
Tämä artikkeli käsittelee sukua. Hohenlohe on myös piirikunta Baden-Württembergissä Saksassa.
Suvun vaakuna.

Hohenlohe on saksalainen ruhtinassuku, joka sai nimensä Frankenissa sijainneen Hohenlohenin ruhtinaskunnan mukaan. Sukuun kuuluu monia eri haaroja.

Vanhimmat maininnat suvusta ovat 1100-luvulta, jolloin sen kerrotaan hallinneen Hohenlohenin linnaa Uffenheimin lähellä. Sieltä suku laajensi pian valtapiiriään muualle Frankenin alueelle. Hohenlohenin kreivin arvoa käytti ensimmäisenä Henrik I Hohenlohe (k. 1183). Hänen pojanpojistaan Gottfriedista ja Conradista periytyvät suvun haarat Hohenlohe-Hohenlohe ja Hohenlohe-Brauneck, joista jälkimmäinen kuitenkin sammui vuonna 1390. Gottfriedin suku on sittemmin haarautunut useasti.[1] Vuonna 1551 se jakautui Hohenlohe-Neuensteinin ja Hohenlohe-Waldenburgin sukuhaaroihin. Neuensteinin haara kääntyi uskonpuhdistuksen aikana protestanttiseen uskoon ja sai 1764 valtakunnanruhtinaan arvon. Se jakautui myöhemmin edelleen Hohenlohe-Langenburgin ja Hohenlohe-Öhringenin haaroihin, joista Öhringen sammui 1805 ja Langenburg on edelleen jakautunut kolmeen haaran, jotka ovat Langenburg, Hohenlohe-Ingelfingen ja Hohenlohe-Kichberg (sammunut 1864). Katolisena pysynyt Waldenburgin haara sai 1744 ruhtinaan arvon, ja siihen kuuluvat haarat Hohenlohe-Bartenstein ja Hohenlohe-Shillingsfürst. Schillingsfürstin sukuhaaraan kuulunut Chlodwig zu Hohenlohe-Schillingsfürst sai 1840 Ratiborin ja Korveyn ruhtinaan ja hänen veljensä Victor vastaavan herttuan arvon.[2]

Hohenlohen ruhtinaskunta mennetti itsenäisyytensä vuonna 1806 ja se jaettiin Baijerin ja Württembergin kesken.[2]

Tunnettuja jäseniä

Lähteet

  1. Hohenlohe Family (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 21.2.2014.
  2. a b Nordisk familjebok (1909), s. 947–948 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 21.2.2014.

Aiheesta muualla