Suvivirsi

Suvivirsi (ruots. Den blomstertid nu kommer)^[1] on ruotsalainen virsi 1600-luvun lopulta. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virsikirjassa laulu on numerolla 571, ja suomenruotsalaisessa virsikirjassa se on numerolla 535. Virressä on kuusi säkeistöä.^[2][3]

Virren ruotsinkielisen alkutekstin sanoituksen pohjana on arveltu olleen keskiaikaisia maallisia runoja,^[4] tai keskiaikainen eroottinen runo 1200-luvulta. Runossa päähenkilö johdattelee naista keväiselle niitylle rakastelemaan kanssaan.^[5] Vuodelta 1582 olevan Piae Cantiones -kokoelman lopussa on kevätruno ”Tempus adest floridum”, jolla on silmiinpistäviä yhtäläisyyksiä Suvivirren kanssa, ja samoilla sanoilla alkaa teksti 1200-luvun alusta olevassa Carmina Burana -kokoelmassa.^[6] ”Tempus adest floridum” on julkaistu ruotsinkielisenä käännöksenä 1619 Laurentius Jonae Gestritiuksen julkaisemassa kokoelmassa Några Psalmer, Andelige Wijsor och Loffsonger.^[7]

On otaksuttu, että virren ruotsinkieliset sanat kirjoitti Gotlannin superindententti Israel Kolmodin kesäisellä saarnamatkallaan vuonna 1693.^[8] Perimätiedon mukaan hän sai niihin innoituksen Hångerin lähteellä lähellä Visbyä^[9]. Tästä ei kuitenkaan ole varmuutta, ja siksi virsikirjassa sanoittaja on ilmoitettu näin: ”Israel Kolmodin (?) 1694”. Samoin se, että virsi on painettu samoihin aikoihin, kun Kolmodin otti vastaan superindententin viran, vahvistaa olettamusta, että hän ei olisi sen kirjoittaja.^[7] Kolmodin itse oli ollut vuodesta 1691 lähtien Jesper Svedbergin apulaisena mukana virsikirjan uudistustyössä.^[8] Kuitenkin vielä 1720-luvulla virsien alkuperää tutkinut Olof Plantin mainitsi, että tämän virren tekijää ei ollut pystytty selvittämään; vasta vuonna 1739 gävleläinen lehtori Nils Wettersten tiettävästi ensimmäisenä mainitsi Kolmodinin sen kirjoittajaksi.^[8]

Virsi julkaistiin Jesper Svedbergin vuonna 1694 julkaisemassa virsikirjassa, mutta kirjan painos sensuroitiin koska sen nähtiin sisältävän väärää oppia, ja tämän virren väitettiin sekoittavan maallisen ja hengellisen ilon^[7]. Siitä huolimatta se otettiin mukaan vuonna 1695 vahvistettuun ns. Karoliiniseen virsikirjaan, sillä kirjoja ei haluttu jo toistamiseen ottaa pois yleisön saatavilta.^[10] Virsi oli kirjassa numerolla 317, otsikolla "En sommarvisa". Otsikko on ollut hieman harhaanjohtava, kuvaavan virsi alkavaa kesää.^[7]

Virsi on suomennettu uskollisesti ruotsinkielisen runon mukaan ja suomentaja on mahdollisesti virsikirjatoimikunnan puheenjohtaja Erik Cajanus vuonna 1700^[11], mutta varmuutta asiasta ei ole. Se otettiin mukaan vuoden 1701 virsikirjaan.^[6] Suomennosta on uudistettu vuosina 1867 ja 1937.

Virren säveltäjää ei tunneta, joten virsikirjassa on merkintä ”Ruotsissa 1697”. Melodiaa pidetään ruotsalaisena kansansävelmänä^[12], joskin sen on myös arveltu olevan saksalaista alkuperää^[13]. Sävelmä julkaistiin jo vuoden 1697 koraalikirjassa tämän virren sävelmänä.

Suomen ruotsinkielisessä virsikirjassa sekä Ruotsin kirkon virsikirjassa virren sävelmä poikkeaa muutaman nuotin verran Suomessa suomen kielellä käytetystä sävelmästä. Ero on virren kunkin säkeistön 1. ja 3. säkeen lopussa, jossa alkuaan on ollut saman sävelen toisto. Suomessa sitä lauletaan suomeksi kuitenkin K. J. Moringin 1800-luvulla tekemän sekakuorosovituksen mukaisesti, jossa ensimmäisen säkeen lopussa esiintyi ylöspäinen asteikkokulku, ja se vakiintui myöhemmin suomenkieliseen virsisävelmään.

Virsi alkaa luonnonkuvauksella, joka on harvinainen piirre 1600-luvulla syntyneissä virsissä. Toisessa säkeistössä tulee mukaan opettava sisältö, joka vahvistuu kolmannessa: luonto muistuttaa ihmistä Jumalan hyvyydestä, ja lintujen laulu on seurattava esimerkki Jumalan ylistämiseksi. Virren hengellinen ydin on neljännen säkeistön rukouksessa: "Oi Jeesus Kristus jalo / ja kirkas paisteemme, / sä sydäntemme valo, / ain asu luonamme".^[9]

Virren viidennen säkeistön kielikuvat, joissa Jeesusta verrataan Saaronin liljaan ja laulajan sielua Libanoniin, viittaavat Raamatun Laulujen lauluun.^[9][14][15] Kuudennessa säkeistössä pyydetään siunausta maan sadolle, ja virsi päättyy rukoukseen hengellisestä ravinnosta.^[9]

Kirkoissa suvivirsi lauletaan yleensä juhannuspäivän jumalanpalveluksessa.^[9] Se on Suomen ev. lut kirkon Evankeliumikirjassa alkuvirsisuositus juhannuspäivälle.^[16] Virsi on yleinen myös kesän häätilaisuuksissa.

Vuonna 2004 virsikirjan jumalanpalvelusliitteeseen otettiin suvivirren melodiaan tehty toinen sanoitus, joka alkaa sanoin: ”Se tuntee onnen syvän”. Sanat on kirjoittanut Pirjo Vahtola vuonna 2002, ja tekstiä on muokannut Niilo Rauhala vuonna 2003. Laulu on numeroltaan 822 ja kuuluu avioliiton solmimisen osastoon.

Suomessa koulujen päättäjäisjuhlissa lauletaan tavallisesti kolme ensimmäistä säkeistöä.^[17] Suvivirren asemasta koulujen kevätjuhlassa on keskusteltu viime vuosina. Eduskunnan perustuslakivaliokunta linjasi keväällä 2014, että koulujen perinteisiin juhliin voi sisältyä uskonnollista alkuperää olevia traditioita ja että yksittäinen virsi ei tee tilaisuudesta uskonnonharjoittamista.^[18]

Ruotsin kirkon virsikirjassa on virrestä Suomen kirkon virsikirjan tekstiin nähden hieman erilainen käännös, joka pohjautuu vuoden 1986 virsikirjan (Den svenska psalmboken) tekstiin. Virren numero on 199, siinä on viisi säkeistöä ja sen alkusanat ovat "Jo joutuu armas aika".^[19] Suomenkielinen teksti on virsikirjan käännöstyöryhmän muokkaama 1998, sekä 5. säkeistö on Pekka Kivekkään uudelleen 1998 kääntämä.

Virsi on myös Hengellisessä laulukirjassa, laulu 586 ja Helsingin katolisen hiippakunnan Cantemus-virsikirjassa virsi 302.^[20]

Helsingin Sanomat pyysi keväällä 2009 lukijoitaan nimeämään oman ”onnen laulunsa”, ja yli 800 ehdotetun kappaleen joukossa Suvivirsi oli yksi 35:stä eniten mainintoja saaneesta^[21][22].

1. THen blomstertijd nu kommer
Medh lust och fägring stoor
Nu nalkas liufwe Sommar
Tå gräs och örter groor.
Then blida Sool vpwärmer
Alt hwad haar warit dödt;
Tå hon oss skrider närmar
Blijr thet på nyo födt.^[24]

Suvivirren sanat ovat stadin slangilla laatineet Mikko Seppälä ja E. J. Kauhanen.^[25] (Jo pukkas glaiduu aikaa/ on kesis viimeinkin./Ja minne vaan kun tsiigaa, /nii hittaa blumsterin.)^[26][27]

Vapaa-ajattelijain liiton mielestä Suvivirren laulaminen ja sen kuunteleminen koulujen kevätjuhlassa on uskonnon harjoittamista.^[28] Helsingin yliopiston vapaa-ajattelijayhdistys Prometheus kanteli asiasta oikeusasiamiehelle, joka kuitenkin lausui kantelun perusteella vuonna 2013, että ”suvivirsi on vahvasti suomalaiseen traditioon vakiintunut ja perinteinen osa koulujen kevätjuhlia” ja että ”vallitsevassa kulttuuriympäristössämme suvivirren mainittu sisältö ei aiheuta sitä, että koulun päättäjäistilaisuudesta muodostuisi uskonnonvapauden negatiivisen ulottuvuuden kannalta kielletyllä tavalla luonteeltaan uskonnollinen tilaisuus”.^[29] Eduskunnan perustuslakivaliokunta tekikin sitten Suvivirrestä linjauksen, jonka mukaan koulujen perinteisiin juhliin voi sisältyä uskonnollista alkuperää olevia traditioita. Yksi virsi ei tee tilaisuudesta vielä uskonnollista.^[18]

Jo joutui armas aika -laulusta on tehty myös sanoiltaan ei-uskonnollinen versio. Ehdotuksen Suvilaulun sanoiksi on tehnyt sanoittaja Miiroskari vuonna 2003.^[30]

• Lisää luettavaa aiheesta Suvivirsi on Wikiaineistossa
• Virsi 571: Jo joutui armas aika (Arkistoitu – Internet Archive). Suomen evankelis-luterilainen kirkko.
• Virsi 318. Jo joutuu armas aika. Vanha Virsikirja 1701
• Suvivirsi Ylen Elävässä arkistossa.
• Suvivirsi kitaralla. keepandshare.com
• Suvivirsi saksaksi ja englanniksi laternanblogi.blogspot.fi
• Onnela, Tapio: Agricolan julkaisusarjan uusin julkaisu käsittelee Suvivirttä Agricolan tietosanomat. 31.5.2019. Agricola - Suomen humanistiverkko. Viitattu 1.6.2019.