loiskua

loiskua (52) (taivutus[luo])

1. (nesteestä) vesimassojen voimakkaasta liikkeestä m. väljässä astiassa t. sieltä ulos

   Vettä loiskui Atlantista Itämereen, saatiin suolapiikki.

   Lapset temmelsivät kylpyammeessa niin, että vesi loiskui.

   Aallot loiskuivat yli laivan kannen.

   Vesi loiskui rantakalliota vasten.

• IPA: /ˈloi̯skuɑˣ/
• tavutus: lois‧ku‧a

• loiskua-verbiä ja sen johdannasia käytetään myös onomatopoeettisessa mielessä kuvaamaan voimakkaan vedenliikkeen aikaansaamaa ääntä.

• loiskaus
• loiske
• loiskuna
• loiskunta
• lotista
• läikkyä
• pärskyä

• substantiivit: loiskuminen
• verbit: loiskahtaa, loiskuta, loiskuttaa

• loiskua Kielitoimiston sanakirjassa